Lepoa

Oon ollu tän ja eilisen päivän sairaslomalla kovan päänsäryn takia.... Nyt pieni tauko kivusta, joten päätin käyttää sen hyväkseni ja kirjoittaa pään tyhjäksi.

Nyt kun huono olo on helpottanut, tilalle tuli aivan järjetön päänsärky. Mulla harvoin särkee päätä, mutta tääkin on näitä raskausajan ihanuuksia. Särkee, viluttaa ja säryn vuoksi myös oksettaa... taaskaan ei tekis mieli syödä mitään. Yritän hellittää päänsärkyä runsaalla veden juonnilla, syömisellä ja levolla. Töissä yritin vielä keskiviikkona olla, mutta päänsärky+ lapsiryhmän äänet + liikkuminen + auringonpaiste ei tunnu kovinkaan hyvältä kun pelkkä päänsärkykin on jo tosi raastavaa.

Iho on myös alkanut kutista. Iltasin kutina on tosi kova ja inhottava. Iho kutisee lähinnä siltä alueelta, jonka päällä makaan. Loppuraskaudessahan kutina viittaa yleensä raskaushepatoosiin ja tuollloin kutisee kämmenet ja jalkapohjat, mutta tässä vaiheessa sen vaaraa ei vielä pitäisi olla (nyt alkoi rv16). Oon rasvannut ihoa kookosöljyllä, mutta nyt päätin ottaa ainakin hetkeksi käyttöön tuon bepancare raskausrasvan (hirveen kallista). Kutina on jo päivän käytön jälkeen vähän hellittänyt, joten käytän nyt jonkin aikaa tuota rasvaa ja käyn ostamassa sitten kokeiluun muita mulle suositeltuja rasvoja (kerron niistä sitten kun olen kokeillut).

Raskaus on kyllä ihmeellinen asia, vaikka oon voinu välillä tosi huonosti, joka päivä väsyttää ja on tosi voimaton lötkö fiilis, niin silti on vaan hirmu onnellinen. Sitä en kyllä juuri nyt voi allekirjoittaa, että raskaus olis mun elämän parasta aikaa, mutta voisin sanoa tätä raskaimmaksi ja ihmeellisimmäksi ajaksi. Raskasta fyysisesti ja ihmeellistä ja ihanaa noin niinku muuten.

Kun tuli ekaa kertaa se fiilis että olen ”valmis” ottamaan tämän uuden harppauksen elämässäni, ajattelin joutuvani odottamaan ainakin vuoden saadakseni mitä haluan. Ajattelin olevani odottava äiti, joka jatkaa joka aamuisia punttitreenejään ja aamuhölkkiä koiran kanssa. Liikun aivan kuin ennen ja hellitän vasta raskauden loppupuolella. 26.12.2013 oli se päivä... kun olin ”valmis” ja niin myös mieheni, yritys voi siis alkaa. Jatkoin liikkumista aivan kuin ennenkin.. tietysti. Vähän reilun viikon kuluttua ihmettelin voimattomuutta, enkä vain jaksanut tehdä treeniä loppuun.. vatsaa nippaili ja vihloi, menkat siis vissiin alkamassa... niitä siinä sitten odottelin kunnes tein testin. Olin aivan haltioissani kun raskaustesti näytti plussaa. Olin varma, että lapsen saanti kestää ikuisuuden ja kuuluisin siihen joukkoon, jotka ei ehkä edes saa lapsia. Kun saatiin kuulla lapsia olevan kaksi, saimme myös tietää niiden saaneen alkunsa 26.12.2013... jokseenkin uskomatonta! Voin vain kuvitella, miltä tuntuu yrittää ja yritää... se on varmasti todella rankkaa ja lähetän hurjan paljon voimia kaikille, jotka yrittävät kovasti tai eivät voi omia lapsia saada. Silti en halua pitää omaa onneani piilossa.

Ennen tietoa kahdesta lapsesta, pidin itseäni aivan onnettomana odottajana... Toiset urheilee minkä ehtivät ja energiaa tuntuisi olevan vaikka muille jakaa. Itse makaan sängynpohjalla ja teen välillä tuttavuutta ystävääni vessanpönttöön, ruoka ei maistu, liikkua ei jaksa, hieman reippaampi kävely saa sykkeen kohoamaan liikaa, paikallaan seisominen pyörryttää, vatsaa vihloo jne.. Mikä mussa on vikana, mietin usein. Syy tähän kaikkeen selvisi, sisälläni kasvaakin kaksi uutta elämää. Tieto oli samaan aikaan ihana, helpottava, mutta myös pelottava ja todella hämmentävä.

Toki raskaudet ja ihmiset ovat erilaisia. On yhden lapsen odottajia sekä monikko odottajia, jotka eivät raskauden aikana kärsi juuri mistään vaivoista ja sitten on ne odottajat, jotka yhdestä tai useammasta lapsesta riippumatta oksentavat koko raskaus ajan. Lääkäri kuitenkin sanoi, että kahden lapsen odottaminen vie paljon enemmän voimia fyysisesti kuin yhden ja elimistö käy läpi myös huomattavasti suuremman myllerryksen. Monikkoraskaudessa täytyy olla myös varovaisempi, ei siis mitään raskasta nostelua yms (toki yhdenkin lapsen kanssa varovaisuus ja oman kehon kuunteleminen on enemmän kuin tärkeää). Liikuntaan saadut ohjeet katsotaan aina odottavalle äidille sopiviksi. Itse olen tosi pieni ja hentorakenteinen, joten mun täytyy olla kuulemma hyvin varovainen, etten rasita itseäni liikaa ja aseta pähkinöitä vaaraan. Myönnettäköön, että ei näillä voinneilla mitään kovin suurta jaksa tehdäkkään. Mutta tosiaan kaikista näistä vaivoista huolimatta olen super onnellinen tuleva mamma, innolla jään odottamaan millaiset voinnit seuraavaksi :D

Jepskukkuu, jos nyt vaik menis vähän lisää nukkuu!

ps. sori tää postaus ilman yhtään kuvaa... en jaksanu alkaa nyt räpsimään :)

Ihmeellinen elämä

Pieni ikuisuus

Tänään on 9.1.2014. Kirjoitan, koska viimeiset kaksi viikkoa elämästäni ovat tuntuneet ikuisuudelta... Päivät etenevät kuin etana paahtavassa auringonpaisteessa. Odotan.. odotan.. odotan, mutta mitään ei tapahdu. Päässä on meneillään miljoonan kysymyksen kilpajuoksu. Monta kertaa päivässä tulee tunne ”NYT alkaa”, mutta joka kerta tunne osoittautuu vääräksi, vastaus on EI... Se on yleensä tylsä vastaus, siihen liittyy monesti pieni pettymys. Viimeisen kahden viikon aikana se on kuitenkin ollut vastaus, joka toisaalta helpottaa, sitä toivoo, mutta se tekee olon silti levottomaksi. Sitä ajattelee, että vastaus KYLLÄ ehtii tulla vielä moneen kertaan... Kumpikin vastaus käy, mikäli muotoilen kysymyksen toisin. Toiseen ei ja toiseen kyllä.

En tiedä olenko koskaan ennen pohtinut näin paljon omaa elämääni, sitä minne se on menossa ja millaisia muutoksia, suuria ja pieniä, se tuo tullessaan. Olen miettinyt liikuntaa, ruokavaliota ja vitamiineja... fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Mitä jos musta tuleekin täysi hirviö? Mitä jos tunnen oloni jatkuvasti huonoksi, mitä jos en jaksa kannatella itseäni tai pääse ylös sängystä? Hirveästi pelkoja, kysymyksiä mitä jos?

Toisinaan saan päähäni ihanat vaaleanpunaiset sydämenmuotoiset lasit. Mikään ei voi mennä huonosti. Leijun pumpulipilvellä ja nautin olostani. Tuntuu hullulta, mutta kuitenkin luotan ajatusteni olevan edes jollain tasolla normaaleja. Tänään sanon itselleni: MITÄ JOS lakkaisit murehtimasta. Elämä tuo mukanaan kaikkea, iloa, surua, kipua, rauhaa, hellyyttä, vihaa, rakkautta. Miljoona sateenkaarellista erilaisia asioita ja tuntemuksia. Nyt hengitän syvään, ravistan muutaman viikon pölyt hartioiltani ja annan ajan kulkea kulkuaan.

Torstai 16.1.2014

Rakkaan syntymäpäivä

Eilen kävin ostoksilla. Ostin itselleni ihan uden ihmeellisen vekottimen... ikinä ennen en ole sellaista omistanut. Kotona lueskelin käyttöohjeita, en halunnut minkään menevän pieleen. Päädyin kuitenkin nukkumaan yön yli ennen laitteen käyttöön ottoa.. ihmettelen sitten aamulla virkeänä lisää. Yöllä näin unia tästä vempeleestä, se ei toiminut.. jouduin vaihtamaan sen uuteen. Uusi laite toimi, siinä oli jopa varaosia mukana, mutta jouduin silti pettymään. Aamulla herätessäni olin varma ettei laite toimi niinkuin toivon ja melkeimpä turhaa on edes kokeilla. Tein aamutoimia ja hieman ennen töihin lähtöä päätin kuitenkin testata. Kyllähän se hyvin toimi! Ja nopeammin kuin edes osasin odottaa, näyttöön pamahti ensimmäinen teksti. En ehtinyt itse reagoida siihen ennen kuin mieheni jo iloitsi. RASKAANA! Siis mitä! Ihan oikeastikko??? Enkö mä olekkaan kuvitellut näitä kaikkia tuntemuksia? MAHTAVAA!!! Hyvää syntymäpäivää rakas! Meille tulee VAUVA!!! <3 Olo on siunattu, muuta sanaa en juuri nyt keksi.... tai no onnellinen ja hämmentynyt myös :D

Töissä olisin halunnut kiljua onneni työparilleni, mutta hillitsin itseni. Alussahan tässä vasta ollaan ja mitä vain voi vielä tapahtua. Neuvolaan kuitenkin on soitettava, sanoin siis työparilleni soittavani hammaslääkäriin. Neuvolatäti kuullosti oiken mukavalta ja sanoi minun olevan laskelmien mukaan viikolla 5+1. Naurattaa meinasi kun neuvolatäti kysyi, olenko asioinut heillä viimeksi lapsena kun pituudeksi on kirjattu vain 150cm :D Selittelin sitten, että ihan nykyinen pituus se on, olen vain tosi pieni.

Nyt on ensimmäinen neuvola aikakin varattu, joskin hieman tavallista aikaisemmin meidän thaimaan matkan vuoksi. Juuri ennen matkaa jutustelemaan neuvolaan ja Thaimaasta suomeen palattuamme kiireesti labraan.

Tiistai 28.1.2014

Ällömöllötystä ja monta viikkoa kestävät menkkakivut

Tämä viikko sairaslomaa pahoinvoinnin takia.. jotenki tuntuu tyhmältä kun eihän raskaus ole sairaus, mutta toisaalta onnetonta olla töissäkin kun oksettaa, viluttaa ja väsyttää niin, että voisi nukahtaa vaikka seisaaltaan. Lasten äänet ja vilinä ympärillä saa olon vaan huononemaan, yritä siinä sitten näyttää siltä niinkuin kaikki olisi kunnossa ja pitää huolta toisten rakkaista kullan-nupuista. Ja tuskimpa mua palkintokaan odottaa jos töissä kituutan.

Huomaa, että hajut voimistuu ja ällöttää.. Koiran ruuan laitto on jotain aivan kamalaa! Raakaa jauhelihaa, kalanappulaa ja lohiöljyä.. ei muutenkaan erityisen herkullisen tuoksunen yhdistelmä, mutta voin sanoa, että näin raskauden alkumetreillä se haju on aivan kuvottava!!! Yökkäilin antaessani koiralle ruokaa, eikä Olavi meinannut sitten itsekkään syödä sitä. Kuvitteli varmaan siinä olevan jotain vikaa. Samoin kaupassa käynti on painajainen! Siellä tulee aivan hirveä olo... luulin, että se johtuu siitä, että ruoka ällöttää ja syöminen on vaikeeta, mutta vaatekauppa saa aikaan täysin saman reaktion. Eli se on varmaan se tavaran paljous ja kirkkaat värit ja valot, jotka saa kammottavan oksetus olon.

Tänään on viikko Thaimaan matkaan.. toivottavasti olo ei kauheesti huononis ja jaksais edes ihan pikkasen tehdä reissussa... muutakin kun maata hotellihuoneessa. Toisaalta kyllä aivan ihana ajatus päästä lämpimään rentoutumaan <3 Tulee varmaan erillainen loma raskauden vuoksi, ei sukellusta tai mitään fyysisesti kovin rankaa ja oman voinnin mukaan menemistä. Mutta ehkä kerrankin osaa ottaa vain rennosti. Sen näkee sitten. Tosin syömisen ja hygieenian kanssa tarvii olla nyt erityisen tarkka. Tää väsymys olis kyllä iso plussa lennolla, sais nukuttua varmasti suurimman osan matkasta :D

Jeps, mutta nyt vaan kuuntelen omaa kehoani ja toimin sen mukaan, eiköhän se energiapiikkikin sieltä saavu jossain vaiheessa.

Perjantai 31.1.14 

Neuvola

Tänään oli eka neuvola.. neuvolatäti oli mukava ja kiva tietää, että sama ihminen hoitaa lapsenkin asiat syntymän jälkeen :) Paljon saatiin luettavaa matkaan ja myös yks DVD.. pitää kattoa mitä sieltä löytyy

Oon oppinu jo vähän pahoinvoinnin välttelyäkin. Pitää vaan syödä ennen kun tulee nälkä ja juoda runsaasti. Nälkäsenä syöminen on kamalaa öllötystä ja vaivalloisen hidasta. Eli tiuhaan vaan ruokaa suuhun pieniä määriä kerralla. Raitis ilma tekee myös hetkellisesti hyvän olon, onneks on koira, jonka kanssa on raahauduttava tuonne kylmään ja pimeään. Ongelma on lähinnä nukkuminen, se lievittää pahaa oloa ja unta tarvitsee paljon. Kun nukkuu tunnin tai pari, on nälkä herätessä kova, eli myös ällömöllö on palannut. Yöt on pahimmat kun tarttis olla tosi monta tuntia ilman ruokaa. Heräilen nälkään useaan kertaan yössä ja kerran oon tainnu käydä jääkaapilla unissaankin (herätessä suussa maistu jogurtti). Viinirypäleet, kurkku ja mandariinit on nyt parhaita, ne uppoaa aina ja tietysti vesi. Lämmin kunnon ateria on vaikeempi syödä, mutta tarviin ravintoa, siispä syön vaikka väkisin.

Perjantai 21.2.14

Huono olo jatkuu

Syöminen on edelleen vaikeaa ja olo aika kökkö. Käytiin olemassa muutama viikko thaimaassa. Loma oli ihana, mutta syöminen tuotti suuria haasteita. Vihannekset ja hedelmät maistuis kyllä, mutta thaimaassa en listeria riskin vuoksi saanut syödä muuta kuin itse kuorittuja hedelmiä ja kuumaa ruokaa. Loma meni aika pitkälti lepäillessä, mutta päästiin onneksi vähän katselemaan paikkojakin :) Mikko hommas sukellusluvan ja mä tyydyin snorklailemaan. Näin silti vaikka mitä, mm. leobardihaita! Laittelen seuraavaan postaukseen matkakuvia ja kuulumisia :)

Reissun jälkeen pitikin käydä heti labrassa antamassa verta, jotta voidaan selvittää sikiön ja mun kuntoa. Eilinen päivä oli olon puolesta kamala kun sitä verta napattiin melkosen paljon mun kokoon nähden. Unirytmi oli täysin sekasin, mutta se alkaa onneks vähitellen palautumaan. Noh, mutta reilun viikon kuluttua on ultra ja saadaan nähdä miltä meidän pähkinä näyttää.

Lauantai 8.3.14

Naistenpäivä

On ollut hurja viikko ja vielähän tätäkin viikkoa on melkein kaksi päivää jäljellä. Tiistaina oli ultra ja mua jännitti kovasti.. Oksentelin aamulla kaikki eväät pihalle ja suuntasin Mikon kanssa kohti Hyvinkään sairaalaa (ällömöllö siis jatkuu edelleen, mutta onneksi on hieman jo helpottanut). Matkalla mietin ja pelkäsin, mitä jos ne sanookin, että siellä on tyhjä muna? Onneksi ultrassa näkyi heti selvästi pikkuinen sikiö <3 Lääkäri kysyi: ”No niin, mitäs te siellä näette?” Katsoin onnessani vilkuttelevaa pienokaista ja mietin vain, että en kyllä yhtään tiedä mitä muuta kuvassa nään, ikinä kun en ole moista ennen nähnyt. Ajattelin kysyä ultraajalta mikä sikiön vieressä oleva pallo on, mutta nainen ehtikin jo sanoa kuvassa näkyvän kaksi sikiötä. Siis MITÄ!?!?!?! KAKSI!!!!!!!!! Itkuhan siinä pääsi...

Moista uutista ei osattu odottaa, vaikka neuvolatäti olikin jo ensimmäisellä neuvolakerralla kysynyt ollaanko ajateltu, että lapsia saattaisikin olla kaksi. Mikolla on kaksoisveli, mutta yleensä kaksoset periytyy kuulemma äidin kautta ja muutenkin hyppäävät sukupolven yli. Mutta vahvistetaan nyt näitä Savion tilastoja (Saviolla syntyy kuulemma tilastollisesti eniten kaksosia koko suomessa)

Tämä viikko on mennyt ihmetellessä ja jossain iheme onnellisuus huuruissa. Jännittää ja vähän pelottaakin, mutta kyllä tää onnen tunne vie voiton aivan täysin! Ja mikä parasta, nyt ei tarvitse enään salailla.. tai eihän tätä olis missää vaiheessa tarvinnut salassa pitää, mutta halusin tietää kaiken olevan kunnossa ennen asiasta enempää muille puhumista. 

Nyt totuttelen ajatukseen, että mun sisällä kasvaa kaksi pientä ihmisen alkua, joilla on asiat hyvin. Raskaus on monokoriaalinen/ diamniaalinen, eli sikiöt ovat ängenneet samaan munasoluun, niillä on yhteinen sikiökalvo ja istukka, mutta omat vesipussit. Ovat siis tietojeni mukaan samaa sukupuolta ja 99,5% todennäköisyydellä identtiset. Riskejä tälaisessa raskaudessa on paljon, mutta turha niitä on alkaa murehtimaan. Tottakai toivon, että kaikki menee loppuun saakka hyvin. Nyt pääsee näkemään pikku vekkuleita ultraan muutaman viikon välein, jotta varmistutaan niiden olevan kunnossa ja kasvavan suht tasaisesti toisiinsa nähden.

Vatsakin on kasvanut jonkin verran, mutta tosi pieni olen edelleen. Itse oman kasvunsa toki huomaa, vaikka muut eivät sitä vielä näekkään. Olo on kylläkin huomattavasti turvonneempi ja tukalampi kuin ulospäin voisi kuvitella!

Otin itsestäni kuvia joka suunnasta heinäkuussa 2013 kun päätin aloittaa joka aamuisen lihastreenin. Tarkoitus oli pitää kuvat itsellä, jotta huomaisi tapahtuvan muutoksen... Noh tässä on muutos, pienestä vähän isommaksi ja tästä tämä kasvu nyt sitten vaan lisääntyy :D

Isoksihan mua ei voi vieläkään sanoa,
mutta jotenkin mulla on sellanen tunne,
että ens kesän rantalookki on maitovalas!

Ärsytyksen siemeniä

Päässä on aivan liikaa ajatuksia ja kysymyksiä, siispä päätin purkaa yhden niistä kirjoittamalla. Tarkoitus ei ole kylvää ärsytystä, ennemminkin kitkeä sitä.

ERILAISUUS...

Kaikki maapallon asukit ovat erilaisia keskenään, eli tällä planeetalla asuu reilusti yli 7 miljardia erilaista ihmistä. MIKSI sitä on niin vaikea hyväksyä? Sitä että olemme erilaisia? Näytämme erilaisilta, on lyhyitä, pitkiä, keskimittaisia, laihoja, paksuja, pyöreitä, pitkulaisa, tummia, vaaleita jne. Kaikki puhuvat hieman eri tavalla ja eri kieliä on monta. Joku ei kenties osaa sanoa ärrää, toinen ässää, joku koota. Meillä on jokaisella vahvuutemme ja heikkoutemme, sekä omat luonteen piirteemme joista meidät tunnetaan.. Edustamme eri uskontoja tai emme kannata lainkaan mitään uskontoa. Uskonnot muodostavat erilaisia kulttuureja ja uskot tai et, elät kuitenkin uskontojen muokkaamassa maailmassa. Uskonnot jakavat vahvasti mielipiteitä, enkä itsekkään voi hyväksyä läheskään kaikkea mitä uskontojen nimissä tehdään. Jokaisella on kuitenkin oikeus uskoon tai olla uskomatta. On hyvä, että maailma on pullollaan erilaisuutta rikastuttamassa elämää. Elämä olisi tylsää ja mahdotonta jos kaikki oltaisiin samanlaisia, kaikkialla kuuluisi sama ääni, sama kieli, kaikki olisivat hyviä esim. matematiikassa, mutta kaikilta puuttuisi vaikkapa kyky empatiaan. Kaikkialla maailmassa näyttäisi samalta luontoa ja säätä lukuun ottamatta.

Paljon puhutaan lasten kiusaavan toisiaan ja siitä, kuinka kiusaaminen on saatava loppumaan. Mitkä ovat keinot ja kuinka pitkä prosessi se tulee olemaan? Sitä työtä tehdään ikuisesti, niin kauan kuin ihmiset elävät tällä planeetalla. Mietin oppivatko lapset kiusaamaan automaattisesti, onko se jonkinlainen sisäänrakennettu juttu? Miksi toiset kiusaavat enemmän kuin toiset? Voin sanoa kiusaamisen pahentuneen viimevuosina, se on entistä fyysisempää, pahoja voimakkaita sanoja ja tekoja. Asiaan vaikuttaa varmasti kotikasvatus (En halua moittia vanhempia), mutta yksi sana pyörii päässäni ylitse muiden... MALLIOPPIMINEN.

Lapset sitä, lapset tätä, missä on käytöstavat? Pitäisiköhän meidän jo aikuiseksi kasvaneiden katsoa joskus peiliin! Opetamme lapsillemme käytöstapoja, mutta noudatammeko niitä itse? Ehkäpä silloin kun lapsi on mukana kaupungilla tai juhlissa panostamme myös omaan käytökseemme. En sano että kaikki aikuiset ovat unohtaneet hyvät tavat, toistemme kunnioituksen yms. Mutta silti uskallan väittää meidän itse olevan pahimpia kiusaajia.

On ihmisiä jotka satuttavat toisia fyysisesti, tällainen ”kiusaaminen” on rangaistavaa. Jokainen meistä on varmasti syyllistynyt psyykkiseen kiusaamiseen, vaikka sitten vain ihan pienessä mittakaavassa. Miksi meidän on puhuttava toisista ihmisistä pahaa? Toiset tekevät sitä selän takana, toiset avautuvat päin naamaa, kun taas toiset median kautta. Mässäilemme juoruilla, nauramme joidenkin julkisuudenhenkilöiden ongelmille. Saatamme jopa nauttia kun jollain meidän mielestä ei niin kivalla ihmisellä menee huonosti.

Maailmassa ei ole yhtään ihmistä eikä asiaa, joka ei herättäisi ihmisissä erilaisia mielipiteitä. Kaikista ei tarvitse pitää, kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta olisi hyvä muistaa mikä on tärkeintä. Eikö jokaisella ihmisellä ole oikeus elää sellaista elämää, jossa tuntee olonsa hyväksi ja onnelliseksi? Ymmärrän toki, että kaikkialla maailmassa se ei ole mahdollista, kaikkialla asiat eivät ole lähelläkään meidän tuntemaa elintasoa, eikä sitä yksi ihminen yksinään voi muuttaa. Tarkoitan tällä onnellisuudella sitä, että mitä me ollaan arvostelemaan toisen elämää ja siihen liittyviä valintoja. Mutta Jos huolesi toisesta ihmisestä herää, auta, älä pilkkaa.

Tiedän itse, että on olemassa tietyn tyyppisiä ihmisiä, joiden kanssa ei ehkä synkkaa kovinkaan hyvin, mutta ei se tarkoita heidän olevan millään tavalla huonompia kuin minä. Jos yritän puhua ihmisen kanssa välillämme hiertäneestä asiasta, mutta toinen ihminen ei tule yhtään vastaan, tarkoitan että on asenteella ”Minä olen oikeassa, minun mielipiteeni on ainoa oikea.” ”Minun ei tarvitse noudattaa yhteisiä sääntöjä.” ”MINÄ olen parempi kuin sinä” Silloin on varma, että puran ärsytykseni jollekkin, jonka koen olevan luotettava. Asiat on saatava purkaa, eikä niitä yksin tarvitse jäädä miettimään. Tällä tavoin saattaa jopa ymmärtää sen toisen näkökulman paremmin. Vaikka ärsyyntyisin, ei se tarkoita sitä, että haluan puhua tästä ihmisestä pahaa ja saada muut häntä vastaan. Monesti huomaan ihmisissä ärsyttävän myös sellaiset piirteet, jotka muistuttavat liikaa jotain mitä minussa itsessäni on. Myönnän myös joskus toivovani joillekkin ihmisille ”pahaa”, en tarkoita haluavani satuttaa, mutta joskus ihmisen kuuluisi saada ansionsa mukaan, varmasti myös minun itseni. Luotan kuitenkin sanontaan ”Paha saa aina palkkansa” joten eiköhän ne jotka oikeasti jonkin laisen rangaistuksen ovat ansainneet, sen myös jossain muodossa saavat.

KATEUS JA MUSTASUKKAISUUS

ovat asioita, jota jokainen ihminen varmasti tuntee. Osaatko käsitellä näitä tunteita? Uskon, että kiusaamisen takaa, niin lapsilla kuin aikuisillakin löytyy juuri nämä tunteet. Oletteko huomanneet, että esimerkiksi erittäin kauniista hoikista naisista puhutaan monesti enemmän pahaa kuin vähän tuhdimmasta ”tavallisen” näköisestä naisesta? Tämä on naisten ongelma, joka lähtee jokaisesta itsestään. Pohjalla on huono itseluottamus, tyytymättömyys itseensä ja kateus siitä, mitä tällä toisella naisella on ja minulla ei. Onko sinulla oikeus haukkua ihminen tuntematta häntä ollenkaan? On sinun ulkokuori mitä vain, ei se kerro kuinka ihana ja ihmeellinen olet sisältä. Muista, että ensivaikutelma voi myös pettää.

Sen sijaan, että miettisit mitä vikoja toisessa ihmisessä on, keskity elämään omaa elämääsi niin kuin itse tahdot sen elää. Anna muidenkin tehdä niin. Jos kadehdit toista, miksi et voisi kertoa sitä hänelle? ”Olen vähän kateellinen kun sulla on noin ihanat paksut hiukset” Turhaan alat keksimään tästä ihmisestä jotain negatiivista nostaaksesi omaa egoasi. Jos toivoisit olevasi yhtä hoikka kuin ystäväsi, pyydä häneltä neuvoja ja tukea päästäksesi tavoitteesesi. Kadehtia saa ja se on luonnollista niin kuin myös mustasukkaisuus, mutta älä tee elämästäsi onnetonta tai itsestäsi katkeraa siksi, että jollain on jotain mitä sinä tahdot. Kaikkea ei voi saada, mutta sinä itse päätät mitä haluat tavoitella ja mikä tekee sinut onnelliseksi. Jätä myös sinusta pahaa puhuvat omaan arvoonsa, älä pilaa mielialaasi juoruilla. Toki voit miettiä, voisinko oikeasti tehdä jotain toisin, olenko tehnyt väärin. Jos et koe aiheuttaneesi toiselle mitään pahaa, todennäköisesti tämä ihminen purkaa vain omaa pahaa oloaan sinun kauttasi.

Mitä minulle tulee mieleen sanasta hyvä ihminen?

Elää elämäänsä itselle parhaimmalla tavalla tehden näin itsestään onnellisen. Oman onnen kautta on helpompaa olla ystävällinen muille, iloita muiden onnistumisista ja onnesta. Muistaa, ettei itsekkään ole koskaan täydellinen, eikä odota sitä muiltakaan. On kärsivällinen näkemään asioiden eri puolet ja kykenee kompromisseihin. Osaa tukea ja auttaa, mutta myöntää myös oman heikkoutensa ja ottaa avun vastaan sitä tarvitessaan.

Olen syyllistynyt itse varmasti moneen asiaan joista juuri kirjoitin... en voi sanoa olevani kovinkaan ylpeä... mutta olen ylpeä siitä että voin muuttua ja olen paljon muuttunutkin. Siispä tässäpä ainakin itselleni tavoiteltavaa, jotta voin olla omasta mielestäni mahdollisimman hyvä ihminen :D

Tästä kaikesta mun mieleen nousi tämmöinen kertomus sotilaasta ja hänen korttipakastaan. Älä tuomitse ennen kuin yrität ymmärtää. Klikkaa kuullaksesi tarina Tapio Rautavaaran kertomana

Hemmottelua korville

Loman jälkeinen herätys töihin ei sujunut ihan niin kuin ajattelin.. Kello soi kello 6.00, Elukoille ruokaa, itselle puuroa ja vitamiineja, aamu hölkälle, jalkatreeni, nopea suihku, purkki rahkaa ja töihin. Noin sen slis olisi pitänyt mennä. Todellisuus: kello soi kello 6.00. Jospa kuitenkin torkkuisin vielä 10 minuuttia... kello soi uudestaan. Nääh, siirrän sen suosiolla herättämään kello 7.00. Nousin, puin, söin... HITAASTI tunnin myöhässä suunnitellusta aikataulusta. Koira vetelee sikeitä, joten ei kai sekään tarvii ruokaa eikä lenkkiä, Mikolla on vapaapäivä, kyllä se hoitaa. Olen valmiina lähtemään, mutta tietysti se koira nousee silloin hölmistyneen näköisenä sängystään.. äkkiä Oltsulle ruokaa ja kipasu ulos aamutarpeille.

Vihdoin valmis lähtemään! Mutta hei, tämän viikon hoitolapset vielä lomailee, joten voinkin laittaa kivemman näkösen takin kun ei kerta tarvii seistä ulkona vahdissa... Takin vaihto ja menoksi!

Automatka meni epävireisesti hoilatessa. Parkkeeraan auton työpaikan parkkipaikalle viimisenpäälle keskelle ruutua, olen tyytyväinen. Nousen autosta, ihailen hetken hienoa suoritustani, lukitsen ovet ja sujautan avaimen taskuun... silloin välähti! Mun työavaimet on sen toisen takin taskussa, jonka viimetipassa päätin jättää roikkumaan eteisen naulakkoon HIENOA! No onneks oli vaksi joka päästi sisään ja availi kaikki tarvittavat ovet. En vaan sitten voinu koko päivänä poistua niistä tiloista, söin siis nälkääni pipareita, tikkarin ja join glögiä...

Päivä töissä oli kuitenkin muuten aivan luxusta! Sain olla ihan yksin hiljaisuudessa ja sain aikaan kaikkea sellaista, mitä ei 30 lapsen hulinan keskellä saa tehtyä. Siivoilin Joulua pois, valmistelin toimintaa, pohdin puolivuotis suunnitelmaa yms. Laitoin myös kalenterin kuntoon, kuittailin sähköisen kalenterin varaukset ja mikä parasta, Tyhjensin kahden viikon työt helmikuulta ja merkkasin itselleni LOMAA, ihanaa lämmintä lomaa <3

Välillä pidin taukoa ja nappailin kännykällä kuvia työpisteestäni. Mulla on siis aivan paras työpari ja tykätään kumpikin tehdä työtiloista viihtyisät, näin on mukavampi olla töissä, siellä kuitenkin viettää ison osan päivästä.

Tämä kuva on otettu silloin kun jouluvalmistelut oli aloitettu. Meillä on monta kerhohuonetta, mutta tämä on vähän niinkuin kaiken keskus. Tässä huoneessa voi lojua sohvalla lueskellen kirjoja, pelailla lautapelejä, tehdä läksyjä, leikkiä nukkekodilla ja kaikkea semmosta rauhallista tekemistä. Mun työpari on todella taitava, on tehnyt tuon ikkunapeilin (josta sain idean tehdä itselleni sellaisen kotiin) sekä tuon aidan ja postilaatikon.. Minä piirsin laatikkoon vain postitorven :)

Inhosin alkuun noita punasia pöytiä, mutta koska ne siellä on, ostin sinne yhden entisen huipputyökaverin kanssa lisää punaista. Korostetaan sitä mitä ei pois saa! Nyt oon alkanu jopa tykkämään niistä :D

Tuossa lähempi kuva postilaatikosta sekä kerhossamme asuva käärme.
Käärme on syönyt sisäänsä rautalangan, sanomalehteä ja liimaa.
Nahkansa se on saanut kreppipaperista, kuviot, silmät ja kielen paperista

Tässä on meidän kerhon synttäritalo. Maisema muuttuu aina vuodenaikojen mukaan.
Yhden huoneen seinälle maalasin (paperille) todella ison talvimaiseman, johon jokainen
lapsi ja ohjaaja askartelee oman pupun laskemaan tai luistelemaan.
Kuvasta puuttuu vielä yli puolet pupuista.. Vaikka tausta on iso niin olisi pitänyt tehdä vielä isompi, mutta ehkä saadaan mahdutettua vielä loputkin puput talvipuuhiin.

Pilttipurkista kiva suolalyhty, kaikki osaa tehdä ja hyvältä näyttää :) Sydämet on paistettu vedestä ja ruisjauhosta tehdystä taikinasta. En ollut ikinä tehnyt tuollaisesta taikinasta mitään ennen kuin työkaveri esitteli mulle nämä.
Vieressä mun askartelema mökki kerhon aulan ikkunaan.

Tämmösiä ihania kilipukkeja mun työkaveri on tehnyt muotilla ruistaikinasta.
Niitä roikkuu ikkunassa ja isossa kranssissa eteisen katossa
(Kranssinkin työkaveri teki joskus edellisessä pisteessä työskennellessään)

Mun tuputtelu maalaus. Näitä yhden ryhmän lapset maalas tosi paljon.
Helppo tehdä pienemmänkin lapsen kanssa.
Tarvitsee vain superlonin palasen, sormivärejä ja kalvoa josta leikellä sabluunoja.
 Lisäksi liimailtiin töihin paljetteja ja hileitä.
Hilettä voi laittaa myös silloin kun maali on vielä märkää niin liimaa ei tarvita.

Sain kerran idean kun mietittiin mitä keksitään yhden huoneen rumalle, kolhiintuneelle päätyseinälle. Jotenkin näin siihen sydän sateen, siispä tuumasta toimeen. Leikeltiin ja ommeltiin sydämiä työkaverin kanssa, ompelin sydämet kiinni nauhaan ja solmin keppiin roikkumaan. Tykkäsin sydämistä niin kovasti, että tein kotiinkin, joskin hieman erivärisenä. Koira löysi mulle metsästä hienon kepin, jonka pinnan hioin ja vahasin valkoisella kuultovahalla

Lisäksi kuvailin kerholla vähän kaikkea :D
Noi aakkoset on tosi hyvät seinällä ekaluokkalaisia ajatellen.
Löysin ne kaappien syövereistä ja ripustelin aitiopaikalle.

Lopuksi vielä vähän pehmoja ennen kotiin lähtöä <3

Tässä pieni kurkistus mun työpaikalle. Siellä on niin paljon kaikkea ettei millään saa tähän ängettyä, mutta vähän jotain. Paikat ei kyllä normaalisti ole näin siistissä kunnossa.. lapset leikkii, joten leluja on kaikkialla, papereita on kaikkialla, kyniä on kaikkialla, lapsia on kaikkialla, huutoa, naurua ja älämölöä on kaikkialla (paitsi siellä missä tehdään läksyjä, mutta toisinaan myös siellä) ja kaikkea on aivan kaikkialla! Ens viikolla lapset tallustaa kerholle ja saa kuulla mitä on tehty ja mitä on saatu joululoman aikana, kävikö pukki jne. Melusaaste on taattu!

Huomenna onkin sitten vuorossa koulutuspäivä ja lupaan myös tehdä aamulla sen jalkatreenin.

Wake Up Call !!!

Joulu tuli, joulu meni... Niin on kohta mennyt tämä vuosikin vaikka tänne en ole kirjoitellut kuin pienen murto- osan omasta vuodesta. Mulla on ollu varmaan joku tietokone väsymys, vaikka naamakirjan ja uutiset tarkastankin päivittäin. Muuten aika on mennyt puuhastellessa kaikenlaista kivaa ja välillä jotain ei niin kivaakin. Tajusin blogin osallta, että mun Norjan matkakin on täällä vähän kesken, mutta en sitä enään ala kirjoittelemaan. Siitä puuttuu oikeastaan vain ajomatka suomen puolelle ja sitten tietysti se koko paluumatka :D

Nyt ajattelin palata hetkeksi menneeseen jouluun :)
Muistan että 2012 vuoden jouluna mulla ei ollut minkäänlaista tarvetta laittaa kotia joulukuosiin, en siis tehnyt kotona muuta kuin paistoin joulutorttuja ja pipareita ehkä kerran, join glögia ja vietin joulua useammassa eri paikassa.

Tänä jouluna mut valtas aivan ihmeellisen voimakas joulumieli. Askartelin pitkästä aikaa joulukortteja, värkkäsin hyvissä ajoin elämäni ensimmäisen piparkakkutalon ja yllättäen se myös onnistu erittäin hyvin! Aloittelijan tuuriako?

Muut jouluvalmistelut teinkin sitten kun pääsin aloittamaan joululoman hieman ennen aattoa. Sairastelin ennen lomaa ja onnellisena ajattelin, että saankin olla lomalla terveenä... NIIN VISSIIN! Heräsin heti loman alettua kuumeseen, JIHUU!!! En kuitenkaan malttanut huilia kun oli niin paljon kivaa joulutekemistä. Haettiin kuusi, leivoin ja koristelin kotia muutenkin... Muutaman lahjankin paketoin :) Tein muuten myös ensimmäistä kertaa piparkakkutaikinankin itse (kiitos kaverin äidille hyvästä ja helposta taikina ohjeesta), ennen aina hakenu taikinaa kaupan pakastealtaasta.

Koira sai aaton aattona ripulin ja mun oli käytävä vielä hoitamassa viimehetken asioita vähän jokapuolella. Ei siinä, ensin yö meni koiran kanssa valvoessa, itse pienessä kuumetokkurassa ja sitten päivä suhaillessa autolla kipeä koira takakontissa... vähän matkaa eteenpäin, ripuli pysähdys, eteenpäin, pysähdys, supernopea kaupparundi, koira ulos kakille, matka jatkuu, pa*ka tauko jne. Lopulta olin aivan loppu ja olin varma ettei jouluaatosta tule mun osalta muuta kuin nukkumista. Toisin kävi, aatto oli ihana. Oltiin mieheni ja koiran kanssa mun vanhemmilla, jossa oli myös mun sisarukset, siskon mies ja heidän pieni rakas poika... ja vanhemmat tietysti :) Siinähän se aatto meni syödessä, saunoessa ja lapsen touhuja seuraillessa. Niin ja pukkikin kävi!!!

Joulupäivänä heräiltiin vanhempien luota ja touhuttiin taas siskon pojan kanssa. Kotona käytiin sen verran että moikattiin ja ruokittiin meidän urheat talonmieskatit. Loppupäivä meni miehen äidin luona, jossa syötiin taas vähän lisää. Kärsittiin myös aivan JÄRKYTTÄVISTÄ hajuhaitoista.. kiitos koiramme Olavin!

Taisin totuttaa jouluna vatsan niin suureen ruokamäärään että nyt on jatkuva nälkä, voisin syödä varmaan loputtomasti :D Onneks mulla on vielä muutama päivä lomaa, ihan veto veks ollu nyt joulun jälkeen. Lojunu vaan kotona tekemättä mitään... paitsi lauantaina olin mun siskon kanssa vain elämää konsertissa (saatiin liput joululahjaksi), käytiin syömässä hyvää ruokaa ja yövyttiin hotellissa :)



Tänään olen siivonnut joulun pois ja olen valmis ottamaan uuden vuoden vastaan. Oon varma että tulevasta vuodesta tulee mahtava! Ainahan elämään mahtuu iloja ja suruja, mutta ilo voittaa!

Uuden vuoden lupauksia en ole ajatellu tehdä, mutta yritän terästäytyä tän blogin kanssa :D

Suomi-Ruotsi-Norja-Suomi Road trip 2013. Päivä 8.

Sunnuntai 14.7.13

Matka kohti kotimaata

Kello herättää koska taas on pitkä matka edessä... Kuulen kuinka ulkona sataa VIELÄKIN! On satanut vissiin koko yön.. nöyh! Tänään piti paistaa aurinko. No mutta ainakin nukuttiin tosi hyvin ja tais Olavikin ihan pikkasen nauttia sohva paikastaan, ei olis millään jaksanut koiruuskaan herätä, venytteli vaan ja jatkoi kuorsaustaan. Pakko kipasta ulos sateeseen päästäkseen vessaan.. avasin mökin oven ja mitä näinkään! Hypin taas onnesta, pilvet todellakin väistyvät ja aurinko alkaa pilkahtelemaan pilvien välistä. Eiliset raskaat pilvet ovat kaikkoamassa ja usva poistunut kokonaan. Nyt näen vuoristomaiseman, joka kohoaa leirintäalueemme edessä. Eilen kaikki oli valkoisen usvan peitossa.

Syötiin taas aamupuuro, joskin tänään hieman paksu ja tahmea. Tungin kaikki loput hiutaleet kattilaan, koska tämä on viimeinen leiri aamu. Olavikin jaksoi nousta kun kalanappulan tuoksu leijaili sen valtaviin sieraimiin. Tänään oli helppo ja nopea lähteä liikkeelle kun ei tarvinnut purkaa telttaa.

Lähdimme tutustumaan Narvikin kaupunkiin. Ensimmäisenä käytiin kuvaamassa kirkon vieressä virtaavaa puroa ja juoksutettiin Olavia. Kaupungista lähtee kävelyreitti, joka seuraa ratatyöläisten jalanjälkiä, emme kuitenkaan löytäneet polkua eikä infopistekkää ollut vielä auki. Kaupungissa on myös hissi, jolla pääsee 600metrin korkeuteen vuorelle, sekään ei vielä ollut avunnut oviaan, joten päätimme ajella vähän matkaa eilistä reittiä takisin päin nähdäksemme missattiinko usvan vuoksi paljonkin. Olihan siellä paljon vuorimaisemia, kaikki näytti täysin erilaiselta kuin eilen.

Tämä on se silta, joka eilen oli niin plvien peitossa ettei nähnyt juuri mitään.

Palasimme hissille kun kello tuli 11.00 ja ovet avattiin. Ajateltiin mennä vain hissillä ylös, ottaa muutamat kuvat ja tulla takaisin.. Olavihan pärjää hyvin autossa sen aikaa, koska ei ole kuuma. Ylhäällä tuli kuitenkin sellainen fiilis että halutaan päästä huipulle, eihän sinne ole edes pitkä matka. Lähdettiin kiipeämään, ei tarvinnu pitkästi kavuta kun jo hengästytti ja tajuttiin matkan olevan sittenkin todella PITKÄ! Noin 200 metriä kavuttiin ylös päin eli käveltiin useampi kilometri. Tosi hienot maisemat ja pakollinen lumipallokin tuli tehtyä, heitin sillä Mikkoa. Olavi olisi viihtynyt siellä.. tunnettiin itsemme tosi tyhmiksi kun jätettiin koira autoon.. IDIOOTIT! Lähdettiin alas ja toivoin että matka menisi nopeasti, jotta olsin Olavin luona mahdollisimman pian. Tuli tosi paha mieli. Autolla Olaville paljon vettä ja haleja. Olavi mökötti jonkin aikaa ja oli kyllä meilläkin aivan hirveä olo, ei koiraa saa jättää autoon! Kauppareissu on eri asia.. ja joo ehkä jos oltais otettu vaan se kuva ja tultu takaisin, mutta nää tollot lähti vielä kiipeämään! Seuraavalla hultoasemalla ostettiin Olaville kolme isoa pekonilla kuorrutettua nakkia, maistu sen verran hyvin että sai muiltakin ihmisiltä huomitoa ahmiessaan herkkujaan :D Samalla syötiin itsekkin vähän. Mikko söi parhaan hampparin ikinä, aika hyvin kun kyseessä oli aivan tavallinen huoltoasema. Pääasia että kaikilla taas parempi mieli.

Sateenkaari bongattiin kun odotettiin hissiin pääsyä.

ja sitten hissillä ylös...

Hissi jätti meidät tuonne punaiselle mökille.
Kiivettiin tästä vielä jonkinmatkaa ylöspäin

kamera jalustalle ja kuva meistä :)

Matka kohti Suomen käsivartta voi alkaa! Matkalla käytiin kurkkaamassa Polar Zoota, maailman pohjoisin villieläintarha. Oppaassa luki hinnaksi 800 kruunua/aikuinen, mutta oikeasti hinta oli 250 kruunua per nenä. Eläintarhassa suurin osa eläimistä on ”kesyjä”, joten niitä pääsee paijailemaan, myös susia. Ei kuitenkaan menty eläintarhaan, koska Olavi olisi täytynyt taas jättää autoon, ei hyvä. Moikattiin vain vuohia, lampaita ja vasikoita, joita pääsi katselemaan ilman maksua.

Onkohan Norjalla meille enään mitään tarjottavaa.. loppuukohan maisemat tähän? Jonkin matkaa vaikutti jo siltä että maisemat alkaa tasoittumaan, vuoret vähitellen katoaa, mutta sitten avautuu maisema lumihuippuvuorille. NICE! Jälkkäriks hopealautasella Norja tarjoili siis vielä monet lumihuiput!

Pysähdyttiin yhteen rantaan Olavia ulkoiluttamaan ja ottamaan kuvia. Ranta täynnä sileitä kiviä, jotka kimalsivat auringossa. Annoin rannalle nimen glitteriranta. Yritin etsiä jotain spesiaalikiveä, jonka ottaa matkamuistoksi mukaan, mutta en löytänyt kiveä joka huutaisi minun nimeäni. No on mulla taskussa simpukka, jonka löysin jostain lauttasatamasta. Rannalle tupsahti myös kaksi suomalaista tyttöä uimaan, siis UIMAAN!!! Toi vesi on aivan järkyttävän kylmää, sama kun uis avannossa.

Sää on aurinkoinen, eli kaunis. Ei sittenkään ajeta vielä Suomeen. Saavuttiin Skipotniin ja kurvattiin ensimmäiseen vastaantulleeseen leirintäalueeseen. Otimme mökin, koska teltta on edelleen märkä, ei sitä vesisateessa voi oikein kuivattaa. Mökki maksoi 600nkr, mutta Mikko sai tingittyä sen 500 kruunuun. Saimme mökin numero 6. Oli taas aikamoista riemunjuhlaa kun avasin mökin oven! HIENO! Tai siis ainakin edelliseen mökkiin tai telttaan verrattuna. Tässä mökissä on kaksi kerros-sänkyä, levitettävä pöytä, siis voi levittää kahden hengen pöydästä neljälle hengelle. Keittiökin on, tosin ei juoksevaa vettä, mutta on kuitenkin. On astiat ja kaikki, kaks keittolevyä, kahvipannu ja vedenkeitin. Mökissä on myös peili, olin siitäkin hurjan onnellinen :D Mökin terassille paistaa aurinko ja siinä onkin hyvä kuivattaa se märkä teltta. Alueen vessat ja suihkut on myös tosi siistit. Eka leirintäalue jossa on kunnon vessapaperia, siis sellasen ohuen ja kovan paperin sijaan. Suihkutkin aivan luksusta, niissä oli OVI, oma PUKUHUONE ja suihku. Peseytyminen maksoi 10nkr/4min. Ehdottomasti paras leirintäalue tään mennessä! Paljon asuntovaunumökkejä, näillä on jotain aivan luksusta nää asuntovaunuolosuhteet. On omat terassit ja mökit, joihin saa asuntovaunun oven kiinni, eli yksi iso asunto. Joillakin on monta rakennusta asuntovaunun ympärillä. Ihmisillä on täällä tosi hyvä tunnelma.

Käveltiin leirintäalueen rantaan, ajatuksena kävellä rantaa pitkin skipotnin keskustaan. Eipä sieltä päässy, tai ehkä oliskin, mutta vain sellasta niittyä pitkin.. Olavihan olis ollu täynnä punkkeja sen reissun jälkeen ja varmaan mekin. Olavi nautti rannassa läträämisestä, ei vaan tainnu tajuta miten mielttömän upeissa maisemissa läträs. Makeanveden joki, joka yhtyi mereen, vuoria, myös niitä lumihuippuisia.. Rannassa oli nahkainen tuoli, jossa istua ja ihailla maisemaa. Aurnko paisto lämpimästi ja siinähän Mikkokin innostu ajatuksesta mennä uimaan. Uimahousut jalkaan ja menoks! Tai ei ehkä sittenkään... Kova oli yritys, mutta kylmyys voitti. Jos vesi tuntuu käteenkin tuskasen kylmätä, ei se voi lämpimältä tuntua muissakaan paikoissa.

Otettiin auto alle ja ajettiin keskustaan. Skipotn on tosi pieni kalastaja kylä. Keskustassa on pieni satama, ruokapaikka ja joitakin vanhoja hirsirakennuksia. Nätti paikka, ei voi muuta sanoa. 

Nälkäkin oli, tarkoitus oli tehdä mökillä sienipastaa, mutta päätettiin mennä muualle syömään. Keskustan ruokapaikka on jo kiinni, mutta läheiseltä huoltoasemalta saa hamppariaterioita, sinne siis. Eipä meillä hirveesti enään omia ruokia oo.. sienipastan lisäks löytyy paketti nuudeleita ja pussillinen makaroonia.

Mökillä teltta on kuivunut, mutta otetaan se vielä mökkiin sisään, että on varmasti kunnolla kuiva ennen pakkaamista. Iltapeseytymiset, pieni iltakävely ja nukkumaan. Huomenna matkataan sitten takaisin suomen puolelle.

pikku neito