tiistai 21. lokakuuta 2014

Hei meillä kasvetaan!

Itse ei aina oikein tajua kuinka paljon pojat ovat kasvaneet syntymänsä jälkeen. Nyt ollaan noin yhdeksän viikkoa vanhoja. Syntymäpaino oli Oskarilla 1930g, paino laski 1700 grammaan ja neljä päivää sitten paino oli 3740g. Oliver painoi syntyessään 1820g ja paino tippui 1500 grammaan, nyt painoa on reilu 3500g. Pituutta on molemmilla noin 50cm eli kymmenen senttiä enemmän kuin syntyessään. Muutakin kehitystä on tapahtunut mm. omaa päätä jaksetaan kannatella vaikka välillä näyttääkin vielä melko huteralta meiningiltä. Intoa liikkumiseen löytyy vaikka juurikaan ei vielä minnekkään möngitä. Selällään ja kyljellään päästään kyllä pieniä matkoja liikkumaan, mutta se taisi onnistua jo ihan alkumetreilläkin. Tänään on alkanut kuulumaan uusia äänteitä ja luulenpa ettei kauaa mene kun täällä kuuluu sulonen jokeltelu. Tuntuu että asiaa olisi kovasti ja nauramistakin on tänään kokeillut Oskari. Itkuihin alkaa tulla selkeämpiä eroja. Tänään koirakin hätkähti kuullessaan uudenlaisen itkun. Ympäröivää maailmaa katsellaan nyt myös huomattavasti enemmän 



Parhaiten kasvun huomaa vaatteista. Sininen haalari oli käytössä noin kuukauden ikään saakka ja ruskea nyt.



Hienoin kehitysaskel oli ehkäpä noin kolme viikkoa sitten kun päästiin eroon nenämahaletkuista,nyt pojat syövät itse minkä jaksavat. 50-100ml maitoa menee 7 kertaa päivässä.  Alkuun syötiin 8 kertaa vuorokaudessa, ollaan päästy eroon yhdestä yösyötöstä, joten saadaan itsekkin nukkua pidempiä pätkiä aina silloin kun pojat eivät kiukuttele. Myös jonkinlaista rytmiä unien ja valveillaolojen suhteen ollaan yritetty pitää vaikka toki pojat saavat nukkua silloin kun väsyttää. Vissiin noin kolmen kuukauden ikäiselle lapselle pystyy alkaa luomaan paremmin rytmiä.

meidän päivärytmi (kaikki ei aina tietenkään mene ihan minuutilleen, puolentunnin heittoja yleensä kuitenkin vaan)

klo 6.00 aamumaito
klo 6-9 yritetään olla hereillä (tähän tietysti vaikuttaa miten hyvin yö on nukuttu)
klo 8.00 maito
klo 9 -> päiväunet (nukahtavat automaattisesti jos aamu valvottu, mutta esim vaunulenkillä nukahtavat)
klo 11.00 maito
klo. 14.00 maito
klo 15.00 päikkärit vaunulenkillä
klo 18.00 maito
klo 18-20 yritetään taas olla hereillä
klo 20-21 iltamaito ja yöunille
klo02-03 yömaito

Tietenkään aina jutut ei mene niinkuin suunniteltu, mutta aikalailla näin meidän päivät menee. ”Noi yritetään olla hereillä” ajat on ihan siksi että saadaan yöt nukuttua, mutta jos pojat päättää nukkua niin silloin nukkuvat, ei tietenkään pakoteta valvomaan. Meillä on suunnilleen joka toinen päivä pojat hereillä melkein koko päivän ja sitten taas nukutaan enemmän seuraavan päivänä. Samoin kun on selkeesti kakkapäivät, sillon kakataan urakalla ja seuraavana päivänä kerran :D Yksi huomattava muutos onkin se, että kakat ja pierut haisee… ne tosiaan haisee, etenkin pierut… ja meillä piereskellään PALJON!!!! no hyvä että ilma tulee ulos niin on mukavampi olla.


Oliverin päiväunet <3



Neuvolassa meitä muistuteltiin siitä, että pojat syntyivät 5 viikkoa etuajassa, joten tulevat myös kehityksessä jäljessä. Ovat nyt siis periaatteessa vasta kuukauden ikäisiä koska reilu kuukausi poikien elämästä on mennyt kehittyessä ns. vastasyntyneeksi. Sen lisäksi, että ovat joutuneet kehittymään kohdun ulkopuolella liian aikaisin, ovat joutuneet käyttämään valtavasti energiaa syömisen opetteluun ja hengittämiseen. Neuvolassa poikien kehitystä seurataankin lasketunajan mukaan ja ovat sen mukaan normaalisti kehittyneitä. Ottivat asian puheeksi ihan siitäkin syystä, että vanhemmilla on monesti tapana vertailla lapsiaan ja moni saattaakin meille sanoa että kyllä meidän Liisa osasi sitä ja tätä jo neljän kuukauden ikäisenä, mien teidän pojat ei osaa. Lasten kehitys on muutenkin yksilöllistä, joten jos mulla on itsellä olo että pojat kehittyy normaalisti ja neuvolassa niin sanotaa, on mulle aivan sama mitä jonkun muun äiti sanoo omien lastensa osanneen. Meillä ei ole kiire minnekään. Neuvolassa saatiin viimeksi myös rotarokotteet. Ehkä ihan pikkusen enemmän on vatsavaivoja ollut, mutta ei mitään suurempia vaivoja tullut.

Luonne erot oli alkuun selkeät. Oskari oli se tempperamenttisempi herra, mutta nyt tuntuu olevan toisin päin. Oliver nostaa mekkalan paljon herkemmin ja Oskari köllöttelee ihan rauhassa ihmetellen kaikkea näkemäänsä. Jännä nähdä millasia veijareita pojista kasvaa.


Vaikka ollaan kovasti kasvettu, mahdutaan vielä kevyesti samaan sitteriin. Ollaan nyt ns. vastasyntyne.en kokoisia


PS.  Kun vähennettiin se yksi yösyöttö, pohdin itse kuinka se onnistuu kun pojat olivat tottuneet syömään tiettyihin kellonaikoihin ja heräilivät automaattisesti. Me nostettiin pikkusen maitomäärää jokaisella aterialla ja kun pojat heräsivät yöllä syömään siihen aikaan kun oli tarkoitus jättää syönti väliin, annettiin vähän vähemmän maitoa ja takaisin nukkumaan. Ajattelin vähentää joka yö tämän syötön maitomäärää niin, että pojat tottuvat lopulta olemaan ilman maitoa, mutta jo seuraavana yönä pojat nukkuivat tämän yhden syöttökerran yli ja heräsivät vasta seuraavalle syötölle.


3 kommenttia:

  1. isoja poikia molemmat jo :) Hauska huomata kuinka teillä ollaan 9viikon ikäisinä kuitenkin vielä pienempiä kun meidän molemmat vastasyntyneenä. :D

    VastaaPoista
  2. Kiva lukea kuulumisia! Ihania ovat!:) miten oot itse toipunut? Ja oletko aloittanut esim. liikkumisen? Mites koira on ottanut tulokkaat vastaan? Onko ollut mustasukkainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan hyvin oon alkanu toipumaan. Laitan ihan just oman postauksen toipumiseen liittyen. Koira on ottanut pojat hyvin vastaan. Alkuun vahti jatkuvasti, mutta nyt osaa ottaa jo rennommin. Tosi nätisti on vauvojen kanssa. Käy välillä katsomassa ja nuuskimassa. Välillä on vähän onnettoman näkönen jos koko päivä on mennyt poikia hoitaessa eikä ole ollut aikaa helliä sitä, mutta on tyytyväinen kun pyytää mukaan syöttöhetkeen tai vaipanvaihtoon. Iltasin on melkeinpä aina mukana poikien nukkumaan laitossa :)

      Poista