Elämä ennen lapsia

Monikkoblogit sivustolla on taas kiva yhteistyökilpailu käynnissä. Siksi aloinkin pohtimaan millaista elämä olikaan ennen lapsia.

Olen ollut äiti puoli vuotta. Aika on mennyt todella nopeasti, mutta silti elämäni ennen lapsia tuntuu todella kaukaiselta. Ennen lapsia mua välillä jopa pelotti ajatus siitä, että olisin joskus äiti. Mitä mulle sitten tapahtuu, miten selviän raskaudesta, miten osaan kasvattaa lapsen, mitä tapahtuu mun omalle ajalle. Ennen kaipasin joka päivään hetken, jolloin saan olla ihan yksin. En voi sanoa etten kaipaisi omaa aikaa, mutta ei mua ole ahdistanutkaan, ainakaan lähellekkään niin paljon kuin ajattelin.

Olen miettinyt sitä kuinka paljon ennen stressasin, vaikka en edes silloin sitä tajunnut. Nyt kun mietin, niin en ihan ymmärrä miksi olen stressanut ihan turhista pikku jutuista. Ennen lapsia oli myös jotenkin kiire, tuntui ettei aikaa ole ikinä tarpeeksi kaikkeen. Miten niin ei ollut, eihän mulla muuta ollutkaan kuin aikaa, vaikka toki työ vei mulla suurimman osan päivästä. 

Olihan elämä paljon huolettomampaa ennen. Riitti, että huolehdin kahdesta kissasta ja yhdestä koirasta… niin ja tietysti itsestäni ja meidän parisuhteesta. Kissoista jouduttiin valitettavasti luopumaan, mutta onneksi saatiin rakkaille koti saman perheen sisältä. Meneminen oli helpompaa, lähtemiseen kotoa ei mennyt aikaa ja korkeintaan tarvitsi miettiä kuka hoitaa meidän lemmikkejä jos ollaan pidempään pois. Matkusteltiin, ihan vain kahestaan. Käytiin elokuissa, ostoksilla, ulkona syömässä yms. Kaikkea tuota voi tehdä nytkin, se vaatii toki enemmän järjestelyjä ja nämä jutut tulevat harvakseltaan, mutta toisaalta ne tuntuvat paljon enemmän luxukselta kuin aiemmin. Oli aikaa tehdä vaikka mitä, mutta silti tuntui etten saanut aikaan mitään. Ennen lapsia saatoin rötvätä sohvalla pitkiä aikoja ja miettiä mitä kaikkea pitäisi tehdä… ääh, pitäis tyhjentää tiskikone, pestä pyykkiä yms.. ei jaksa, ei viitsi. Nyt ne on pikku juttuja kaiken muun touhun keskellä. 

Olen myös miettinyt miten paljon turhaa tavaraa ennen kuskasin mukana. Mulla oli aina mukana käsilaukku, joka oli täynnä mitä ihmeellisempiä tavaroita, esim askartelusakset ja liimapuikko. Nyt tuntuu oudolta kantaa käsllaukkua, se on vaihtunut muutamaan hoitolaukkuun, jotka on täynnä poikien tavaroita. Omaa tavaraa mukana on vain kännykän ja pankkikortin verran. Toisaalta ei mun käsilaukku painanut koskaan yli kahtakymmentä kiloa niinkuin pojat kaukaloineen tällä hetkellä ja siihen päälle vielä ne hoitolaukut. Haba kasvaa :D Nyt näkee senkin miten paljon helpommin asioita olisi voinut tehdä ennen lapsia, mutta ei se silloin ollut niin yksinkertaista.

Tottakai mun elämä oli kivaa ennen lapsia, mutta sitä se on nytkin, erillaista vain. Jos joku sanois mulle nyt, että huomenna mun on palattava entiseen, se olisi ihan kauheaa, koska silloin mun elämästä puuttuisi aivan valtavan iso palanen, mun elämältä katoaisi merkitys. Ennen oli kivaa, mutta entisen elämän aika on nyt ohi. Nyt on tämä hetki ja eletään vauva arkea. Nautitaan tästä, koska tämäkin aika on ohi nopeammin kuin arvaakaan ja kohta koittaa jo se aika (mikä pikkasen ahdistaakin) kun poikien on mentävä hoitoon enkä mä voi jäädä sinne koko päiväks suukottelemaan mun rakkaita.