perjantai 13. helmikuuta 2015

”Kaksi menee siinä missä yksikin”

Tuota lausetta olen kuullut niin yhden kuin kahdenkin vauvan/useamman lapsen vanhemmilta. En nyt kuitenkaan kirjoita siitä millaista elämä on eri ikäisten lasten vanhemmilla tai siitä millaista perheissä on, joissa on kaksosten lisäksi vanhempia tai nuorempia lapsia. En voi tietää kun en ole sellaista ainakaan vielä kokenut. Voin vain ihmetellen seurata vierestä miten useamman eri ikäisen lapsen vanhemmat pyörittävät arkea monen eri rytmin mukaan. Nyt mietiskelen sitä meneekö kaksi vauvaa siinä missä yksi vauva.

Kun poikien kanssa lähtee liikkeelle kodin ulkopuolelle, saan miltei joka kerta kuulla ihan ventovierailta ihmisiltä onnitteluja kaksosista sekä hyväntahtoisia kauhisteluja siitä miten paljon hommaa pojista varmastikkin on kun heitä on kaksi. En koe, että mulla olis mitenkään ihan älyttömän paljon hommaa ja toisinaan ajattelenkin, että kyllähän nää kaks tosiaan menee siinä missä yksikin. En sano, ettenkö olis väsynyt, kyllähän mä olen, mutta niin on yhdenkin vauvan vanhemmat. Oon kuitenkin miettinyt välillä kuinka erilaista elämä olisi jos olisikin yksi vauva. On vaikea kuvitella sellaista elämää.

Jos ajattelee kaikkea mitä meidän päivään kuuluu ja minkä verran aikaa eri asioiden tekemiseen kuluu niin onhan se ihan fakta, että meillä menee moneen asiaan kaksinkertainen aika. Koska jonkun tähän perheeseen on se rahakin tuotava, on miehen käytävä töissä. Se tarkoittaa sitä, että olen lasten kanssa paljon yksin. Keskimäärin 18 tuntia vuorokaudesta hoidan poikia yksin (osan tästä ajasta mies on kotona, mutta silloin on yö ja mun tehtävä on hoitaa poikia öisin, jotta mies jaksaa tehdä työnsä). Tämä ei koske viikonloppuja ja toki mulla on täällä joskus joku käymässä ja auttamassa, esimerkiksi mun isä. Mutta siis kuitenkin pääsääntöisesti ollaan poikien kanssa keskenämme, joten silloin teen melkeinpä kaiken kahteen kertaan. 

Mihin asioihin sitten päivittäin kuluu tuplasti aikaa, tässä jotain mitä tuli nyt nopsaa mieleen
- Syöminen. Meillä syödään noin seitsemän kertaa vuorokaudessa. keskimäärin yhden pojan syöttämiseen kuluva aika on minimissään 15min. Joskus toki saan syötettyä yhtä aikaakin, mutta soseiden kanssa se on vielä toistaiseksi aikamoinen kaaos. Mulle on myös tärkeetä syöttää maito mahdollisimman usein sylissä, joten silloin vain yksi syö kerrallaan.Siispä vuorokaudessa pelkkään syömiseen kuluva aika on minimissään 3 tuntia. Tämä siis todellakin minimi. Usein aikaa kuluu noin 6 tuntia päivästä. Tähän ei lasketa mukaan sitä aikaa mikä menee maitojen valmistamiseen ja soseiden lämmittämiseen.
- maitojen teko
- tuttipullojen pesu ja desinfiointi
- tiskaaminen (meillä on tiskikone, mutta päivittäin tiskaan kulhoja ja lusikoita myös käsin, muuten loppuvat kesken)
- vaipan vaihto. En ole ihan niin super, että tekisin moista kahdelle yhtä aikaa
- poikien kylpy
- pukeminen
- kaikki pienetkin hoitotoimenpiteet kuten kynsien leikkaaminen ym (kynsiä nyt ei toki ihan joka päivä tarvii leikata, mutta se nyt kuvastaa noita pieniä juttuja)
- lisäksi mulle on tärkeää antaa päivittäin kummallekkin pojalle erikseen jakamaton huomio. Se ei ole mikään pitkä yhteinen hetki, mutta kuitenkin. Paljon leikitään yhtä aikaa, mutta koska pojat on kaksi eri persoonaa ja kummallakin on omia juttuja joista pitävät, yritän niitä tehdä kummankin osalta ihan kahdestaankin.

Otin pari häikäisevän hienoa demonstraatio kuvaa :D Meillä likaantuu vuorokaudessa yhteensä 14 tuttipulloa. Toisinaan myös enemmän. Jos olisi yksi vauva joka syö yhtä monta kertaa kuin meidän pojat, kuluisi vuorokaudessa seitsemän pulloa.



Tässä meidän päivän aikana likaantuvat astiat + pari tuttia. Lisäksi tietty poikien sapuskoista likaantuu kattila x 2. Ihan näinä päivinä tuohon tulee vielä pari lautasta ja lusikkaa lisää. Pitäis käydä ikeasta ostamassa niitä värikkäitä muovikippoja.
Alla kuva yhden vauvan päivän astioista. Nii ja noi valkoset lusikat ei ole likasia tässä kuvassa, niistä ei vaan lähe tuo väri pois.



On toki asioita joihin menee sama aika kuin yhdenkin kanssa. esim. aamu ja iltapuuron keittäminen, ei mun sentään kahta puuroa tarvii erikseen keitellä aamuin illoin. Sitten taas soseiden tekeminen kestää jonkin verran kauemmin ja niitä tarvitsee tehdä usein, ne kuitenkin hupenevat tuplavauhtia eikä meidän pakkaseen mahdu ihan hirveen monen päivän soseet kun se on täynnä koirankin sapuskaa. Myöskään yö syömisiin ei mene enään kaksinkertaista aikaa. Pojat syövät nykyisin öisin sängyissä, joten saan syötettyä pojat samaan aikaan ja poikien syödessä saa vaipatkin vaihdettua näppärästi. Yösyömiseen kuluva aika on noin 15min/syöttökerta, ennen se oli minimissään 30min. Sitten on juttuja joista ei voi sanoa meneekö enemmän vai vähemmän aikaa esim. kuinka kauan aikaa menee illalla nukuttamiseen, sehän on ihan lapsista/lapsesta kiinni.

On myös paljon tavaroita joita täytyy hankkia kaksi, en nyt tarkoita, että jokaista vaatetta täytyy olla kaksi samanlaista (kunhan kummallekkin on vaatetta riittävästi) tai jokaista lelua. Ei tarvitse, mutta on joitain juttuja joita on pakko olla kaksi. Tällä hetkellä tärkeimmät ovat ehkäpä sängyt ja turvakaukalot. Niin ja näin flunssa aikaan on tärkeää, että molemmilla on omat niistäjät ja nenätipat. Rahaa menee kahden kanssa siis enemmän. Me ei olla ostettu mitään uutena ja ollaan paljon saatukkin, mutta näin se olisi mennyt yhdenkin vauvan kanssa.

Meillä on tosi pienet makkarit ja nyt poikien huone on aika ahdas.



Meillä on hyväntuuliset iloiset pojat, mutta ei se sitä tarkoita etteikö meillä koskaan itkettäisi. Tottakai vauvat itkee, ihan jokainen. Itku on vauvalle tapa kertoa jos asiat eivät ole hyvin. On nälkä, väsyttää, sattuu, tarvitsen aikuisen syliä ja turvaa. milloin mitäkin. Monesti mulla onkin tilanne jolloin toinen itkee ja toinen nauraa.  Sitten seuraavassa hetkessä itkeekin molemmat, jolloin mulla on sylissä kaksi hyssyteltävää yhtä aikaa tai ensin yksi ja kun ensimmäinen on rauhoittunut on seuraavan vuoro. Tällasissa tilanteissa tulee mieleen, jos mulla olis yks lapsi tää tilanne olis ehkä jo ohi. Tai ainakaan yhden lapsen itkulla ei olisi itkun tuplaavaa vaikutusta. Toinen asia missä huomaa että hei näin ei ehkä olis yhden lapsen kanssa, on päiväunet. Nykyisin meillä pääsääntösesti pojat nukkuu päivässä 1-2 tuntia yhtä aikaa (ei toki aina, ei esimerkiksi tänään). Vielä vajaa kuukausi sitten täällä oli päivisin vähintään yksi lapsi hereillä kokoajan, koska pojat kätevästi vuorottelivat unien kanssa. Yhden vauvan kanssa on melko varmaa, että edes hetki päivästä kuluu vauvan uniin, jolloin itsellä on mahdollisuus joko nukkua tai tehdä jotain muuta ilman vauvaa. Vaikka nykysin pojat yleensä nukkuu ne yhdet päikkärit samaan aikaan, olen todennut, että mun on silti ihan turha suunnitella etukäteen tekeväni jotain tiettyä asiaa päiväuniaikaan, silloin ei nimittäin varmasti nukuta, etenkin omien päiväunien nukkumisen haaveilulla on aina kumma vaikutus poikien nukkumiseen. Jos äiti haluaa nukkua pikkärit, pojat nukkuu vuoroissa.

Tänäänkin erehdyin ajattelemaan, että poikien päikkäreiden aikaan saan ihan rauhassa kirjoittaa tän jutun ja räpsiä kuvia ihan ajan kanssa. Luulin väärin... Oliver nukku vartin. No ehkä tää postaus toimii noilla hätäsesti otetuillakin kuvilla. Alottelin tän jutun kirjottamista jo aamu kasilta. Tarkotus oli tosiaan kirjoittaa loppuun ja saada julkastua kahdentoista ja kahden välillä. Kello on nyt vähän yli kymmenen illalla ja kohta tää on valmis :D Ei oo tänään pojat antanu hirveesti armoa.


Ehkä kuitenkin se missä uskon olevan se suurin ero kahden ja yhden vauvan kohdalla on kotoa lähteminen. Lähtemiseen kuluu kaksinkertainen aika ja mulla on ainakin vaikeuksia toisinaan ehtiä esimerkiksi tiettyyn aikaan lähtevään junaan. Ennen kun päästään lähtemään on meidän syötävä x3 (yritän ehtiä itsekkin syömään) vaihdettava vaipat x2, tarkistettava hoitokassien sisältö ja pakattava puuttuvat tavarat, puettava ulkovaatteet x3, pakkaan pojat vaunukoppiin, haen vaunujen rungon varastosta, nostelen kopat vaunujen runkoon, pakkaan kassit vaunuihin. Sitten päästään lähtemään… ehkä… usein palataan sisälle vielä vaihtamaan viimehetken kakkavaippoja. Sitten yritetään selviytyä juna-asemalle (siis jos mennään muuallekkin kuin vaunulenkille) Lumihangessa tai liukkaalla matkanteko tietysti hieman hankaloituu ja nyt talvella ei mahduta kulkemaan kaikilla jalkakäytävillä. Mutta meidän panssarivaunuthan sopii autotielle loistavasti. Junaa odotellessa sitten toivoo, että ennaltatarkistamani matalalattiajuna on ihan oikeasti matalalattiajuna, ei se aina ole ja sitten odotetaan seuraavaa siinä toivossa, että ehkä seuraavaan junaan meidän vaunut mahtuu sisään. Tässä vaiheessa ollaan tietysti jo myöhässä sieltä minne ollaan menossa, ellei olla lähdetty todella hyvissäajoin. Autolla liikkuminen olis huomattavasti helpompaa, mutta ei viittis kahta autoa hommata. Onneks mun isä onkin meitä kuskaillut mm. neuvolaan.

Tässä meidän hoitolaukun vakiosisältö. Puhdistuspyyhkeitä, vaippoja, vähintään neljä riepua, väh. kolmet housut, bodyt ja sukat, nenäliinoja, nenätippoja, niistäjä x2, hoitoalustoja, pyyhex2, nokkamuki x2, tuttipulloja, maitotetroja, pilttejä tai pakastesosetta, ruokailuastioita, ruokalappuja ja neuvolakortit. Maitotetroja on aina mukana enemmän kuin kuvassa, olivat kuvaushetkellä loppu. Tämä on varustus lyhyelle reissulle ja mitä pidempään ollaan pois kotoa, sitä enemmän tavaraa mukana
Puettavaa on tietysti tuplasti. Ei meidän pukemistilanteet todellakaan tältä näytä, ne näyttää epämääräsiltä vaatekasoilta. Mulla on tapana pukea osissa vähän kerrallaan. Ensin kummallekkin pojalle villasukat ja villapuvut päälle, sitten itselleni ulkohousut jalkaan ja kaikki muut tarvittavat vaatteet valmiiksi läjään. Seuraavaksi pojille lapaset ja kypärämyssyt. Pojat pusseihin ja kädet hihoihin. Nostan pojat vaunukoppiin, mutta jätän pussit auki. Puen itse loput ulkovaatteet itselleni (lukuunottamatta pipoa ja lapasia) Pojille pipot päähän, pussit kiinni ja vaunukoppien suojat paikoilleen. Itselle pipo päähän ja lapaset sitten kun kopat ovat kiinni vaunuissa. Tämä osissa pukeminen ihan siksi, ettei kenellekkään ehtis tulla kovin kuuma odotellessa. Joskin mulle tulee kuuma vaikka pukisin itseni vasta vikana.

Tällanen näky ollaan kun ollaan valmiit astumaan ovesta ulos.Joskin mä en ihan aina näytä noin homssuiselta. Jos lähdetään vain vaunulenkille, jää kaksi hoitolaukkua pois matkasta ja tuolta takaa kurkkiva koira pääsee silloin usenmiten matkaan.
Mun lenkkiseurue. Joskus otan kameran lenkille mukaan, etenkin jos on hieno sää.

No joo, mutta kaikkien mun pohdintojen jälkeen tulin siihen tulokseen, että mun mielestä kaksi ei mene siinä missä yksikin. Kaikki täytyy ajatella tuplana ja aikaa varata kaksinkertaisesti. Ennemmin sanoisin, että kaksoset eivät välttämättä ole yhtään sen vaikeampi hoitaa kuin yksi. Se miten raskasta vauva aika on, ei ole verrannolinen vauvojen määrään. Sehän on kiinni ihan siitä millanen vauva tai usempi on ja myös osittain äidin omasta luonteesta ja mielialasta (paljon vaikuttaa myös se miten paljon isä on mukana vauvojen hoidossa. Meillä onneksi todella paljon). Ja jos nyt miettii, että ihmiset selviää kolmosten ja nelostenkin kanssa niin miksi ei sitten kaksosten. Miettikää kuinka paljon enemmän kaikkea tekee esimerkiksi nämä nelosten vanhemmat, hatunnosto heille! Ja jos ennätys on tällä hetkellä 11 vauvaa yhdestä raskaudesta niin siinä sitä hommaa sitten onkin, pakko olla jo monet apukädet. Mulla on onneksi kaksi kättä, yksi käsi kummallekkin pojalle :)

Tästä jutusta tuli niin pitkä, että kirjottelen tässä joku päivä ihan erikseen kaikesta siitä minkä koen olevan ehkä jopa helpompaa kahden vauvan kanssa ja siitä mitä kaikkea äitinä saa kokea saadessaan olla kahden saman ikäisen äiti.


1 kommentti:

  1. Voi Sanna.. Ihana lukea sun päivityksiä naamakirjassa ja täällä blogissa! Olet uskomaton naaras leijona pojille! Ja todella voin uskoa mitä työtä vaatii 2 ihanaakin ihanampaa poikasta!! �� Haastellista (välillä) olla 5 eri ikäisen lapsen äiti, saatikaan, että näistä ihanista jotkut olisivat vielä kaksosia! Jaksamisia ja ihania päiviä teille! Tintti

    VastaaPoista