Hei kuka mä oon?!

Eilen illalla tuli aivan totaallinen hajoominen… Olin kiukkunen kuin horroksesta herännyt ampiainen. Olen pohtinut tässä nyt mikä kaikki siihen vaikutti ja miksi. Syitä löytyisi elämästä varmasti tuhansia, mutta kyllä mä nyt vahvasti liitän eilisen ihan tähän naisen hormoonitoimintaan, ja siihen, että kuuntelin itkukoroa miltei koko päivän. Tulee todella riittämätön olo ja siihen kylkiäisiksi mieletön päänsärky. Ärsyyntymiskynnys ylittyi lenkillä vetävän koiran kanssa ja vola! paketti on valmis. Ulos tuli paljon mieltä painaneita asioita, joita on vaan hautonut ja yrittänyt antaa olla. Tajusin myös asioita, joita mun tarvitsee itsessäni muuttaa tai omassa ajattelutavassani. Olen kerran aikaisemmin kirjoittanut tästä samasta aiheesta, mutta heitin tekstin roskakoriin. Ajattelin, että mitä mun päänsisäset ongelmat kuuluu yhtään kenellekkään. No ei ne kuulukkaan, mutta ehkä taas on joku joka voi samaistua ja tämä on mulle itselle tapa laittaa asiat oikeaan järjestykseen.

Olen sellainen ihminen joka ei kykene toimimaan jos tehtävää on liikaa. En nyt tarkoita että jos mun tarvitsee pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja hoitaa poikia, etten sitten kykenen enään mihinkään. Tarkoitan isompia juttuja. Tällä hetkellä ja varmasti lopun elämää yksi iso ja pysyvä juttu mun elämässä on pojista huolehtiminen. Tämän vauva- arjen pyörittämisen lisäksi yritän ehtiä hoitamaan hääjuhlajärjestelyjä (en toki tätä yksin tee niinkuin en hoida poikiakaan yksin). Hääjärjestelyihin kuluu paljon energiaa ja kokoajan on tieto, pitäis tehdä sitä, pitäis tehdä tota, pitäis soittaa sinne, pitäis, pitäis ja pitäis. Ei tuommonen juhla ole yhden päivän askarteluilla hoidettu, ei todellakaan. Kolmas mulle iso juttu tällähetkellä on omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Se on mulle vaikeaa, koska mun on todella vaikea laittaa itseäni etusijalle yhtään missään asiassa. Omaan hyvinvointiin kuuluu paljon mm. oma aika, asioiden tekeminen joista nauttii ns Sannan omat jutut. Kunnosta ja syömisestä huolehtiminen. Nyt mun tavoite on saada oma kunto kohoamaan ja muistaa syödä. Olen käynyt kävelyllä ja jumpannut kotona, mutta se ei vaan riitä, en ole päässyt liikkumaan ilman lapsia niin että voisin keskittyä vain ja ainoastaan siihen mitä teen. Tästä eteenpäin käyn muun liikkumisen lisäksi kaksi kertaa viikossa salilla ja uimassa. Ensimmäinen salikerta olikin jo aiemmin tällä viikolla. Juoksumatolla kaikki sujui ihan hyvin, mutta lihaskunto on aivan nollassa. Uimisesta ei tullut mitään, en vaan jaksa uida. Fyysinen kunto vaikuttaa paljon mieleen kuten myös se mitä syö ja kuinka paljon. Mä unohdan syödä ja tottakai sitten väsyttää ja kiukuttaa.

Päätinkin, että nuo kolme asiaa on tällähetkellä ne tärkeimmät ja kaikki muu saa odottaa. Toki on paljon pientä sälää, mutta kolme isoa asiaa on nyt pojat, häät ja oma fyysinen kunto mukaan luettuna syöminen ja tätä kautta myös psyykkinen hyvinvointi.

Mä otan hirveesti stressiä siitä mitä muut sanoo että mun pitäis tehdä. Mä ahdistun ja sitten se into tekemiseen katoaa. Moni sanoo, että mun pitäis käyttää mun lahjoja ettei ne menisi hukkaan. Mulle itselleni mun pirtämistaito ei koskaan mene hukkaan, koska se on yksi asia joka tekee mut onnelliseksi. Kun voi vaan piirtää ilman, että joku sanoo mitä täytyis piirtää tai milloin sen kuuluu olla valmis. Piirtää vaan piirtämisen ja luovuuden ilosta. Tiedän kyllä ettei kukaan tarkoita mitään pahaa, haluavat vain kannustaa mua tekemään sitä mistä nautin ja minkä todella osaan… mutta musta tuntuu vaan super pahalta jos joku sanoo mun lahjojen menevän hukkaan. Ne menee ehkä hukkaan muilta mutta ei multa. Ja aionkin nyt ihan tosissaan opetella tekemään asiat niin kuin ne itselleni parhaiten sopivat, ei niin kuin muut toivoisivat. On mulla sellanen lastenkirja idea jonka todella haluan toteuttaa ja olen jo ajatustyössä melko hyvällä mallilla. Se on kuitenkin aikaa vievää puuhaa, eikä sitä tässä poikien hoitamisen lomassa noin vain pyöräytetä. Oon stressannut siitä, että sekin täytyis hoitaa nyt, koska kun työt alkaa, mulla on vieläkin vähemmän aikaa, mutta mulla on itselläni vahva olo siitä ettei nyt ole oikea aika. Nyt mulla on liikaa muuta ollakseni täysillä innoissaan kirjan tekemisestä. Uskon, että sen aika tulee myöhemmin. Enkä halua käyttää poikien vauvavuotta siihen, että stressaan mitä kaikkea muuta mun nyt täytyis tehdä kun olen ”lomalla”.

Poikien hoitaminen on 24/7 työ, eikä läheskään aina helppoa. Olen väsynyt, mutta kuitenkin hoidan poikia todella mielelläni. Olen kuitenkin ihan liian kiinni pojissa ja arjessa. Tarvitsen aikaa itselleni, jotta voisin olla hyvä äiti ja puoliso. En osaa vaatia itselleni sitä aikaa ja sitten mä hajoilen. Mieskin mulle sanoi, että mun täytyy niellä mun ylpeys ja pyytää apua. Otan apua vastaan enemmän kuin mielelläni, mutta avun pyytäminen on vaikeaa. Eikä se vaikeus johdu ylpeydestä, Kipeänä ajattelen etten halua tartuttaa ketään muuta, joten hoidan kaiken itse. Pelkään myös, että ihmiset ei osaa sanoa rehellisesti haluavatko tulla apuun vai eivät. En loukkaannu jos joku kieltäytyy, mutta loukkaannun, jos apua annetaan ja seläntakana voivotellaan muille kun ei olis yhtään huvittanut, mutta oli pakko. Ja kun ajattelen näin, en pyydä apua. Vaikka mitä se mua liikuttaa jos joku tekee jotain mitä ei halua. Tarkoitan, että eihän mun tarttis aikuisten ihmisten puolesta miettiä kaikkia vaihtoehtoja. Tämä on taas sitä itsensä viimeiseksi laittamista. Kaikkien muiden jaksaminen on mulle tärkeämpää vaikka ei pitäisi. Muiden ajatteleminen aina kaikessa kuormittaa todella paljon.

Jotenkin tässä vuosien varrella olen kadottanut itseni… yritän nyt kaivaa itseni esiin ja unohtaa ne ikävät asiat, jotka ovat tehneet musta tällaisen mitä nyt olen. Uohtaminen on mulle usein vaikeaa, mulla on ihan ihmeellinen muisti. Luulin, että on ihan normaalia muistaa  esim. mun päiväkotipäivät yli kahdenkymmenen vuoden takaa, kunnes tajusin, ettei moni muu muistakkaan lapsuuttaan yhtä kirkkaasti kuin eilisen päivän.  On myös kumma miten ihmiset vaikuttaa siihen millainen olen. Toisten ihmisten seurassa olen juuri se kuka olen ihan oikeasti, voin jotenkin vaan olla, hengittää ja heittäytyä (näiden ihmisten seurassa viihdykin erittäin hyvin) ja toisten ihmisten seurassa vetäydyn johonkin ihme kuoreen. Jos nämä ihmiset puhuisivat toisilleen siitä millainen on Sanna, olisi näkemykset melko vastakkain. Kerran yksi uusi tuttavuus ihmettelikin miten oli saanut musta aivan toisenlaisen käsityksen toisen kertomasta, mitä sitten todellisuudessa olin. Toisten kanssa pulputan ehkä jopa aivan liikaa ja toisten seurassa mietin tarkkaan mitä sanon vai sanonko yhtään mitään. Sitten on ne ihmiset, jotka ovat joutuneet kuuntelemaan näitä mun päänsisällä olevia myrskyjä. Pääosin vetäydyn miesten seurassa, en kaikkien, mutta monen. Siihenkin on monta syytä, eikä se ole tuttavapiirissä olevien miesten vika. Älkää ottako pahalla, ehkä te joskus saatte vielä tuntea kuka mä olen. Mulla on itseni kanssa tosi paljon tekemistä. Löytää se kadonnut itseluottamus ja oppia ajattelemaan välillä ihan vain itseänikin.

Loin itselleni säännöt joita yritän nyt noudattaa

1. Rakasta itseäsi, asiat helpottuu kummasti

2. pidä hyvä huoli perheestäsi ja ITSESTÄSI

3. Unohda mitä muut ajattelevat tai haluavat sinun tekevän. 

4. Elä elämäsi miten itse haluat

Asiat jotka ovat tällä hetkellä tehtävälistalla ne tärkeimmät:

1. Lapset ja parisuhde

2. oma aika

3. Liikunta ja syöminen

4. häiden valmistelut

On mulla myös tarkempi sotasuunnitelma näiden asioiden toteuttamiseksi, mutta se jääköön ihan vaan itselleni.