Kesämasu

Kesä ja masu painaa päälle. Masu kasvaa, vaikka en kyllä vieläkään oikein ymmärrä miten kaksi poikaa voi mahtua näin pieneen tilaan. Kiloja ei ole tullut kovinkaan montaa raskauden aikana (ainakaan tähän mennessä). Lähtöpaino on noussut vähän reilu 4kg ja viikkoja nyt siis 24+5. Kilojen vähyydestä huolimatta olen alkanut kärsimään kaikenlaisista kivuista mm. jalkapohjat ja jalkapöydät kipeytyy tosi nopeasti ja palautuu hitaasti. Lonkat kipuilee ja samoin alaselkä. Oon niin pikkunen, että kai nuokin lisäkilot ja painopisteen muuttuminen tekee asiansa. Huomaan myös muuttuneeni auringonpalvojasta varjon rakastajaksi.

Oon nyt lojunu taas vaan kotona.. Helatorstai meni lähinnä palautuessa työviikosta, hirmu kipeenä paikat, ei hirveesti huvittanu jalkojaan käyttää. Perhettä nähtiin, mutta ei muuta. Perjantaina jäin kotiin kipujen vuoks ja sitten olikin viikonloppu. Lepäillessä tää aika tässä menee. Huomenna oon taas menossa lääkäriin, tällä kertaa työpaikkalääkärille ja fysioterapiaan. Ultra oli kättärillä viime keskiviikkona, mutta se ei hyödyttäny mua millään tavalla... pikkasen ketuttaa maksaa turhasta mielen pahottavasta käynnistä. Oli epämiellyttävä lääkäri, joka ei viitsinyt edes vastata mun kysymyksiin, eikä sitä voinu vähempää kiinnostaa mun vointi. Kunhan mittas sikiöt ja oli ikävä. Kyseli supistuksista ja nauhuriin saneli ”Ei supistuksia”. Sanoin, että supistuksia on, mutta eipä sillä merkitystä kyseiselle lääkärille. No toivottavasti parempi onni lääkärin suhteen seuraavalla kerralla.

Katsotaan mitä lääkäri huomenna sanoo kipeämmistä supistuksista ja muista kivuista. Moni on kysyny multa kuinka voin. Oon vastaillu, että ihan hyvin. Oon ollu niin tyytyväinen siitä ettei okseta, joten kaikki muut vaivat on ollu sivuseikka. Töissä haasteellista on ollut jalkojen päällä oleminen ja lämpimät päivät. Ennen rakastin helteitä, nyt ne saa olon huonoksi ja väsyneeksi. Masuasukitkaan ei tunnu oikein pitävän auringon paahteesta, taitaa tän kesän rusketukset jäädä aika vähiin :D Keskiviikkona vasta tajusin miten loppu olen. Töissä on ollu lasten kevätjuhlia ja oon ollu niistä innoissani, juhlia on aina kiva pitää ja samalla näkee myös lasten vanhempia enemmän ja on aikaa höpistä. Toki oon huomannu jo aiemmin, että muhun sattuu, mutta jollain kumman energialla oon vaan posottanu eteenpäin. Keskiviikkona juhlat oli ohi ja tiistain pitkä päivä tais tuoda vielä extra kipuja. Olin tosi ärsyyntyny kipujen takia ja toki myös sen aamusen kättäri käynnin jäljiltä. Olin varma että räjähdys on lähellä, mutta tsemppasin kovasti etten purkais omaa oloani lapsiin, ei se lasten syy ole, että muhun sattuu. En vaan olis jaksanu liikkua mihinkään suuntaan. Toisaalta haluaisin olla töissä, mutta kroppa sanoo ”Nyt riitti”. Mutta eihän sitä tiedä millaseen nousukiitoon tässä lähden vielä ennen kesälomia :)

Mielialat ailahtelee ahdistuksesta ärsytykseen, ärsytyksestä väsymykseen ja väsymyksestä onneen ja iloon. Välillä naurattaa ihan vaan siks kun ei tiedä mitä mä mistäkin ajattelen :D Oon toisinaan kiukutteleva pikku kakara! Mun mies ei varmaan halua enään yhtään lasta näiden jälkeen, joutuu kestämään mun mielialavaihtelut. Tässä yks päivä vedin herneen nenään, koska en osannu heti pelata yhtä peliä. Olin sitten omien sanojen mukaan tyhmä, yksinkertanen ihminen, joka ei ole missään hyvä... Tollanen käytös on ihan tyhmää, mutta mä en silti ole tyhmä, yksinkertainen (no okei, ehkä välillä :D ) ja osaan moniakin asioita. Mutta suurimmaks osaks onneks hyvät fiilikset :)

Tänään on ollu mukava päivä, joskin oon taas aivan loppu. Aamulla kävi kaveri perheineen masukuvassa. Tällä kertaa en itse kuvannut (en jaksa ja on se vaikeetakin kun sattuu), toimin vaan mieheni assarina... toisin sanoen istuin ja höpötin. En taida saada kaverin masua kiinni ennen kun sen pieni poika syntyy, vaikka kovasti uhkailinkin :D Otettiin miehen kanssa sit mustakin pari väliaika kuvaa, räpsitään lisää sitten kun mun maha on isompi.

Käytiin tänään myös pyörähtämässä mun työpaikalla hakemassa lasten tuomia lahjoja. Ihania oli, vaikka tietysti lapset ovat itse se suurin lahja ja on ollu ihana tutustua heistä aivan jokaiseen! Uskon, että tää reilu kuus vuotta eri ikäisten lasten kanssa auttaa mua paljon tulevassa. Ainakin oon oppinu tuntemaan erilaisia lapsia ja löytänyt keinoja kuinka saada asiat toimimaan. Onhan se toki eri asia kun lapsi on oma, eikä mulla vauvoista kokemusta ole, mutta ainakin oon monet taistelut taistellu :D Parhaita opettajia ovat lapset ja tietysti myös parhaat työtoverit. Jää nähtäväksi onko suutarin lapsilla kenkiä!