Poikasten kuvauspäivä

Napsittiin tuossa reilu viikko sitten pojista ensimmäiset studiokuvat. Olikin haastavampaa kuin ajattelin. Ei oo ennen ollu kaksi vauvaa kuvattavana samaan aikaan. Oliver nukahti kesken kuvausten ja muutenkin vaikee saada kuvia joissa molemmat olis katsoneet kameraan. Mutta haittaakos tuo. Pojista tulee vielä kunnon linssiludeja kun niiden vanhemmat heiluu täällä kameran kanssa... eihän sitä tiedä vaikka alkavat kutsumaan kameraa äidikseen :D No ehkä ei kuitenkaan.

Sukulaisille ja muille läheisille: Älkää kopsailko ja tulostelko näitä kuvia. Saatte kyllä vaikka sähköpostiin kuvia ilman mun nimeä kun vaan laittelette mulle osoitteita. Kehitellään kuvia myös jossain vaiheessa niin voin lähettää sitten paperikuviakin.

Hengästyttääkö?

Viimeksi kun oon kirjottanu synnytyksestä/sektiosta toipumisesta olin vielä melko huonossa kunnossa. Kipuja oli ja kävely sujui hitaasti sekä hengästyin helposti (olin silti hurjan onnellinen siitäkin edistyksestä, että pystyin kävelemään). Nyt olo alkaa olla suht normaali. Olen saanut kuntoa jonkin verran takaisin. Voin kävellä reippaasti ilman, että hegästyn ja välillä tekisi mieli ottaa juoksuaskeliakin, mutta yritän olla kärsivällinen ja ottaa toipumisen kanssa varovasti. Jälkitarkastuksessa sain luvan alkaa liikkumaan, mutta juoksua, hyppimistä, repiviä liikkeitä ja kaikkea vatsalihaksiin kohdistuvaa kehotettiin välttämään.. vatsalihaksia tulee välttää vielä pitkään, mutta juosta saa jos uskon siihen pystyväni ilman, että rikon paikkoja sisältäpäin. En ole ihan vielä uskaltanut, koska pidemmän reippaan lenkin jälkeen on leikkausalue arka ja välillä tuntuu kiristäviä kipuja. Kipuja voi tuntua kuulemma vielä vuodenkin päästä. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen liikkumisen ja kunnonkohottamisen suhteen. Sisäisillä tikeillä kestää sulaa noin kuusi viikkoa, mutta siihen, että haava alueet saavat täyden vahvuutensa voi kestää yli puoli vuotta. Mun varovaisuuteen vaikuttaa varmasti ne kohtutulehduksen aiheuttamat kivut.. en todellakaan halua että mun sisältä repeää mikään ja joutuisin takasin leikkauspöydälle. Haava on ulospäin parantunut hienosti. Nyt se pikkasen kutisee, luulen sen johtuvan siitä, että tunto alavatsaan on jo osittain palannut. Niin ja kasvohalvaus on parantunut myös.

Mitään kummosta liikuntaa en siis vielä harrasta. Käyn kävelyllä koiran kanssa ja työntelen vaunuja. On ollut tarkotus alkaa jumppailemaan kotona. Voisin tehdä jalkajumppaa samalla kun makaan lattialla lasten kanssa.. en vaan oo vielä saanut itseäni niskasta kiinni. Myös käsipainoja vois nostella, mutta toisaalta nostelen poikia päivät pitkät, joten se riittää mulle toistaseks. Jalat saa hyvää treeniä kun nousee vauva sylissä lattialta tai laskeutuu vauvan kanssa lattialle sekä työntämällä vaunuja ylämäkeen.. ehkä joku päivä uskallan alkaa kokeilemaan kyykkyjä.. alkuun ilman painoja. Nuo vatsalihakset houkuttelis kovasti, mutta kun ei saa niin ei saa. Siinäkin on vaarana rikkoa jotain leikkaushaavaa sekä tietty vatsalihasten treenaaminen liian aikasin johtaa niiden jäämiseen väärille paikoille. Yritin neuvolasta kysyä neuvoja niiden tunnustelemiseen, että tiedän niiden varmasti palautuneen paikoilleen ennen treenaamisen aloittamista. Vastaukseksi sain vaan etten saa tehdä vatsoja vielä PIIIITKÄÄN aikaan repeämisvaaran vuoksi ja sitten joskus kun voin treenata on muistettava aloittaa sivuttaislla lihasliikkeillä. Mua jotenkin häiritsee mun vatsa kun näen itseni sivusta päin. Se raskausvatsa oli helppo hyväksyä, mutta tää palautumisen odottelu on turhauttavaa. Peilissä ei ole mun kroppa.. tai no kaikki muu on ok paitsi vatsa. Ei se todellakaan ole iso, mutta se ei ole mun vatsa.. tai siis en tunne sitä omakseni. Hluaisin käyttää mun farkkujakin, mutta koska niissä kaikissa on melko korkea vyötärö, en voi istua ilman että kiristää. Toisaalta vatsa on kyllä palautunut paljon nopeammin kuin alunperin osasin odottaa, joten yritän olla kärsivällinen senkin suhteen.

Tällä hetkellä iloitsen ehkä eniten asiasta, jota en voinut tehdä reiluun puoleen vuoteen. Pääsen taas koiran kanssa metsään. Kuulostaa ehkä oudolta etten ole raskauden ja toipumisen vuoksi päässyt metsään.. en edes silloin kun sain vielä liikkua. Meidän lähimetsä on korkealla.. tai siis onhan osa siitä matalalla, mutta voidakseen tehdä metsässä lenkin on ensin kavuttava melko jyrkkä ja pitkä mäki ylös. Siinä mäellä on 60-luvulla ollut mäkihyppymäki ja nykyisin lapset laskevat talvella mäkeä pulkalla. Meni reilu kuukausi synnytyksestä ennen kuin pääsin metsään. Alkuun kapusin mäkeä vähän ja poikkesin sivupolulle, lopulta pääsin aivan ylös asti. Se kapuaminen kyllä hengästytti ja hengästyttää edelleen, mutta se on hyvää kunnon kohotusta ja samalla metsä rentouttaa, saa hetken omaa aikaa ja rauhaa.

Tänään kävin taas metsässä. Oli hurjan kylmä tuuli.
Mun on vieläkin vaikea tajuta että talvi tekee tuloaan kun meni kesä ihan ohi

Muistin myös, että mun piti jo raskauaikana kirjottaa postaus liittyen raskausarpiin ja niiden ehkäisyyn. Mulle ei tullut raskausaikana yhtään arpea. Mun iho taitaa olla muutenkin sellanen ettei siihen kovin herkästi moisia tule, mutta huolehdin silti ihosta hyvin koko raskauajan. Kokeilin erillaisia öljyjä ja rasvoja. Öljyt eivät sopineet mun iholle lainkaan, ne vaan  alko kutittamaan enkä saanut nukuttua. Vaihdoin öljyn rasvaan ja kutina hävisi. Moni on kuitenkin kehunut öljyjä, joten kannattaa kokeilla. Kokeilemalla löytää itselle sopivimmat tuotteet. Itse päädyin lopulta käyttämään bodyshopin kaakaorasvaa. Sitä levittelin aamuin illoin ja loppuraskaudessa useaan kertaan päivässä. Rasvaa kannattaa kuulemma käyttää myös synnytyksen jälkeen sillä raskausarvet saattavt ilmestyä myös raskauden jälkeen.

Ekaks käytin bepancare rasvaa, oli hyvän tuntunen rasva, mutta loppu hujauksessa ja oli kallista. Halusin jotain luonnontuotetta, joten ostin kookosöljyä. Kookosöljyn hyviä puolia on edullinen hinta, ihana tuoksu ja sitä voi käyttää myös ruuanlaittoon. Kolmas kokeilu oli Weledan raskauarpien ehkäisyyn tehty öljy. Öljy tuoksuu melko voimakkaalta. Koska kutisin öljyistä päätin siirtyä takas rasvaan ja ostin tuota kaakaorasvaa. Hyvä tuoksu ja ihanan pehmeä runsaasti kosteuttava rasva, melko riittoisa myös.

Kirjottelen psyykkisestä toipumisesta ja muutenkin fiiliksistä erikseen kunhan on taas kädet vapaana.

Hei meillä kasvetaan!

Itse ei aina oikein tajua kuinka paljon pojat ovat kasvaneet syntymänsä jälkeen. Nyt ollaan noin yhdeksän viikkoa vanhoja. Syntymäpaino oli Oskarilla 1930g, paino laski 1700 grammaan ja neljä päivää sitten paino oli 3740g. Oliver painoi syntyessään 1820g ja paino tippui 1500 grammaan, nyt painoa on reilu 3500g. Pituutta on molemmilla noin 50cm eli kymmenen senttiä enemmän kuin syntyessään. Muutakin kehitystä on tapahtunut mm. omaa päätä jaksetaan kannatella vaikka välillä näyttääkin vielä melko huteralta meiningiltä. Intoa liikkumiseen löytyy vaikka juurikaan ei vielä minnekkään möngitä. Selällään ja kyljellään päästään kyllä pieniä matkoja liikkumaan, mutta se taisi onnistua jo ihan alkumetreilläkin. Tänään on alkanut kuulumaan uusia äänteitä ja luulenpa ettei kauaa mene kun täällä kuuluu sulonen jokeltelu. Tuntuu että asiaa olisi kovasti ja nauramistakin on tänään kokeillut Oskari. Itkuihin alkaa tulla selkeämpiä eroja. Tänään koirakin hätkähti kuullessaan uudenlaisen itkun. Ympäröivää maailmaa katsellaan nyt myös huomattavasti enemmän 

Parhaiten kasvun huomaa vaatteista. Sininen haalari oli käytössä noin kuukauden ikään saakka ja ruskea nyt.

Hienoin kehitysaskel oli ehkäpä noin kolme viikkoa sitten kun päästiin eroon nenämahaletkuista,nyt pojat syövät itse minkä jaksavat. 50-100ml maitoa menee 7 kertaa päivässä.  Alkuun syötiin 8 kertaa vuorokaudessa, ollaan päästy eroon yhdestä yösyötöstä, joten saadaan itsekkin nukkua pidempiä pätkiä aina silloin kun pojat eivät kiukuttele. Myös jonkinlaista rytmiä unien ja valveillaolojen suhteen ollaan yritetty pitää vaikka toki pojat saavat nukkua silloin kun väsyttää. Vissiin noin kolmen kuukauden ikäiselle lapselle pystyy alkaa luomaan paremmin rytmiä.

meidän päivärytmi (kaikki ei aina tietenkään mene ihan minuutilleen, puolentunnin heittoja yleensä kuitenkin vaan)

klo 6.00 aamumaito
klo 6-9 yritetään olla hereillä (tähän tietysti vaikuttaa miten hyvin yö on nukuttu)
klo 8.00 maito
klo 9 -> päiväunet (nukahtavat automaattisesti jos aamu valvottu, mutta esim vaunulenkillä nukahtavat)
klo 11.00 maito
klo. 14.00 maito
klo 15.00 päikkärit vaunulenkillä
klo 18.00 maito
klo 18-20 yritetään taas olla hereillä
klo 20-21 iltamaito ja yöunille
klo02-03 yömaito

Tietenkään aina jutut ei mene niinkuin suunniteltu, mutta aikalailla näin meidän päivät menee. ”Noi yritetään olla hereillä” ajat on ihan siksi että saadaan yöt nukuttua, mutta jos pojat päättää nukkua niin silloin nukkuvat, ei tietenkään pakoteta valvomaan. Meillä on suunnilleen joka toinen päivä pojat hereillä melkein koko päivän ja sitten taas nukutaan enemmän seuraavan päivänä. Samoin kun on selkeesti kakkapäivät, sillon kakataan urakalla ja seuraavana päivänä kerran :D Yksi huomattava muutos onkin se, että kakat ja pierut haisee… ne tosiaan haisee, etenkin pierut… ja meillä piereskellään PALJON!!!! no hyvä että ilma tulee ulos niin on mukavampi olla.

Oliverin päiväunet <3

Neuvolassa meitä muistuteltiin siitä, että pojat syntyivät 5 viikkoa etuajassa, joten tulevat myös kehityksessä jäljessä. Ovat nyt siis periaatteessa vasta kuukauden ikäisiä koska reilu kuukausi poikien elämästä on mennyt kehittyessä ns. vastasyntyneeksi. Sen lisäksi, että ovat joutuneet kehittymään kohdun ulkopuolella liian aikaisin, ovat joutuneet käyttämään valtavasti energiaa syömisen opetteluun ja hengittämiseen. Neuvolassa poikien kehitystä seurataankin lasketunajan mukaan ja ovat sen mukaan normaalisti kehittyneitä. Ottivat asian puheeksi ihan siitäkin syystä, että vanhemmilla on monesti tapana vertailla lapsiaan ja moni saattaakin meille sanoa että kyllä meidän Liisa osasi sitä ja tätä jo neljän kuukauden ikäisenä, mien teidän pojat ei osaa. Lasten kehitys on muutenkin yksilöllistä, joten jos mulla on itsellä olo että pojat kehittyy normaalisti ja neuvolassa niin sanotaa, on mulle aivan sama mitä jonkun muun äiti sanoo omien lastensa osanneen. Meillä ei ole kiire minnekään. Neuvolassa saatiin viimeksi myös rotarokotteet. Ehkä ihan pikkusen enemmän on vatsavaivoja ollut, mutta ei mitään suurempia vaivoja tullut.

Luonne erot oli alkuun selkeät. Oskari oli se tempperamenttisempi herra, mutta nyt tuntuu olevan toisin päin. Oliver nostaa mekkalan paljon herkemmin ja Oskari köllöttelee ihan rauhassa ihmetellen kaikkea näkemäänsä. Jännä nähdä millasia veijareita pojista kasvaa.

Vaikka ollaan kovasti kasvettu, mahdutaan vielä kevyesti samaan sitteriin. Ollaan nyt ns. vastasyntyne.en kokoisia

PS.  Kun vähennettiin se yksi yösyöttö, pohdin itse kuinka se onnistuu kun pojat olivat tottuneet syömään tiettyihin kellonaikoihin ja heräilivät automaattisesti. Me nostettiin pikkusen maitomäärää jokaisella aterialla ja kun pojat heräsivät yöllä syömään siihen aikaan kun oli tarkoitus jättää syönti väliin, annettiin vähän vähemmän maitoa ja takaisin nukkumaan. Ajattelin vähentää joka yö tämän syötön maitomäärää niin, että pojat tottuvat lopulta olemaan ilman maitoa, mutta jo seuraavana yönä pojat nukkuivat tämän yhden syöttökerran yli ja heräsivät vasta seuraavalle syötölle.

Muruttimet kastettiin

Lauantaina 11.10.2014 meidän murut kastettiin ja saivat nimekseen Ukko Oskari (Herra A) ja Urho Oliver (herra B) Oskariksi ja Oliveriksi kutsutaan, on kutsuttu näillä nimillä jo raskausaikana. Nimillä ei ole mitään sen erityisempaa tarkoitusta tai historiaa kuin että me tykättiin niistä. Alkuun oli vain Oskari ja Oliver, sitten tuli Urho Oskari ja Ukko Oliver, mutta nimet vaihtoivat paikkojaan koska Oskari on olemukseltaan jotenkin enemmän äijämäinen, siispä Oskarista tuli Ukko ja pienestä Oliverista Urho, onhan poika kuitenkin taistellut kohdussa ahtaudesta huolimatta ja ottanut urheasti kiinni minuutin vanhempaa veljeään kasvun suhteen. Urhea Oliver ansaitsee siis nimekseen Urho. Mun isä on muuten syntynyt Ukon päivänä.

Kastejuhla pidettiin Keravan kirkolla pienellä porukalla. Mukana oli poikien huippu kummit, meidän perheet sekä minun kummit ja kummitädin perhe, Mikon täti ja tädin mies.

Kuva Salomon Kosunen

Juhla oli mukava ja kiitetään kaikkia juhlavieraita sekä kaikkia juhlan valmisteluissa auttaneita. Minun äiti teki juhlaan voileipäkakun, kookospikkuleipiä, paistoi piirakat, hommasi kahvit ynnä muut, huolehti kastemekot ja poikien juhlavaatteet sekä auttoi kahvituksen laitossa ja siivoamisessa. Mikon äiti teki täytekakut ja lusikkaleipiä miehensä kanssa sekä auttoi myös kaikessa järjestämisessä. Mun sisarukset ottivat tiskikoneen haltuun ja olivat hoitaneet näin ison osan siivoamisesta. Mikon sisko oli iso apu järjestelyissä ja Oliverin kummitäti (joka muuten kutoi poikien hienot töppöset) oli miehensä kanssa iso apu tavaroiden kuskaamisessa juhlapaikalta kotiin. Valokuvia juhlasta otti meidän kaveri ja kivoja kuvia tuli paljon. Iso kiitos myös kaikille poikien sylittelystä. Tähän voisi luetella vielä vaikka kuinka monta kiitosta, mutta eiköhän kaikki tiedä, että kaikki apu oli tärkeää vaikka en tähän ihan kaikkea kirjotakkaan.Tuntuu etten itse tehnyt mitään, mutta kuitenkin tein kokoajan jotain.. en vaan yhtään tiedä mitä kun tuntuu että hirveän vähän ehdin kenenkään kansa juttelemaan. Valmisteluissa pääsin helpolla, ostin mehun, servetit ja kynttilät sekä näpersin kakkujen päälle koristeet sokerimassasta. Ihanaa kun on paljon tukijoukkoja ympärillä.

Mun iskä ehti ottaa kuvan toisesta kakusta ennen korkkaamista

Tässä kuva tästä mun osuudesta. Molemmilla pojilla oli oma kakku. Oskarin kakku oli muuten samanlainen, mutta kengät olivat tumman siniset ja tietysti nimi oli eri :D Kengät ja niiden väri sai alkunsa Oliverin kummitädin kutomista töppösistä Muista tarjottavista mulla ei oikeastaan ole kuvia ja voileipäkakkua en ehtinyt kokonaisena edes näkemään kun lämmittelin pojille maitoa :D Kaikki maistui kuitenkin hyvältä ja sehän se on pääasia.

Pojat saivat  ihania lahjoja. Oli Marimekon puisia rakennuspalikoita, pyyhkeitä, vaatteita, pehmohiiri hienossa sirkuslaukussa, kehykset joihin painaa käden ja jalan kuvat, rahaa kohta avattaville tileille jne. Kuvassa kummilahjatuolit. Tuoleissa on laatat joihin kaiverrettu poikien syntymätiedot. Huikea idea! Tykkään hirmusesti nistä pikkusista tuoleista.

Nyt on kastejuhla sitten ohi ja poikien nimetkään ei ole enään salaiset. Nyt voidaan heittää hyvästit A:lle ja B:lle ainakin melkein ja toivottaa tervetulleeksi Ukko Oskari ja Urho Oliver!