torstai 26. kesäkuuta 2014

Rv 28 ja erillainen elämä


Toissapäivänä oli taas tarkastuskäynti kättärillä. Piti olla viimeinen kättärikäynti ennen synnytystä, sillä mun oli tarkotus siirtyä takasin hyvinkäälle. Kävin sairaalan vaihtoon liittyen aiemmin kovan puhelinrumban, koska olin TOSI stressaantunut ja pahalla mielellä jos joudun loppuun saakka käymään kättärillä leikkimässä sipulia. Siellä oli lääkäri, joka kohteli minua kuin peltipurkkia ja oma olo vstaanotolla oli iljettävä. Tein tästä myös kirjallisen valituksen ja toissapäivänä vähän jännitin millaisen vastaanoton saan. No lääkäri (ei ollut se lääkäri josta eniten valitin) oli mulle todella mukava, kuunteli mun voinnin ja teki kaiken mitä kuuluikin. Sain myös ihan ilman kysymistä tietoa synnytyksestä, aiempi lääkäri ei siitä mun kanssa keskustellut koska synnytys suunnitellaan vasta viikolla 36 eikä mulla ole siihen muutenkaan mitään sanottavaa, lääkärit päättää. Olin saanut vähän toisen käsityksen, mutta ei mulla ollu energiaa alkaa itseäni siellä puollustamaan.

Nyt sain lääkäriltä kiellon tehdä mitään kohdunkaulan tilanteen vuoksi. Nyt vaan makaan vaakatasossa. Tätäkin tekstiä kirjoitan yhden sormen järjestelmällä kyljellään maaten. Aina lauseen alussa venytän sormet niin pitkiksi kuin pystyn, saadakseni aikaan ison kirjaimen, jos sormet ei veny riittävästi, painan tota nappia jota ei tarvii pitää pohjassa ja silti tulee iso kirjain, on se jännää..... Toki vessassa ja suihkussa saan käydä ja hakea keittiöstä syömistä. Lääkäri sano että yritetään pitää pojat sisällä mielellään vielä neljä viikkoa, katsotaan taas parin viikon kuluttua tilanne uudestaan. Eli ainakin seuraavat kaksi viikkoa vaan makaan. Nyt sitten käydään loppuun saakka kättärillä koska eihän Hyvinkää mua enään huoli, synnytys kun saattaa olla erittäin aikasin, eli ennen viikkoa 35 eikä silloin voi synnyttää hyvinkäällä. Onneks sain nyt positiivisen kokemuksen kättäristä ja toivon, että seuraavalla kerralla mulla olis tää sama lääkri kuin viimeks.

Kun ihminen sanoo ”Nyt vaan makaan kotona tekemättä mitään” kuullostaa se aikamoisen mukavalta, eikös vaan. On mulle sanottukkin, että nauti kun sua passataan, kohta sulla on kaksi pientä hoidettavaa ja sitten ei enään ehdi vaan olla. Tottahan tuo ja nythän mun pitäis myös pitää mieli korkealla ja olla stressaamatta niin en ainakaan omalla mielialallani vaikuta poikien ennenaikaiseen syntymään. En mä kyllä tästä osaa nauttia.Ne hetket kun ei satu on ihan jees, mutta niitä on vähän. Makuu asento saa aikaan kovat selkäkivut, mitenkään päin ei oo hyvä olla. Jos tätä jotenkin yrittäis kuvailla niin ehkä lähimpänä vois olla kuvaus siitä kuinka joku vetelee puukolla sun yläseästä häntäluuhun pitkiä viiltoja uudestaan ja uudestaan. Kyljissä sama homma, mutta tossa missä ennen oli vyötärö, onkin nyt pyörivä puukko, joka porautuu syvemmälle ja syvemmälle. Tällä hetkellä kipu säteilee myös vasemmalla puolella vatsaan ja nivusiin. Ei mulla siis kokemusta tollasista puukon viilloista ole, mutta tosi viiltävää kipua tää on. Melkeinpä koko pienen ikäni oon selkäkivuista skolioosin takia kärsiny, mutta tää kipu on jotain aivan muuta.

Tiistai oli päivistä pahin levon suhteen, makaaminen alko aiheuttamaan kipua tosi pian ja supistuksia tuli enemmän kun aiemmin. Ei niitä voi vielä kivuliaiksi sanoa, mutta ehkä erittäin epämukava ja puristava kuvais niitä sit hyvin. Luulen sen johtuvan ihan siitä että olin tähän asti omasta hyvästä olosta huolimatta rasittanut itseäni liikaa. Eilen suppareita tuli vain vähän ja ne oli paljon helpompia kuin tiistaina. Eilen olo oli muutenkin suht hyvä. Onnistuin rakentamaan itselleni tyynyistä ja peitoista kotelon, missä oli hyvä olla eikä mihinkään sattunut :) Tänään yritin samaa, mutta jouduin turvautumaan särkylääkkeeseen. Lääkkeen teho kesti tunnin ja sain sen aikaa nukuttua hyvin.

On mun päivässä monia kohokohtiakin! Monta kertaa kyläilen vessassa, se on ihan parasta ja toi parin metrin jalottelu auttaa hetkellisesti selkääkin. Vessareissujen lisäks kävelen yhteensä noin neljä metriä joka kerta kun haen keittiöstä helpotusta nälkääni ja voi mikä riemu kun mies tulee töistä kotiin ja laittaa ruokaa! Silloin on juhlan paikka ja annan itselleni luvan syödä ihan istualteen :D Niin ja sitten illalla saa pitää ihan omat suihkubileet :D Ja on mulla aina jotain odotettavaakin, kiva kun ihmisiä käy välillä kylässä ja ens maanantaina saan mennä käymään... ette ikinä arvaa missä!!! Kättärillä, Wohoo!! Siis oikeesti kivaa. Sillon on monikko odottajille kierros, info ja vissiin vähän valmennusta synnytykseen liittyen. Saan jättää rakkaan sohvani, sänkyni, vessani jne. hetkeksi ja nähdä sairaalan seinät, tutustua pyörätuoliin (eli isitua!!!!) ja nähdä muita odottavia perheitä, joten ei pidä valittaa. Asiat vois olla paljon huonomminkin.

Mulla on myös vähän niinku uusi asuinympäristö, meidän kolmiosta tuli yksiö. Kun mulle tuli tää liikkumiskielto, mun mies roudas veljensä kanssa meidän sängyn alakertaan. Ihan hyvinhän täällä mahtuu asumaan ja vaavitkin saa asua sitten alkuun mun kanssa täällä alakerrassa ettei tarvii rappusia ravata... ja me kun jo mietittiin että meillä on liian vähän tilaa, meillähän on suorastaan linna sitten kun kuukausien jälkeen saan yläkerran takasin mun elämään.

Onneks ympärillä on myös valtavan ihania ihmisiä, jotka auttaa ja pitää seuraa. Aloin itse valmistelemaan kotia ajoissa lasten tuloa varten ihan vaan siksi, että osasin odottaa tätä vuodepotilaana oloa. Keskenhän kaikki silti on kun en osannut odottaa tätä ihan vielä. Kaikki sisävaatteet sain pestyä ja laiteltua melkein paikalleen. Pyykättävää vielä on ja joitakin hankintoja tehtävä, mutta lopun annan muiden auttaviin käsiin ja kiva kun ei miehenkään tarvitse kaikkea yksin tehdä.

Paljon on ollut pyykättävää. Ihania pikkusia vaatteita.
Ja minäkin rakasta isää, niin tuota omaa miestäni sekä omaa isääni



Eilen sain selviteltyä puhelimen kautta vähän asioita. Kelasta tuli noin kuukausi sitten päätös päivärahoista, mutta päätös tuli vain yhden lapsen mukaan. Nyt olivat korjanneet päätöksen, joten ollaan sen suhteen selvillä vesillä. Eihän kaksi lasta mun päivärahojen suuruuteen vaikuta, mutta vanhempainvapaan kestoon pidentävästi. Otin myös kaksi äitiyspakkausta ja sen kolmannen rahana, nekin tuli jo reilu kuukausi sitten. Tänään ajattelin selvitellä vähän vakuutus asioita. Yritettiin saada ifistä syntymättömän lapsen vakuutusta, joka muuttuisi sitten vauvavakuutukseksi jne. mutta mun raskaudessa on liikaa riskejä, joten ei saatu vakuutusta. Pitää kysellä onko mahdollista saada mitään vakuutusta joka olisi voimassa heti lasten synnyttyä.


Pakko vielä hehkuttaa yks mahti juttu tähän loppuun! Sain eilen melkein kokonimikaimaltani, eli mieheni siskolta pinon kirjoja. Niiden parissa aika kuluu varmasti kivasti ja jos vaikka uppoutuis tekstiin niin hyvin, että unohtais kivunkin. Nii ja on mulla salkkareita nauhalla, sopivaa hömppä katsottavaa :D Ja kaimani toi myös pikkusen herkkuja, jätskiä ja keksejä. Nyt taidankin vähän herkutella ja aloittaa ensimmäisen kirjan.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

pienestä vähän isommaksi




Yöllisiä pohdintoja raskaudesta ja vauva ajasta

23.6.2014 8.58

Kun on nukkunut yönsä ”hyvin”, on ollut aikaa käydä läpi ajatuksia... kello on 6.24 ja päätin luovuttaa sängyssä pyörimisen suhteen.

Mitä ajattelin yöllä

Kun tulin raskaaksi tai siis kun sain tietää olevani raskaana, olin onneni kukkuloilla. Mielettömän onnellinen siitä, että saan oman lapsen. Kaikki eivät ole niin onnekkaita. Kun sain tietää, että meille tulee kaksoset olin vieläkin onnellisempi, joskin myös erittäin hämmentynyt ja myös peloissani. Peloissani siksi, että raskauteeni liittyy enemmän riskejä... mitä jos kaikki ei menekkään hyvin, mitä jos menetän toisen lapsistani tai mitä jos käykin niin huonosti, että menetän heistä molemmat. Miten meidän rahat riittää, tulot pienenee ja pieniä vauvoja onkin yhden sijaan kaksi. Melkein kaikki täytyy hankkia tuplana. Onneksi ympärillämme on kuitenkin paljon rakkaita ihmisiä, jotka auttavat, eivätkä jätä meitä yksin. Raskauden aikana on ollut paljon huolia, suruja, kipua yms. Mutta silti kaiken päällä on onni ja ilo sisälläni elävistä lapsista, jotka kasvavat ja kehittyvät.

Miten ihmiset reagoivat raskauteen

Kun kerrottiin raskaudesta, suurin osa ihmsistä olivat todella iloisia, onnittelivat ja jakoivat meidän ilon. Se tuntui hyvältä. Toki oli myös erittäin hämmentyneitä uutisten vastaanottajia ja sulattelemiseen meni hetki... sulateltavaa tässä oli meillekkin :D Sitten tuli nämä ”Otan osaa”, ”No nauttikaa nyt kun vielä voitte”, ”Elämä on ohi”, ”Odottakaa vaan kun ne syntyy, elämästä tulee helvettiä” jne. Kiitos vaan, mutta itse aion enemmän nauttia tästä hetkestä kuin miettiä kaikkia niitä ei niin kivoja asioita mitä nämä kaksi toivottavasti terveinä maailmaan syntyvää lasta saavat aikaan.

Kauhukertomuksia raskaudesta?

Siskoltani kyselin jo ennen kun edes tiesin olevani raskaana millaisia oireita hänellä oli raskauden aikana. Ajattelin, että ehkä ainakin osa näistä oireista on meillä samoja. Oli kiva kuulla raskaudesta niitä juttuja, joita saattaa olla edessä, mutta kuitenkin tajuta, ettei ne kaikki jatku koko raskauden ajan ja kaikesta selviää. Ei siis hätää. Kun ensimmäinen raskaueen viittaava merkki saapui, en vielä tiennyt olevani raskaana. Väsytti, olo oli voimaton ja alavatsaa nippaili. Ei paha. Vissiin noin rv 7 alkoikin sitten se pahoinvointi.... Mikään ei maistu, syöminen on tuskaa, oksettaa, kauppaan ei pysty sisälle menemään... Iltoja meni itkiessä, varsinkin silloin kun paha olo oli jatkunut jo noin kolme kuukautta ja paino tippunut reippaasti. Ajatus siitä, että tämä menee kohta ohi auttoi... sitten neuvolassa sanottiin, että monikkoraskaudessa pahoinvointi saattaa jatkua koko raskauden läpi!!!! Sitten sai kuulla muutamilta raskauden kokeneilta kommentteja ”odotas vaan kun sun liitokset alkaa venymään, se on tuskaa”, ”ei toi pahoinvointi vielä mitään”. Ai onko tässä edessä jotain paljon pahempaa? Sitten oli äidit, jotka eivät koko raskautensa aikana kärsineet juuri mistään. Silloin kun itsellä on tuskainen olo, miettii miksi en itse voisi olla nainen, joka selviää raskaudesta ilman näitä kaikkia vaikeuksia. En kuienkaan haluaisi pelotella tällä asialla ketään. Raskaudet on erilaisia ja toiset kokee erilaiset asiat pahempana kuin toiser. Itse koen nyt kun eletään vissiin viikkoa 27, että pahinta on ollut juurikin nuo pahoinvoinnit. Sen jälkeen ihon kutina, päänsärky, liitoskivut, jalkasäryt, selkäkivut, paikkojen puutumiset, mielialavaihtelut yms. menee suht helposti. Eihän nekään kivoja vaivoja ole, mutta niistä selviää kyllä. Nyt on aluillaan loppuraskauden vaivat, jää nähtäväksi mitä kaikkea tässä vielä saa kokea. Yöt alkaa olla nyt melko vähä unisia, viime yönä nukuin ehkä max 2h selkäkipujen vuoksi, mutta ei mua nyt edes väsytä. Ja onneks voin nukkua päivällä kun vaan malttais. Nykysin myös öisin sormet puutuu ja turpoaa, mutta ne palautuu pian kun nousee ylös sängystä. Mulle itselleni tähän saakka kaikkein vaikeinta oksetuksen lisäks on ollut henkinen kamppailu itseni kanssa siitä, että mun pitäis pystyä kaikkeen mihin ennen raskautta. No en mä pysty ja siksi on välillä ollu kurja olo. Mutta aikansa kaikkea, nyt vaan otan iisimmin. Sekin onnistuu kun ajattelee niiden pienien parasta, siinä samalla tekee myös itselle parhaaksi. On tärkeää kuunnella omaa kehoaan. Toiset odottavat äidit pystyvät jopa tekemään enemmän kuin ennen raskautta ja toisille käy niinku mulle. Älkää stressatko sitä mihin itse ette pysty vaan eläkää sen mukaan mihin pystytte. Kukaan ei ole huonompi tai parempi odottaja, kaikki on vaan vähän erilaisia.

Valmistautumista tulevaan

Synnytys alkaa pyörimään melko vahvasti ajatuksissa, mutta siitä ihan oma juttunsa sitten joskus. Viime yönä mietin sitä aikaa kun lapset ovat jo syntyneet.

Paljon olen kuullut kavereilta millaista heidän vauva aikansa oli. Jokaisen kokemukset ovat erilaisia ja luulenpa, että se miten itse koen vauva ajan on taas jotain aivan muuta. Vauvat on erilaisia ihan niinkuin me aikuisetkin. On vauvoja joilla on koliikki, vauvoja jotka nukkuvat huonosti, vauvoja joiden kanssa ravataan lääkärissä, vauvoja jotka ovat hyväntuulisia, vauvoja jotka nukkuvat yöt putkeen. Jokainen vauva on erilainen. Se mikä on kaikille vanhemmille yhteistä, on se, että elämä muuttuu, elämä pyörii pienen ihmeen ympärillä ja se pieni ihme sitoo vanhempansa tiukasti tseensä..

On varmasti hyvä, että on kuullut ja seurannut vierestä monen perheen alkumetrejä ja työn puolesta myöskin nähnyt mitä elämä on esimerkikisi koulu ikäisen kanssa. Yhtä asiaa vaan en ymmärrä. Miksi ihmiset nauttii siitä, että toinen ihminen on väsynyt, toisella on vaikeaa jne.? Ei kaikki, mutta osa nauttii. Palaan tän tekstin alkuun ja siihen millaisia kommentteja raskaana olevat naiset miehineen saavat näiltä jo kokeneilta vanhemmilta, jotka tietävät kaiken paremmin. Vinkit ovat tervetulleita, mutta ei ole kiva kuulla ”Ai että mä nautin siitä miten väsyneitä te tulette olemaan”. Ymmärrän, ettei meillä varmastikkaan tule olemaan helppoa kahden vauvan kanssa ja olen valmistanut itseäni pahimpaan, ehkä todellisuus onkin sitten jotain ihan muuta, sitä ei voi kukaan tietää, mutta MIKSI joillain ihmisillä on tarve saada lasten syntymä kuullostamaan maailman lopulta? Olen kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat kertoneet totuuden siitä, millaiset heidän kokemukset ovat ja millaisia tunteita on ollut pinnalla ja miten he ovat niitä käsitelleet. Toisille se on elämän ihaninta aikaa ja toisille tunnemyrsky ilman unta, lapsen itku kaikuu päässä silloinkin kun lapsi on hetken hiljaa. En kuitenkaan ymmärrä sitä mässäilyä sillä kuinka kamalaa ja hirveää elämästämme tulee. Ihanaa kun meitäkin alkaa väsyttää, vielä parempi että lapsia on kaksi niin saadaan kärsiä vielä vähän enemmän. En mä ole nauttinut mulle tärkeiden ihmisten väsymyksestä lastensa kanssa. Enemmän olen miettinyt kuinka voisin auttaa ja toivonut asioiden helpottavan pian. Enkä kyllä osaa kuvitella itseäni herkuttelemassa ajatuksella ystäväni väsymyksestä vaikka omien lasten kanssa olisi ollut kuinka rankkaa hyvänsä. Toivon, että kaikilla vauva aika menisi hyvin, toki väsymys kuuluu siihen pakettiin, mutta jos lapsen saaminen on niin kamalaa, miksi monella on enemmän kuin yksi lapsi?

Raskaus valmistaa etenkin naista lapsen syntymään. Mies elää rinnalla ja käy varmasti läpi monia asioita jo ihan pelkästään siksi, että se nainen siinä vierellä muuttuu. On kuitenkin ihan tutkittu juttu, että äidit kiintyvät lapsiinsa raskauden aikana eritavoin kuin miehet. Miehet opettelevat tuntemaan ja elämään lapsen kanssa kun lapsi syntyy. Toki äidilläkin on opettelemista. Loppuraskauden huonosti nukutut yöt valmistavat äitiä öisiin herätyksiin ja hormoonit tekevät naisessa tehtävänsä. Uskon, että lapsen syntymä on yhdeksän kuukauden valmistautumisen jälkeen äidille helpompaa kuin isälle. Sen lisäksi, että raskaus valmistelee tulevaan, on se myös opettanut paljon. En vaihtaisi tätä kokemusta pois. Haluan pitää sen. Samoin haluan kokemuksen äitinä olosta kaikkien niiden vaikeiden, mutta etenkin kaiken sen rakkauden, ilon ja sitoutumisen vuoksi. Uskon, että omia lapsiaan rakastaa niin valtavan paljon, että heidän puolestaan kestää ihan mitä tahansa. Rakastan jo nyt <3 Raskaus on opettanut myös paljon ympärilläni olevista ihmisistä. Nyt tiedän, kenestä saan tukea ja kenelle voin puhua tunteistani, niistä vaikeistakin. Ne on niitä ihmisiä, jotka kertovat omista kokemuksistaan, niin ikävistä ja vaikeista kuin myös niistä suurista onnen tunteista. Ihmiset jotka eivät odota sitä kuinka väsyneitä ollaan vaan tiedostavat vaikeudet, mutta toivovat meille mahdollisimman mukavaa aikaa uusien perheenjäsenten kanssa. Ne ihmiset eivät sano ”Mitä mä sanoin” silloin kun tarvitsen tukea ja lohtua väsymyksen keskellä.


Kiitos

Haluan kiittää kaikkia meidän tukipilareita ja iso kiitos myös rakkaalle miehelleni siitä, että käyt mun kanssa läpi kaikkea tätä. Jaksat mun kiukut ja ymmärrät. Elät mukana ja olet valmis tekemään uhrauksia. Olen onnellinen, että ymmärrät vanhemmuuden olevan meidän kummankin ”työ” ei vain minun.



sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannus 2014

Juhannus meni mukavan rauhallisesti kotosalla. Grillailtiin lohta ja herkkusieniä sekä popsittiin salaattia, uusia perunoita ja tsatsikia. Syönnin päälle miehet saunoi.. minä natuin vaan lämpösestä suihkusta kun masasukit eivät viihdy saunan lämmössä. Juhannuskokot roihusivat komeasti Tuusulan järven rannoilla. Nähtiin kaikki neljä Krapin rannasta. Illalla ennen nukkumatin saapumista ehdittiin vielä grillata suklaabanaaneja ja nauttia ne vaniljajäätelön kera.


lohi odottamassa grilliin pääsyä








maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kaiutinkoteloiden maalaus operaatio

Oon tässä jo useamman vuoden miettinyt, että haluaisin olkkariin valkoiset kaiuttimet pyökin väristen sijaan. Tajusin, että kohta mulla ei ehkä enään olekkaan aikaa tällaseen pikkupuuhasteluun, joten päätin alkaa hommiin. Niin ja Nyt kun oon paljon kotona, täytyyhän kodin myöskin olla mahdollisimman viihtyisä :D Äkkiä alkaa pikkujutut häiritsemään...

Varastossa olikin jo maalikaukalo, hiontapaperia ja maalitelan "runkoja" (en tiedä mikä niiden oikea nimi on) Kävästiin kodin terrassa ostamassa valkoista maalia ja superlontela.

Alkuun oli tarkotus maalata isot pylväskaiuttimet, mutta todettiin, että meille äänenlaaduksi riittää kaiutinsarjaan kuuluvat pikkukaiuttimet, jotka olivat ullakolla käyttämättöminä.

Ensin tietysti irrotettiin kaiuttimet koteloista. Annoin miehen suosiolla tehdä tämän homman, etten onnistu mahtavilla taidoillani saamaan kaiuttimia täysin toimintakunnottomiksi. Muutaman ruuvin irrotin, mutta johtoihin en koskenut. Eipä siellä ollutkaan kun kaksi piuhaa per kaiutin, mutta mun näppäryydellä ei voi tietää mitä siitä olis seurannut kun niihin olisin mennyt sormeni pistämään. Kun kaiuttimet olivat turvassa, teippailin kaiutinten reiät umpeen, ettei hiontapöly eikä maali pääse vääriin paikkoihin. Sitten pieni pintahionta hienolla hiontapaperilla ja pölyjen pyyhintä ennen maalaamista.

Kaiutinkotelot ennen hiontaa ja maalia

Maalasin kaiuttimet Helmi kalustemaalilla pientä superlontelaa käyttäen. Isäni maalasi meille yhden vanhan lipaston samalla maalilla ja telalla, joten tiesin saavani näillä tasasita jälkeä. Paikat joihin en telalla päässyt, maalasin pienellä siveltimellä.






Maalasin koteloista aina yhden sivun kerrallaan, jotta maali sai kuivua vaakatasossa (tasoittuu parhaiten). Täälanen vähitellen maalaaminen on mulle haaste kun täytyy odotella maalin kuivumista. Kärsivällisyys koetuksella. Maali oli pintakuiva noin tunnissa ja päällemaalaukseen valmis 16 tunnin kuluttua. Käyttövalmiin maalipinnan kuivuminen kesti pidempään. Kolme kertaa jouduin maalaamaan jokaisen sivun saadakseni peittävän ja mahdollisimman siistin lopputuloksen. Maalipurkki riitti just näiden pikkukaiutinten maalaamiseen kolmeen kertaan.


Kaiuttimet valmiina. Olen tyytyväinen lopputulokseen.

Tässä vielä kuvat olkkarista ennen ja jälkeen. Suurihan muutos ei ole, mutta pääsin eroon tummista isoista kaiuttimista ja sain valoisemman kepeämmän fiiliksen.


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesämasu


Kesä ja masu painaa päälle. Masu kasvaa, vaikka en kyllä vieläkään oikein ymmärrä miten kaksi poikaa voi mahtua näin pieneen tilaan. Kiloja ei ole tullut kovinkaan montaa raskauden aikana (ainakaan tähän mennessä). Lähtöpaino on noussut vähän reilu 4kg ja viikkoja nyt siis 24+5. Kilojen vähyydestä huolimatta olen alkanut kärsimään kaikenlaisista kivuista mm. jalkapohjat ja jalkapöydät kipeytyy tosi nopeasti ja palautuu hitaasti. Lonkat kipuilee ja samoin alaselkä. Oon niin pikkunen, että kai nuokin lisäkilot ja painopisteen muuttuminen tekee asiansa. Huomaan myös muuttuneeni auringonpalvojasta varjon rakastajaksi.

Oon nyt lojunu taas vaan kotona.. Helatorstai meni lähinnä palautuessa työviikosta, hirmu kipeenä paikat, ei hirveesti huvittanu jalkojaan käyttää. Perhettä nähtiin, mutta ei muuta. Perjantaina jäin kotiin kipujen vuoks ja sitten olikin viikonloppu. Lepäillessä tää aika tässä menee. Huomenna oon taas menossa lääkäriin, tällä kertaa työpaikkalääkärille ja fysioterapiaan. Ultra oli kättärillä viime keskiviikkona, mutta se ei hyödyttäny mua millään tavalla... pikkasen ketuttaa maksaa turhasta mielen pahottavasta käynnistä. Oli epämiellyttävä lääkäri, joka ei viitsinyt edes vastata mun kysymyksiin, eikä sitä voinu vähempää kiinnostaa mun vointi. Kunhan mittas sikiöt ja oli ikävä. Kyseli supistuksista ja nauhuriin saneli ”Ei supistuksia”. Sanoin, että supistuksia on, mutta eipä sillä merkitystä kyseiselle lääkärille. No toivottavasti parempi onni lääkärin suhteen seuraavalla kerralla.

Katsotaan mitä lääkäri huomenna sanoo kipeämmistä supistuksista ja muista kivuista. Moni on kysyny multa kuinka voin. Oon vastaillu, että ihan hyvin. Oon ollu niin tyytyväinen siitä ettei okseta, joten kaikki muut vaivat on ollu sivuseikka. Töissä haasteellista on ollut jalkojen päällä oleminen ja lämpimät päivät. Ennen rakastin helteitä, nyt ne saa olon huonoksi ja väsyneeksi. Masuasukitkaan ei tunnu oikein pitävän auringon paahteesta, taitaa tän kesän rusketukset jäädä aika vähiin :D Keskiviikkona vasta tajusin miten loppu olen. Töissä on ollu lasten kevätjuhlia ja oon ollu niistä innoissani, juhlia on aina kiva pitää ja samalla näkee myös lasten vanhempia enemmän ja on aikaa höpistä. Toki oon huomannu jo aiemmin, että muhun sattuu, mutta jollain kumman energialla oon vaan posottanu eteenpäin. Keskiviikkona juhlat oli ohi ja tiistain pitkä päivä tais tuoda vielä extra kipuja. Olin tosi ärsyyntyny kipujen takia ja toki myös sen aamusen kättäri käynnin jäljiltä. Olin varma että räjähdys on lähellä, mutta tsemppasin kovasti etten purkais omaa oloani lapsiin, ei se lasten syy ole, että muhun sattuu. En vaan olis jaksanu liikkua mihinkään suuntaan. Toisaalta haluaisin olla töissä, mutta kroppa sanoo ”Nyt riitti”. Mutta eihän sitä tiedä millaseen nousukiitoon tässä lähden vielä ennen kesälomia :)

Mielialat ailahtelee ahdistuksesta ärsytykseen, ärsytyksestä väsymykseen ja väsymyksestä onneen ja iloon. Välillä naurattaa ihan vaan siks kun ei tiedä mitä mä mistäkin ajattelen :D Oon toisinaan kiukutteleva pikku kakara! Mun mies ei varmaan halua enään yhtään lasta näiden jälkeen, joutuu kestämään mun mielialavaihtelut. Tässä yks päivä vedin herneen nenään, koska en osannu heti pelata yhtä peliä. Olin sitten omien sanojen mukaan tyhmä, yksinkertanen ihminen, joka ei ole missään hyvä... Tollanen käytös on ihan tyhmää, mutta mä en silti ole tyhmä, yksinkertainen (no okei, ehkä välillä :D ) ja osaan moniakin asioita. Mutta suurimmaks osaks onneks hyvät fiilikset :)

Tänään on ollu mukava päivä, joskin oon taas aivan loppu. Aamulla kävi kaveri perheineen masukuvassa. Tällä kertaa en itse kuvannut (en jaksa ja on se vaikeetakin kun sattuu), toimin vaan mieheni assarina... toisin sanoen istuin ja höpötin. En taida saada kaverin masua kiinni ennen kun sen pieni poika syntyy, vaikka kovasti uhkailinkin :D Otettiin miehen kanssa sit mustakin pari väliaika kuvaa, räpsitään lisää sitten kun mun maha on isompi.

Käytiin tänään myös pyörähtämässä mun työpaikalla hakemassa lasten tuomia lahjoja. Ihania oli, vaikka tietysti lapset ovat itse se suurin lahja ja on ollu ihana tutustua heistä aivan jokaiseen! Uskon, että tää reilu kuus vuotta eri ikäisten lasten kanssa auttaa mua paljon tulevassa. Ainakin oon oppinu tuntemaan erilaisia lapsia ja löytänyt keinoja kuinka saada asiat toimimaan. Onhan se toki eri asia kun lapsi on oma, eikä mulla vauvoista kokemusta ole, mutta ainakin oon monet taistelut taistellu :D Parhaita opettajia ovat lapset ja tietysti myös parhaat työtoverit. Jää nähtäväksi onko suutarin lapsilla kenkiä!