perjantai 28. maaliskuuta 2014

Thaimaa 2014

Koh Lanta - Saladan 

Saladan on suurin kaupunki Lantan saarella.
Suureksi sitä ei voi kuitenkaan sanoa, mutta vilskettä siellä riittää varsinkin iltaisin.


Lanta animal welfare center 


Lanta animal welfare center tarjoaa suojapaikan, ruokaa ja hyvän hoidon monille saaren kissoille ja koirille. Näitä keskuksia on myös muilla saarilla. Mantereelle tällaista paikkaa ei ole lupa perustaa.


Rantaa

Rantaviivaa riitti koko saaren pituudelta.
Pieniä rauhallisia rantoja ja vilkkaampia ns. turistirantoja.
Tässä muutama ranta saarelta.


Viidakkoa ja elefantteja


Patikoituamme viidakon kosteudessa on aika ottaa ihan iisisti


Lanta Old Town 

Vanhakaupunki on pieni ja muistuttaa hieman länkkärikylää. On ollut aikanaan merirosvokylä.



Phi Phi Islands 

Phi Phi island - maya bay eli The beach.
Käytiin myös Phi phin kaupungissa, mutta siellä oli niin kova tungos ettei otettu yhtään kuvaa.


Phi Phi Bamboo island
Täällä mua kosittiin uudestaan
Nyt oli hieman eri meininki kuin teinivuosina!
Räjähtäneen näkösen tulevan mamman ja morsiammen lisäks saarella oli ihanaa valkoista rantahiekkaa, turkoosia vettä ja sitten huomattiin tuommonen sulonen lisko lähellä kosintapaikkaa


Merellä

Satunnaisia kuvia mereltä. Mä uiskentelin ja snorklailin paljon. Mies sai sukellusluvat.
Mä käyn laitesukelluskurssin sitten kun ehdin.. enkä ole raskaana :D
Olin kuitenkin tyytyväinen, sillä snorklaillessakin näki jos jonkinmoisia kaloja sekä useamman leobardihain!


Reggae Bar


Ehkäpä rentouttavin paikka viettää iltaa. Live musaa ja lojumista :)

Oli oikein mukavan rauhallinen ja rentouttava loma <3 Raskaus toi toki omat haasteensa, mutta tulipahan otettua tosi rennosti ja nautittua ihanista hiljasista luonnon rannoista :) Seuraavaan matkaan voi jokunen tovi nyt mennä, mutta ehdottomasti uudestaan suunnataan johonkin Thaimaan kolkkaan ja tietysti muuallekkin maailmalle. Kunhan nyt ensin hoidetaan vaavit maailmaan ja opetellaan elämään perhe elämää.


Lepoa

Oon ollu tän ja eilisen päivän sairaslomalla kovan päänsäryn takia.... Nyt pieni tauko kivusta, joten päätin käyttää sen hyväkseni ja kirjoittaa pään tyhjäksi.

Nyt kun huono olo on helpottanut, tilalle tuli aivan järjetön päänsärky. Mulla harvoin särkee päätä, mutta tääkin on näitä raskausajan ihanuuksia. Särkee, viluttaa ja säryn vuoksi myös oksettaa... taaskaan ei tekis mieli syödä mitään. Yritän hellittää päänsärkyä runsaalla veden juonnilla, syömisellä ja levolla. Töissä yritin vielä keskiviikkona olla, mutta päänsärky+ lapsiryhmän äänet + liikkuminen + auringonpaiste ei tunnu kovinkaan hyvältä kun pelkkä päänsärkykin on jo tosi raastavaa.

Iho on myös alkanut kutista. Iltasin kutina on tosi kova ja inhottava. Iho kutisee lähinnä siltä alueelta, jonka päällä makaan. Loppuraskaudessahan kutina viittaa yleensä raskaushepatoosiin ja tuollloin kutisee kämmenet ja jalkapohjat, mutta tässä vaiheessa sen vaaraa ei vielä pitäisi olla (nyt alkoi rv16). Oon rasvannut ihoa kookosöljyllä, mutta nyt päätin ottaa ainakin hetkeksi käyttöön tuon bepancare raskausrasvan (hirveen kallista). Kutina on jo päivän käytön jälkeen vähän hellittänyt, joten käytän nyt jonkin aikaa tuota rasvaa ja käyn ostamassa sitten kokeiluun muita mulle suositeltuja rasvoja (kerron niistä sitten kun olen kokeillut).

Raskaus on kyllä ihmeellinen asia, vaikka oon voinu välillä tosi huonosti, joka päivä väsyttää ja on tosi voimaton lötkö fiilis, niin silti on vaan hirmu onnellinen. Sitä en kyllä juuri nyt voi allekirjoittaa, että raskaus olis mun elämän parasta aikaa, mutta voisin sanoa tätä raskaimmaksi ja ihmeellisimmäksi ajaksi. Raskasta fyysisesti ja ihmeellistä ja ihanaa noin niinku muuten.

Kun tuli ekaa kertaa se fiilis että olen ”valmis” ottamaan tämän uuden harppauksen elämässäni, ajattelin joutuvani odottamaan ainakin vuoden saadakseni mitä haluan. Ajattelin olevani odottava äiti, joka jatkaa joka aamuisia punttitreenejään ja aamuhölkkiä koiran kanssa. Liikun aivan kuin ennen ja hellitän vasta raskauden loppupuolella. 26.12.2013 oli se päivä... kun olin ”valmis” ja niin myös mieheni, yritys voi siis alkaa. Jatkoin liikkumista aivan kuin ennenkin.. tietysti. Vähän reilun viikon kuluttua ihmettelin voimattomuutta, enkä vain jaksanut tehdä treeniä loppuun.. vatsaa nippaili ja vihloi, menkat siis vissiin alkamassa... niitä siinä sitten odottelin kunnes tein testin. Olin aivan haltioissani kun raskaustesti näytti plussaa. Olin varma, että lapsen saanti kestää ikuisuuden ja kuuluisin siihen joukkoon, jotka ei ehkä edes saa lapsia. Kun saatiin kuulla lapsia olevan kaksi, saimme myös tietää niiden saaneen alkunsa 26.12.2013... jokseenkin uskomatonta! Voin vain kuvitella, miltä tuntuu yrittää ja yritää... se on varmasti todella rankkaa ja lähetän hurjan paljon voimia kaikille, jotka yrittävät kovasti tai eivät voi omia lapsia saada. Silti en halua pitää omaa onneani piilossa.

Ennen tietoa kahdesta lapsesta, pidin itseäni aivan onnettomana odottajana... Toiset urheilee minkä ehtivät ja energiaa tuntuisi olevan vaikka muille jakaa. Itse makaan sängynpohjalla ja teen välillä tuttavuutta ystävääni vessanpönttöön, ruoka ei maistu, liikkua ei jaksa, hieman reippaampi kävely saa sykkeen kohoamaan liikaa, paikallaan seisominen pyörryttää, vatsaa vihloo jne.. Mikä mussa on vikana, mietin usein. Syy tähän kaikkeen selvisi, sisälläni kasvaakin kaksi uutta elämää. Tieto oli samaan aikaan ihana, helpottava, mutta myös pelottava ja todella hämmentävä.

Toki raskaudet ja ihmiset ovat erilaisia. On yhden lapsen odottajia sekä monikko odottajia, jotka eivät raskauden aikana kärsi juuri mistään vaivoista ja sitten on ne odottajat, jotka yhdestä tai useammasta lapsesta riippumatta oksentavat koko raskaus ajan. Lääkäri kuitenkin sanoi, että kahden lapsen odottaminen vie paljon enemmän voimia fyysisesti kuin yhden ja elimistö käy läpi myös huomattavasti suuremman myllerryksen. Monikkoraskaudessa täytyy olla myös varovaisempi, ei siis mitään raskasta nostelua yms (toki yhdenkin lapsen kanssa varovaisuus ja oman kehon kuunteleminen on enemmän kuin tärkeää). Liikuntaan saadut ohjeet katsotaan aina odottavalle äidille sopiviksi. Itse olen tosi pieni ja hentorakenteinen, joten mun täytyy olla kuulemma hyvin varovainen, etten rasita itseäni liikaa ja aseta pähkinöitä vaaraan. Myönnettäköön, että ei näillä voinneilla mitään kovin suurta jaksa tehdäkkään. Mutta tosiaan kaikista näistä vaivoista huolimatta olen super onnellinen tuleva mamma, innolla jään odottamaan millaiset voinnit seuraavaksi :D


Jepskukkuu, jos nyt vaik menis vähän lisää nukkuu!

ps. sori tää postaus ilman yhtään kuvaa... en jaksanu alkaa nyt räpsimään :)

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Ihmeellinen elämä

Pieni ikuisuus


Tänään on 9.1.2014. Kirjoitan, koska viimeiset kaksi viikkoa elämästäni ovat tuntuneet ikuisuudelta... Päivät etenevät kuin etana paahtavassa auringonpaisteessa. Odotan.. odotan.. odotan, mutta mitään ei tapahdu. Päässä on meneillään miljoonan kysymyksen kilpajuoksu. Monta kertaa päivässä tulee tunne ”NYT alkaa”, mutta joka kerta tunne osoittautuu vääräksi, vastaus on EI... Se on yleensä tylsä vastaus, siihen liittyy monesti pieni pettymys. Viimeisen kahden viikon aikana se on kuitenkin ollut vastaus, joka toisaalta helpottaa, sitä toivoo, mutta se tekee olon silti levottomaksi. Sitä ajattelee, että vastaus KYLLÄ ehtii tulla vielä moneen kertaan... Kumpikin vastaus käy, mikäli muotoilen kysymyksen toisin. Toiseen ei ja toiseen kyllä.

En tiedä olenko koskaan ennen pohtinut näin paljon omaa elämääni, sitä minne se on menossa ja millaisia muutoksia, suuria ja pieniä, se tuo tullessaan. Olen miettinyt liikuntaa, ruokavaliota ja vitamiineja... fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Mitä jos musta tuleekin täysi hirviö? Mitä jos tunnen oloni jatkuvasti huonoksi, mitä jos en jaksa kannatella itseäni tai pääse ylös sängystä? Hirveästi pelkoja, kysymyksiä mitä jos?

Toisinaan saan päähäni ihanat vaaleanpunaiset sydämenmuotoiset lasit. Mikään ei voi mennä huonosti. Leijun pumpulipilvellä ja nautin olostani. Tuntuu hullulta, mutta kuitenkin luotan ajatusteni olevan edes jollain tasolla normaaleja. Tänään sanon itselleni: MITÄ JOS lakkaisit murehtimasta. Elämä tuo mukanaan kaikkea, iloa, surua, kipua, rauhaa, hellyyttä, vihaa, rakkautta. Miljoona sateenkaarellista erilaisia asioita ja tuntemuksia. Nyt hengitän syvään, ravistan muutaman viikon pölyt hartioiltani ja annan ajan kulkea kulkuaan.



Torstai 16.1.2014

Rakkaan syntymäpäivä


Eilen kävin ostoksilla. Ostin itselleni ihan uden ihmeellisen vekottimen... ikinä ennen en ole sellaista omistanut. Kotona lueskelin käyttöohjeita, en halunnut minkään menevän pieleen. Päädyin kuitenkin nukkumaan yön yli ennen laitteen käyttöön ottoa.. ihmettelen sitten aamulla virkeänä lisää. Yöllä näin unia tästä vempeleestä, se ei toiminut.. jouduin vaihtamaan sen uuteen. Uusi laite toimi, siinä oli jopa varaosia mukana, mutta jouduin silti pettymään. Aamulla herätessäni olin varma ettei laite toimi niinkuin toivon ja melkeimpä turhaa on edes kokeilla. Tein aamutoimia ja hieman ennen töihin lähtöä päätin kuitenkin testata. Kyllähän se hyvin toimi! Ja nopeammin kuin edes osasin odottaa, näyttöön pamahti ensimmäinen teksti. En ehtinyt itse reagoida siihen ennen kuin mieheni jo iloitsi. RASKAANA! Siis mitä! Ihan oikeastikko??? Enkö mä olekkaan kuvitellut näitä kaikkia tuntemuksia? MAHTAVAA!!! Hyvää syntymäpäivää rakas! Meille tulee VAUVA!!! <3 Olo on siunattu, muuta sanaa en juuri nyt keksi.... tai no onnellinen ja hämmentynyt myös :D

Töissä olisin halunnut kiljua onneni työparilleni, mutta hillitsin itseni. Alussahan tässä vasta ollaan ja mitä vain voi vielä tapahtua. Neuvolaan kuitenkin on soitettava, sanoin siis työparilleni soittavani hammaslääkäriin. Neuvolatäti kuullosti oiken mukavalta ja sanoi minun olevan laskelmien mukaan viikolla 5+1. Naurattaa meinasi kun neuvolatäti kysyi, olenko asioinut heillä viimeksi lapsena kun pituudeksi on kirjattu vain 150cm :D Selittelin sitten, että ihan nykyinen pituus se on, olen vain tosi pieni.

Nyt on ensimmäinen neuvola aikakin varattu, joskin hieman tavallista aikaisemmin meidän thaimaan matkan vuoksi. Juuri ennen matkaa jutustelemaan neuvolaan ja Thaimaasta suomeen palattuamme kiireesti labraan.





Tiistai 28.1.2014

Ällömöllötystä ja monta viikkoa kestävät menkkakivut


Tämä viikko sairaslomaa pahoinvoinnin takia.. jotenki tuntuu tyhmältä kun eihän raskaus ole sairaus, mutta toisaalta onnetonta olla töissäkin kun oksettaa, viluttaa ja väsyttää niin, että voisi nukahtaa vaikka seisaaltaan. Lasten äänet ja vilinä ympärillä saa olon vaan huononemaan, yritä siinä sitten näyttää siltä niinkuin kaikki olisi kunnossa ja pitää huolta toisten rakkaista kullan-nupuista. Ja tuskimpa mua palkintokaan odottaa jos töissä kituutan.

Huomaa, että hajut voimistuu ja ällöttää.. Koiran ruuan laitto on jotain aivan kamalaa! Raakaa jauhelihaa, kalanappulaa ja lohiöljyä.. ei muutenkaan erityisen herkullisen tuoksunen yhdistelmä, mutta voin sanoa, että näin raskauden alkumetreillä se haju on aivan kuvottava!!! Yökkäilin antaessani koiralle ruokaa, eikä Olavi meinannut sitten itsekkään syödä sitä. Kuvitteli varmaan siinä olevan jotain vikaa. Samoin kaupassa käynti on painajainen! Siellä tulee aivan hirveä olo... luulin, että se johtuu siitä, että ruoka ällöttää ja syöminen on vaikeeta, mutta vaatekauppa saa aikaan täysin saman reaktion. Eli se on varmaan se tavaran paljous ja kirkkaat värit ja valot, jotka saa kammottavan oksetus olon.

Tänään on viikko Thaimaan matkaan.. toivottavasti olo ei kauheesti huononis ja jaksais edes ihan pikkasen tehdä reissussa... muutakin kun maata hotellihuoneessa. Toisaalta kyllä aivan ihana ajatus päästä lämpimään rentoutumaan <3 Tulee varmaan erillainen loma raskauden vuoksi, ei sukellusta tai mitään fyysisesti kovin rankaa ja oman voinnin mukaan menemistä. Mutta ehkä kerrankin osaa ottaa vain rennosti. Sen näkee sitten. Tosin syömisen ja hygieenian kanssa tarvii olla nyt erityisen tarkka. Tää väsymys olis kyllä iso plussa lennolla, sais nukuttua varmasti suurimman osan matkasta :D

Jeps, mutta nyt vaan kuuntelen omaa kehoani ja toimin sen mukaan, eiköhän se energiapiikkikin sieltä saavu jossain vaiheessa.


Perjantai 31.1.14 

Neuvola


Tänään oli eka neuvola.. neuvolatäti oli mukava ja kiva tietää, että sama ihminen hoitaa lapsenkin asiat syntymän jälkeen :) Paljon saatiin luettavaa matkaan ja myös yks DVD.. pitää kattoa mitä sieltä löytyy

Oon oppinu jo vähän pahoinvoinnin välttelyäkin. Pitää vaan syödä ennen kun tulee nälkä ja juoda runsaasti. Nälkäsenä syöminen on kamalaa öllötystä ja vaivalloisen hidasta. Eli tiuhaan vaan ruokaa suuhun pieniä määriä kerralla. Raitis ilma tekee myös hetkellisesti hyvän olon, onneks on koira, jonka kanssa on raahauduttava tuonne kylmään ja pimeään. Ongelma on lähinnä nukkuminen, se lievittää pahaa oloa ja unta tarvitsee paljon. Kun nukkuu tunnin tai pari, on nälkä herätessä kova, eli myös ällömöllö on palannut. Yöt on pahimmat kun tarttis olla tosi monta tuntia ilman ruokaa. Heräilen nälkään useaan kertaan yössä ja kerran oon tainnu käydä jääkaapilla unissaankin (herätessä suussa maistu jogurtti). Viinirypäleet, kurkku ja mandariinit on nyt parhaita, ne uppoaa aina ja tietysti vesi. Lämmin kunnon ateria on vaikeempi syödä, mutta tarviin ravintoa, siispä syön vaikka väkisin.



Perjantai 21.2.14

Huono olo jatkuu


Syöminen on edelleen vaikeaa ja olo aika kökkö. Käytiin olemassa muutama viikko thaimaassa. Loma oli ihana, mutta syöminen tuotti suuria haasteita. Vihannekset ja hedelmät maistuis kyllä, mutta thaimaassa en listeria riskin vuoksi saanut syödä muuta kuin itse kuorittuja hedelmiä ja kuumaa ruokaa. Loma meni aika pitkälti lepäillessä, mutta päästiin onneksi vähän katselemaan paikkojakin :) Mikko hommas sukellusluvan ja mä tyydyin snorklailemaan. Näin silti vaikka mitä, mm. leobardihaita! Laittelen seuraavaan postaukseen matkakuvia ja kuulumisia :)

Reissun jälkeen pitikin käydä heti labrassa antamassa verta, jotta voidaan selvittää sikiön ja mun kuntoa. Eilinen päivä oli olon puolesta kamala kun sitä verta napattiin melkosen paljon mun kokoon nähden. Unirytmi oli täysin sekasin, mutta se alkaa onneks vähitellen palautumaan. Noh, mutta reilun viikon kuluttua on ultra ja saadaan nähdä miltä meidän pähkinä näyttää.



Lauantai 8.3.14

Naistenpäivä


On ollut hurja viikko ja vielähän tätäkin viikkoa on melkein kaksi päivää jäljellä. Tiistaina oli ultra ja mua jännitti kovasti.. Oksentelin aamulla kaikki eväät pihalle ja suuntasin Mikon kanssa kohti Hyvinkään sairaalaa (ällömöllö siis jatkuu edelleen, mutta onneksi on hieman jo helpottanut). Matkalla mietin ja pelkäsin, mitä jos ne sanookin, että siellä on tyhjä muna? Onneksi ultrassa näkyi heti selvästi pikkuinen sikiö <3 Lääkäri kysyi: ”No niin, mitäs te siellä näette?” Katsoin onnessani vilkuttelevaa pienokaista ja mietin vain, että en kyllä yhtään tiedä mitä muuta kuvassa nään, ikinä kun en ole moista ennen nähnyt. Ajattelin kysyä ultraajalta mikä sikiön vieressä oleva pallo on, mutta nainen ehtikin jo sanoa kuvassa näkyvän kaksi sikiötä. Siis MITÄ!?!?!?! KAKSI!!!!!!!!! Itkuhan siinä pääsi...

Moista uutista ei osattu odottaa, vaikka neuvolatäti olikin jo ensimmäisellä neuvolakerralla kysynyt ollaanko ajateltu, että lapsia saattaisikin olla kaksi. Mikolla on kaksoisveli, mutta yleensä kaksoset periytyy kuulemma äidin kautta ja muutenkin hyppäävät sukupolven yli. Mutta vahvistetaan nyt näitä Savion tilastoja (Saviolla syntyy kuulemma tilastollisesti eniten kaksosia koko suomessa)

Tämä viikko on mennyt ihmetellessä ja jossain iheme onnellisuus huuruissa. Jännittää ja vähän pelottaakin, mutta kyllä tää onnen tunne vie voiton aivan täysin! Ja mikä parasta, nyt ei tarvitse enään salailla.. tai eihän tätä olis missää vaiheessa tarvinnut salassa pitää, mutta halusin tietää kaiken olevan kunnossa ennen asiasta enempää muille puhumista. 

Nyt totuttelen ajatukseen, että mun sisällä kasvaa kaksi pientä ihmisen alkua, joilla on asiat hyvin. Raskaus on monokoriaalinen/ diamniaalinen, eli sikiöt ovat ängenneet samaan munasoluun, niillä on yhteinen sikiökalvo ja istukka, mutta omat vesipussit. Ovat siis tietojeni mukaan samaa sukupuolta ja 99,5% todennäköisyydellä identtiset. Riskejä tälaisessa raskaudessa on paljon, mutta turha niitä on alkaa murehtimaan. Tottakai toivon, että kaikki menee loppuun saakka hyvin. Nyt pääsee näkemään pikku vekkuleita ultraan muutaman viikon välein, jotta varmistutaan niiden olevan kunnossa ja kasvavan suht tasaisesti toisiinsa nähden.





Vatsakin on kasvanut jonkin verran, mutta tosi pieni olen edelleen. Itse oman kasvunsa toki huomaa, vaikka muut eivät sitä vielä näekkään. Olo on kylläkin huomattavasti turvonneempi ja tukalampi kuin ulospäin voisi kuvitella!

Otin itsestäni kuvia joka suunnasta heinäkuussa 2013 kun päätin aloittaa joka aamuisen lihastreenin. Tarkoitus oli pitää kuvat itsellä, jotta huomaisi tapahtuvan muutoksen... Noh tässä on muutos, pienestä vähän isommaksi ja tästä tämä kasvu nyt sitten vaan lisääntyy :D


Isoksihan mua ei voi vieläkään sanoa,
mutta jotenkin mulla on sellanen tunne,
että ens kesän rantalookki on maitovalas!