Yöllisiä pohdintoja raskaudesta ja vauva ajasta

23.6.2014 8.58

Kun on nukkunut yönsä ”hyvin”, on ollut aikaa käydä läpi ajatuksia... kello on 6.24 ja päätin luovuttaa sängyssä pyörimisen suhteen.

Mitä ajattelin yöllä

Kun tulin raskaaksi tai siis kun sain tietää olevani raskaana, olin onneni kukkuloilla. Mielettömän onnellinen siitä, että saan oman lapsen. Kaikki eivät ole niin onnekkaita. Kun sain tietää, että meille tulee kaksoset olin vieläkin onnellisempi, joskin myös erittäin hämmentynyt ja myös peloissani. Peloissani siksi, että raskauteeni liittyy enemmän riskejä... mitä jos kaikki ei menekkään hyvin, mitä jos menetän toisen lapsistani tai mitä jos käykin niin huonosti, että menetän heistä molemmat. Miten meidän rahat riittää, tulot pienenee ja pieniä vauvoja onkin yhden sijaan kaksi. Melkein kaikki täytyy hankkia tuplana. Onneksi ympärillämme on kuitenkin paljon rakkaita ihmisiä, jotka auttavat, eivätkä jätä meitä yksin. Raskauden aikana on ollut paljon huolia, suruja, kipua yms. Mutta silti kaiken päällä on onni ja ilo sisälläni elävistä lapsista, jotka kasvavat ja kehittyvät.

Miten ihmiset reagoivat raskauteen

Kun kerrottiin raskaudesta, suurin osa ihmsistä olivat todella iloisia, onnittelivat ja jakoivat meidän ilon. Se tuntui hyvältä. Toki oli myös erittäin hämmentyneitä uutisten vastaanottajia ja sulattelemiseen meni hetki... sulateltavaa tässä oli meillekkin :D Sitten tuli nämä ”Otan osaa”, ”No nauttikaa nyt kun vielä voitte”, ”Elämä on ohi”, ”Odottakaa vaan kun ne syntyy, elämästä tulee helvettiä” jne. Kiitos vaan, mutta itse aion enemmän nauttia tästä hetkestä kuin miettiä kaikkia niitä ei niin kivoja asioita mitä nämä kaksi toivottavasti terveinä maailmaan syntyvää lasta saavat aikaan.

Kauhukertomuksia raskaudesta?

Siskoltani kyselin jo ennen kun edes tiesin olevani raskaana millaisia oireita hänellä oli raskauden aikana. Ajattelin, että ehkä ainakin osa näistä oireista on meillä samoja. Oli kiva kuulla raskaudesta niitä juttuja, joita saattaa olla edessä, mutta kuitenkin tajuta, ettei ne kaikki jatku koko raskauden ajan ja kaikesta selviää. Ei siis hätää. Kun ensimmäinen raskaueen viittaava merkki saapui, en vielä tiennyt olevani raskaana. Väsytti, olo oli voimaton ja alavatsaa nippaili. Ei paha. Vissiin noin rv 7 alkoikin sitten se pahoinvointi.... Mikään ei maistu, syöminen on tuskaa, oksettaa, kauppaan ei pysty sisälle menemään... Iltoja meni itkiessä, varsinkin silloin kun paha olo oli jatkunut jo noin kolme kuukautta ja paino tippunut reippaasti. Ajatus siitä, että tämä menee kohta ohi auttoi... sitten neuvolassa sanottiin, että monikkoraskaudessa pahoinvointi saattaa jatkua koko raskauden läpi!!!! Sitten sai kuulla muutamilta raskauden kokeneilta kommentteja ”odotas vaan kun sun liitokset alkaa venymään, se on tuskaa”, ”ei toi pahoinvointi vielä mitään”. Ai onko tässä edessä jotain paljon pahempaa? Sitten oli äidit, jotka eivät koko raskautensa aikana kärsineet juuri mistään. Silloin kun itsellä on tuskainen olo, miettii miksi en itse voisi olla nainen, joka selviää raskaudesta ilman näitä kaikkia vaikeuksia. En kuienkaan haluaisi pelotella tällä asialla ketään. Raskaudet on erilaisia ja toiset kokee erilaiset asiat pahempana kuin toiser. Itse koen nyt kun eletään vissiin viikkoa 27, että pahinta on ollut juurikin nuo pahoinvoinnit. Sen jälkeen ihon kutina, päänsärky, liitoskivut, jalkasäryt, selkäkivut, paikkojen puutumiset, mielialavaihtelut yms. menee suht helposti. Eihän nekään kivoja vaivoja ole, mutta niistä selviää kyllä. Nyt on aluillaan loppuraskauden vaivat, jää nähtäväksi mitä kaikkea tässä vielä saa kokea. Yöt alkaa olla nyt melko vähä unisia, viime yönä nukuin ehkä max 2h selkäkipujen vuoksi, mutta ei mua nyt edes väsytä. Ja onneks voin nukkua päivällä kun vaan malttais. Nykysin myös öisin sormet puutuu ja turpoaa, mutta ne palautuu pian kun nousee ylös sängystä. Mulle itselleni tähän saakka kaikkein vaikeinta oksetuksen lisäks on ollut henkinen kamppailu itseni kanssa siitä, että mun pitäis pystyä kaikkeen mihin ennen raskautta. No en mä pysty ja siksi on välillä ollu kurja olo. Mutta aikansa kaikkea, nyt vaan otan iisimmin. Sekin onnistuu kun ajattelee niiden pienien parasta, siinä samalla tekee myös itselle parhaaksi. On tärkeää kuunnella omaa kehoaan. Toiset odottavat äidit pystyvät jopa tekemään enemmän kuin ennen raskautta ja toisille käy niinku mulle. Älkää stressatko sitä mihin itse ette pysty vaan eläkää sen mukaan mihin pystytte. Kukaan ei ole huonompi tai parempi odottaja, kaikki on vaan vähän erilaisia.

Valmistautumista tulevaan

Synnytys alkaa pyörimään melko vahvasti ajatuksissa, mutta siitä ihan oma juttunsa sitten joskus. Viime yönä mietin sitä aikaa kun lapset ovat jo syntyneet.

Paljon olen kuullut kavereilta millaista heidän vauva aikansa oli. Jokaisen kokemukset ovat erilaisia ja luulenpa, että se miten itse koen vauva ajan on taas jotain aivan muuta. Vauvat on erilaisia ihan niinkuin me aikuisetkin. On vauvoja joilla on koliikki, vauvoja jotka nukkuvat huonosti, vauvoja joiden kanssa ravataan lääkärissä, vauvoja jotka ovat hyväntuulisia, vauvoja jotka nukkuvat yöt putkeen. Jokainen vauva on erilainen. Se mikä on kaikille vanhemmille yhteistä, on se, että elämä muuttuu, elämä pyörii pienen ihmeen ympärillä ja se pieni ihme sitoo vanhempansa tiukasti tseensä..

On varmasti hyvä, että on kuullut ja seurannut vierestä monen perheen alkumetrejä ja työn puolesta myöskin nähnyt mitä elämä on esimerkikisi koulu ikäisen kanssa. Yhtä asiaa vaan en ymmärrä. Miksi ihmiset nauttii siitä, että toinen ihminen on väsynyt, toisella on vaikeaa jne.? Ei kaikki, mutta osa nauttii. Palaan tän tekstin alkuun ja siihen millaisia kommentteja raskaana olevat naiset miehineen saavat näiltä jo kokeneilta vanhemmilta, jotka tietävät kaiken paremmin. Vinkit ovat tervetulleita, mutta ei ole kiva kuulla ”Ai että mä nautin siitä miten väsyneitä te tulette olemaan”. Ymmärrän, ettei meillä varmastikkaan tule olemaan helppoa kahden vauvan kanssa ja olen valmistanut itseäni pahimpaan, ehkä todellisuus onkin sitten jotain ihan muuta, sitä ei voi kukaan tietää, mutta MIKSI joillain ihmisillä on tarve saada lasten syntymä kuullostamaan maailman lopulta? Olen kiitollinen niistä ihmisistä, jotka ovat kertoneet totuuden siitä, millaiset heidän kokemukset ovat ja millaisia tunteita on ollut pinnalla ja miten he ovat niitä käsitelleet. Toisille se on elämän ihaninta aikaa ja toisille tunnemyrsky ilman unta, lapsen itku kaikuu päässä silloinkin kun lapsi on hetken hiljaa. En kuitenkaan ymmärrä sitä mässäilyä sillä kuinka kamalaa ja hirveää elämästämme tulee. Ihanaa kun meitäkin alkaa väsyttää, vielä parempi että lapsia on kaksi niin saadaan kärsiä vielä vähän enemmän. En mä ole nauttinut mulle tärkeiden ihmisten väsymyksestä lastensa kanssa. Enemmän olen miettinyt kuinka voisin auttaa ja toivonut asioiden helpottavan pian. Enkä kyllä osaa kuvitella itseäni herkuttelemassa ajatuksella ystäväni väsymyksestä vaikka omien lasten kanssa olisi ollut kuinka rankkaa hyvänsä. Toivon, että kaikilla vauva aika menisi hyvin, toki väsymys kuuluu siihen pakettiin, mutta jos lapsen saaminen on niin kamalaa, miksi monella on enemmän kuin yksi lapsi?

Raskaus valmistaa etenkin naista lapsen syntymään. Mies elää rinnalla ja käy varmasti läpi monia asioita jo ihan pelkästään siksi, että se nainen siinä vierellä muuttuu. On kuitenkin ihan tutkittu juttu, että äidit kiintyvät lapsiinsa raskauden aikana eritavoin kuin miehet. Miehet opettelevat tuntemaan ja elämään lapsen kanssa kun lapsi syntyy. Toki äidilläkin on opettelemista. Loppuraskauden huonosti nukutut yöt valmistavat äitiä öisiin herätyksiin ja hormoonit tekevät naisessa tehtävänsä. Uskon, että lapsen syntymä on yhdeksän kuukauden valmistautumisen jälkeen äidille helpompaa kuin isälle. Sen lisäksi, että raskaus valmistelee tulevaan, on se myös opettanut paljon. En vaihtaisi tätä kokemusta pois. Haluan pitää sen. Samoin haluan kokemuksen äitinä olosta kaikkien niiden vaikeiden, mutta etenkin kaiken sen rakkauden, ilon ja sitoutumisen vuoksi. Uskon, että omia lapsiaan rakastaa niin valtavan paljon, että heidän puolestaan kestää ihan mitä tahansa. Rakastan jo nyt <3 Raskaus on opettanut myös paljon ympärilläni olevista ihmisistä. Nyt tiedän, kenestä saan tukea ja kenelle voin puhua tunteistani, niistä vaikeistakin. Ne on niitä ihmisiä, jotka kertovat omista kokemuksistaan, niin ikävistä ja vaikeista kuin myös niistä suurista onnen tunteista. Ihmiset jotka eivät odota sitä kuinka väsyneitä ollaan vaan tiedostavat vaikeudet, mutta toivovat meille mahdollisimman mukavaa aikaa uusien perheenjäsenten kanssa. Ne ihmiset eivät sano ”Mitä mä sanoin” silloin kun tarvitsen tukea ja lohtua väsymyksen keskellä.

Kiitos

Haluan kiittää kaikkia meidän tukipilareita ja iso kiitos myös rakkaalle miehelleni siitä, että käyt mun kanssa läpi kaikkea tätä. Jaksat mun kiukut ja ymmärrät. Elät mukana ja olet valmis tekemään uhrauksia. Olen onnellinen, että ymmärrät vanhemmuuden olevan meidän kummankin ”työ” ei vain minun.