Pieni ikuisuus
Tänään on 9.1.2014. Kirjoitan, koska
viimeiset kaksi viikkoa elämästäni ovat tuntuneet ikuisuudelta...
Päivät etenevät kuin etana paahtavassa auringonpaisteessa.
Odotan.. odotan.. odotan, mutta mitään ei tapahdu. Päässä on
meneillään miljoonan kysymyksen kilpajuoksu. Monta kertaa päivässä
tulee tunne ”NYT alkaa”, mutta joka kerta tunne osoittautuu
vääräksi, vastaus on EI... Se on yleensä tylsä vastaus, siihen
liittyy monesti pieni pettymys. Viimeisen kahden viikon aikana se on
kuitenkin ollut vastaus, joka toisaalta helpottaa, sitä toivoo,
mutta se tekee olon silti levottomaksi. Sitä ajattelee, että
vastaus KYLLÄ ehtii tulla vielä moneen kertaan... Kumpikin vastaus
käy, mikäli muotoilen kysymyksen toisin. Toiseen ei ja toiseen
kyllä.
En tiedä olenko koskaan ennen pohtinut
näin paljon omaa elämääni, sitä minne se on menossa ja millaisia
muutoksia, suuria ja pieniä, se tuo tullessaan. Olen miettinyt
liikuntaa, ruokavaliota ja vitamiineja... fyysistä ja psyykkistä
terveyttä. Mitä jos musta tuleekin täysi hirviö? Mitä jos tunnen
oloni jatkuvasti huonoksi, mitä jos en jaksa kannatella itseäni tai
pääse ylös sängystä? Hirveästi pelkoja, kysymyksiä mitä jos?
Toisinaan saan päähäni ihanat
vaaleanpunaiset sydämenmuotoiset lasit. Mikään ei voi mennä
huonosti. Leijun pumpulipilvellä ja nautin olostani. Tuntuu
hullulta, mutta kuitenkin luotan ajatusteni olevan edes jollain
tasolla normaaleja. Tänään sanon itselleni: MITÄ JOS lakkaisit
murehtimasta. Elämä tuo mukanaan kaikkea, iloa, surua, kipua,
rauhaa, hellyyttä, vihaa, rakkautta. Miljoona sateenkaarellista
erilaisia asioita ja tuntemuksia. Nyt hengitän syvään, ravistan
muutaman viikon pölyt hartioiltani ja annan ajan kulkea kulkuaan.
Torstai 16.1.2014
Rakkaan syntymäpäivä
Eilen kävin ostoksilla. Ostin
itselleni ihan uden ihmeellisen vekottimen... ikinä ennen en ole
sellaista omistanut. Kotona lueskelin käyttöohjeita, en halunnut
minkään menevän pieleen. Päädyin kuitenkin nukkumaan yön yli
ennen laitteen käyttöön ottoa.. ihmettelen sitten aamulla virkeänä
lisää. Yöllä näin unia tästä vempeleestä, se ei toiminut..
jouduin vaihtamaan sen uuteen. Uusi laite toimi, siinä oli jopa
varaosia mukana, mutta jouduin silti pettymään. Aamulla herätessäni
olin varma ettei laite toimi niinkuin toivon ja melkeimpä turhaa on
edes kokeilla. Tein aamutoimia ja hieman ennen töihin lähtöä
päätin kuitenkin testata. Kyllähän se hyvin toimi! Ja nopeammin
kuin edes osasin odottaa, näyttöön pamahti ensimmäinen teksti. En
ehtinyt itse reagoida siihen ennen kuin mieheni jo iloitsi. RASKAANA!
Siis mitä! Ihan oikeastikko??? Enkö mä olekkaan kuvitellut näitä
kaikkia tuntemuksia? MAHTAVAA!!! Hyvää syntymäpäivää rakas!
Meille tulee VAUVA!!! <3 Olo on siunattu, muuta sanaa en juuri nyt
keksi.... tai no onnellinen ja hämmentynyt myös :D
Töissä olisin halunnut kiljua onneni
työparilleni, mutta hillitsin itseni. Alussahan tässä vasta ollaan
ja mitä vain voi vielä tapahtua. Neuvolaan kuitenkin on soitettava,
sanoin siis työparilleni soittavani hammaslääkäriin. Neuvolatäti
kuullosti oiken mukavalta ja sanoi minun olevan laskelmien mukaan
viikolla 5+1. Naurattaa meinasi kun neuvolatäti kysyi, olenko
asioinut heillä viimeksi lapsena kun pituudeksi on kirjattu vain
150cm :D Selittelin sitten, että ihan nykyinen pituus se on, olen
vain tosi pieni.
Nyt on ensimmäinen neuvola aikakin
varattu, joskin hieman tavallista aikaisemmin meidän thaimaan matkan
vuoksi. Juuri ennen matkaa jutustelemaan neuvolaan ja Thaimaasta
suomeen palattuamme kiireesti labraan.
Tiistai 28.1.2014
Ällömöllötystä ja monta viikkoa kestävät menkkakivut
Tämä viikko sairaslomaa pahoinvoinnin
takia.. jotenki tuntuu tyhmältä kun eihän raskaus ole sairaus,
mutta toisaalta onnetonta olla töissäkin kun oksettaa, viluttaa ja
väsyttää niin, että voisi nukahtaa vaikka seisaaltaan. Lasten
äänet ja vilinä ympärillä saa olon vaan huononemaan, yritä
siinä sitten näyttää siltä niinkuin kaikki olisi kunnossa ja
pitää huolta toisten rakkaista kullan-nupuista. Ja tuskimpa mua
palkintokaan odottaa jos töissä kituutan.
Huomaa, että hajut voimistuu ja
ällöttää.. Koiran ruuan laitto on jotain aivan kamalaa! Raakaa
jauhelihaa, kalanappulaa ja lohiöljyä.. ei muutenkaan erityisen
herkullisen tuoksunen yhdistelmä, mutta voin sanoa, että näin
raskauden alkumetreillä se haju on aivan kuvottava!!! Yökkäilin
antaessani koiralle ruokaa, eikä Olavi meinannut sitten itsekkään
syödä sitä. Kuvitteli varmaan siinä olevan jotain vikaa. Samoin
kaupassa käynti on painajainen! Siellä tulee aivan hirveä olo...
luulin, että se johtuu siitä, että ruoka ällöttää ja syöminen
on vaikeeta, mutta vaatekauppa saa aikaan täysin saman reaktion. Eli
se on varmaan se tavaran paljous ja kirkkaat värit ja valot, jotka
saa kammottavan oksetus olon.
Tänään on viikko Thaimaan matkaan..
toivottavasti olo ei kauheesti huononis ja jaksais edes ihan pikkasen
tehdä reissussa... muutakin kun maata hotellihuoneessa. Toisaalta
kyllä aivan ihana ajatus päästä lämpimään rentoutumaan <3
Tulee varmaan erillainen loma raskauden vuoksi, ei sukellusta tai
mitään fyysisesti kovin rankaa ja oman voinnin mukaan menemistä.
Mutta ehkä kerrankin osaa ottaa vain rennosti. Sen näkee sitten.
Tosin syömisen ja hygieenian kanssa tarvii olla nyt erityisen
tarkka. Tää väsymys olis kyllä iso plussa lennolla, sais nukuttua
varmasti suurimman osan matkasta :D
Jeps, mutta nyt vaan kuuntelen omaa
kehoani ja toimin sen mukaan, eiköhän se energiapiikkikin sieltä
saavu jossain vaiheessa.
Perjantai 31.1.14
Neuvola
Tänään oli eka neuvola.. neuvolatäti
oli mukava ja kiva tietää, että sama ihminen hoitaa lapsenkin
asiat syntymän jälkeen :) Paljon saatiin luettavaa matkaan ja myös
yks DVD.. pitää kattoa mitä sieltä löytyy
Oon oppinu jo vähän pahoinvoinnin
välttelyäkin. Pitää vaan syödä ennen kun tulee nälkä ja juoda
runsaasti. Nälkäsenä syöminen on kamalaa öllötystä ja
vaivalloisen hidasta. Eli tiuhaan vaan ruokaa suuhun pieniä määriä
kerralla. Raitis ilma tekee myös hetkellisesti hyvän olon, onneks
on koira, jonka kanssa on raahauduttava tuonne kylmään ja pimeään.
Ongelma on lähinnä nukkuminen, se lievittää pahaa oloa ja unta
tarvitsee paljon. Kun nukkuu tunnin tai pari, on nälkä herätessä
kova, eli myös ällömöllö on palannut. Yöt on pahimmat kun
tarttis olla tosi monta tuntia ilman ruokaa. Heräilen nälkään
useaan kertaan yössä ja kerran oon tainnu käydä jääkaapilla
unissaankin (herätessä suussa maistu jogurtti). Viinirypäleet,
kurkku ja mandariinit on nyt parhaita, ne uppoaa aina ja tietysti
vesi. Lämmin kunnon ateria on vaikeempi syödä, mutta tarviin
ravintoa, siispä syön vaikka väkisin.
Perjantai 21.2.14
Huono olo jatkuu
Syöminen on edelleen vaikeaa ja olo
aika kökkö. Käytiin olemassa muutama viikko thaimaassa. Loma oli
ihana, mutta syöminen tuotti suuria haasteita. Vihannekset ja
hedelmät maistuis kyllä, mutta thaimaassa en listeria riskin vuoksi
saanut syödä muuta kuin itse kuorittuja hedelmiä ja kuumaa ruokaa.
Loma meni aika pitkälti lepäillessä, mutta päästiin onneksi
vähän katselemaan paikkojakin :) Mikko hommas sukellusluvan ja mä
tyydyin snorklailemaan. Näin silti vaikka mitä, mm. leobardihaita! Laittelen seuraavaan postaukseen matkakuvia ja kuulumisia :)
Reissun jälkeen pitikin käydä heti
labrassa antamassa verta, jotta voidaan selvittää sikiön ja mun
kuntoa. Eilinen päivä oli olon puolesta kamala kun sitä verta
napattiin melkosen paljon mun kokoon nähden. Unirytmi oli täysin
sekasin, mutta se alkaa onneks vähitellen palautumaan. Noh, mutta
reilun viikon kuluttua on ultra ja saadaan nähdä miltä meidän
pähkinä näyttää.
Lauantai 8.3.14
Naistenpäivä
On ollut hurja viikko ja vielähän
tätäkin viikkoa on melkein kaksi päivää jäljellä. Tiistaina
oli ultra ja mua jännitti kovasti.. Oksentelin aamulla kaikki eväät
pihalle ja suuntasin Mikon kanssa kohti Hyvinkään sairaalaa (ällömöllö siis jatkuu edelleen, mutta onneksi on hieman jo helpottanut).
Matkalla mietin ja pelkäsin, mitä jos ne sanookin, että siellä on
tyhjä muna? Onneksi ultrassa näkyi heti selvästi pikkuinen sikiö
<3 Lääkäri kysyi: ”No niin, mitäs te siellä näette?”
Katsoin onnessani vilkuttelevaa pienokaista ja mietin vain, että en
kyllä yhtään tiedä mitä muuta kuvassa nään, ikinä kun en ole
moista ennen nähnyt. Ajattelin kysyä ultraajalta mikä sikiön
vieressä oleva pallo on, mutta nainen ehtikin jo sanoa kuvassa
näkyvän kaksi sikiötä. Siis MITÄ!?!?!?! KAKSI!!!!!!!!! Itkuhan
siinä pääsi...
Moista uutista ei osattu odottaa,
vaikka neuvolatäti olikin jo ensimmäisellä neuvolakerralla kysynyt
ollaanko ajateltu, että lapsia saattaisikin olla kaksi. Mikolla on
kaksoisveli, mutta yleensä kaksoset periytyy kuulemma äidin kautta
ja muutenkin hyppäävät sukupolven yli. Mutta vahvistetaan nyt
näitä Savion tilastoja (Saviolla syntyy kuulemma tilastollisesti
eniten kaksosia koko suomessa)
Tämä viikko on mennyt ihmetellessä
ja jossain iheme onnellisuus huuruissa. Jännittää ja vähän
pelottaakin, mutta kyllä tää onnen tunne vie voiton aivan täysin!
Ja mikä parasta, nyt ei tarvitse enään salailla.. tai eihän tätä
olis missää vaiheessa tarvinnut salassa pitää, mutta halusin
tietää kaiken olevan kunnossa ennen asiasta enempää muille
puhumista.
Nyt totuttelen ajatukseen, että mun
sisällä kasvaa kaksi pientä ihmisen alkua, joilla on asiat hyvin.
Raskaus on monokoriaalinen/ diamniaalinen, eli sikiöt ovat ängenneet
samaan munasoluun, niillä on yhteinen sikiökalvo ja istukka, mutta
omat vesipussit. Ovat siis tietojeni mukaan samaa sukupuolta ja 99,5%
todennäköisyydellä identtiset. Riskejä tälaisessa raskaudessa on
paljon, mutta turha niitä on alkaa murehtimaan. Tottakai toivon,
että kaikki menee loppuun saakka hyvin. Nyt pääsee näkemään
pikku vekkuleita ultraan muutaman viikon välein, jotta varmistutaan
niiden olevan kunnossa ja kasvavan suht tasaisesti toisiinsa nähden.
Vatsakin on kasvanut jonkin verran,
mutta tosi pieni olen edelleen. Itse oman kasvunsa toki huomaa,
vaikka muut eivät sitä vielä näekkään. Olo on kylläkin
huomattavasti turvonneempi ja tukalampi kuin ulospäin voisi
kuvitella!
Otin itsestäni kuvia joka suunnasta
heinäkuussa 2013 kun päätin aloittaa joka aamuisen lihastreenin.
Tarkoitus oli pitää kuvat itsellä, jotta huomaisi tapahtuvan
muutoksen... Noh tässä on muutos, pienestä vähän isommaksi ja
tästä tämä kasvu nyt sitten vaan lisääntyy :D
 |
| Isoksihan mua ei voi vieläkään sanoa, mutta jotenkin mulla on sellanen tunne, että ens kesän rantalookki on maitovalas! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti