Pallomahojen valtakunta

25.7. Alkoi varsinaiset kipeät ja säännölliset supistukset, joita tuli päivisin hetken ja öisin oikeastaan koko yön. Supistuksia on ollut läpi raskauden, mutta aiemmin olivat vain kiristäviä ja epämukavia, eivät kivuliaita. Ensimmäisen supistelu yön jälkeen soitin kättärille ja naistenklinikalle kannattaisiko tulla tarkastukseen, mutta sanoivat ettei kannata sillä paikkojen tutkiminen voisi vain pahentaa asiaa.

Olavi oli mun tuki ja turva päivisin supistelujen ajan.
 Olavi osas rauhottaa mua täydellisesti. Kaipailin Olavia sairaalassa

1.8. Kun supistukset olivat yhä jatkuneet öisin säännöllisinä 10 minuutin välein, soitin naistenklinikalle uudestaan ja pyysivät käymään. Aamuyöstä neljän aikaan saavuttiin päivystykseen. Mut laitettiin heti ekg koneeseen kiinni, jotta nähtiin poikien olevan kunnossa ja supistusten väliä ja kestoa tarkkailtiin. Lääkäri tutki kohdunkaulan tilanteen, otti musta jotain kokeita ja ultras. Olin viikon valvomisen jälkeen niin väsynyt että kaikki meni vähän ohi. Aikani makoilin vielä kiinni käyrässä ennen osastolle siirtymistä.

Mut siirrettiin osastolle 42. Osastolla makaa paljon pallomahoja, isompia ja pienempiä, kuka mistäkin syystä. Suurimmaksi osaksi naisia joiden raskaus on vielä suht pienillä viikoilla ja synnytystå yritetään estellä. Täällä on rauhallista... Huonekaverit ovat mukavia ja kaikkien muidenkin pallojen kanssa tulee hyvin juttuun. Ruokaa saa neljä kertaa päivässä ja jääkapille voi möngertää milloin vain possuttamaan leipää, juomaan maitoa, syömään viiliä yms. Ja omia evåitä saa tuoda myös.

Niin hurjan kauniina ja terveen näkösenä viikon valvomisen jälkeen.

Luulin pääseväni lauantaina jo kotiin. Mulle sanottiin että lauantai aamuna annetaan toinen kortisoni piikki, jotta poikien keuhkot kehittyisivät. Oletin, että saan sen jälkeen lähteä. Ensimmäisen yön valvoin. En halunnut valvottaa kahta huonekaveriani, joten kävelin levottomana osaston käytävää, hymisin, istuin, nojailin seiniin. Sattu aivan mielettömästi!!! Lääkäri oli sanonut ettei mulle voi antaa supistusten estolääkettä ettei verenpaine laske liian alas. Supistuksia tuli kuitenkin niin tiuhaan, että päättivät tehdä mulle ns. Loudauksen. Tunnin sisällä sain neljä estolääkettä ja useamman eri särkylääkkeen. Sain nukuttua muutaman tunnin.

Supistukset pysyivät poissa sen muutaman tunnin jotka nukuin ja olo oli aamulla alhaisen verenpaineen vuoksi jotain käsittämätöntä. Ihan kun olis kaamea krapula! Kävelin seiniä pitkin etten pyörtyis ja jännitin saanko puurokauhan osumaan lautaseen. Aamulla sain myös sen kortisonipiikin ja samalla tiedon ettei mua voida kotiuttaa voimakkaien ja tiheiden supistusten vuoksi. Lauantaina supistuksia yritettiin estellä pienemmillä lääkemäärillä tuloksetta. Illalla lääkäri kävi tarkistamassa mun tilanteen ja sanoi paikkojen jonkinverran kypsyneen. Kielsi myös estolääkkeet ja sanoi poikien syntyvän viikon siällä. Määräs mulle antibiottikuurin mahdollisen virtsatietulehduksen vuoksi, joka saattaa aiheuttaa supistelun ( myöhemmin selvisi ettei mitään tulehdusta ollutkaan). Mahdollisimman vähän liikkumista jotta pojat saisivat muutamia lisäpäiviä. Ajattelin, jes, kohta tää yli viikon kestänyt tuska ja kipu on ohi, mutta toisaalta huoli vauvojen voinnista kasvoi. Kätilöt kävi mun kanssa juttelemassa imetyksestä, etenkin mitä se on silloin kun vauvat ovat keskosia ja antoivat monenmoista luettavaa.

Näkymät mun punkasta

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sain vihdoin nukuttua! Unta tuli pätkissä, mutta kuitenkin yhteensä n 5h. Aamulla olo oli kuin uudestisyntyneellä! Toki tiesin kiittäväni tästä tunteesta särkylääkkeitä.

Pärstäkin näyttää unien jälkeen pikkusen terveemmältä.
Mikko toi myös edellisenä päivänä mulle oman tyynyn ja imetystyynypötkylän kainaloon

Sunnuntaina kirjailin supistuksia ylös ja taas niitä tuli pienillä väleillä hervottoman mittasina. Se siitä hyvästä olosta. Vauvojen hoito-osastolta kävi hoitaja myös juttelemssa erillaisista mahdollisista hoidoista yms. Iltakäyrällä ei meinattu saada herra B:n sydänääniä millään piirtymään sillä A:n äänet kaikuivat kaikkialla. Lopulta saatiin ekg anturat paikoilleen, mutta jos vähänkin liikahdin katosi B käyrältä. Yli tunnin makasin selällään supistustuskissa paikallaan, jotta nähdään poikien voivan hyvin. Supistuskäyrä piirsi taas 5-10 minuutin supistuksia uudestaan ja uudestaan. Puristin sängynreunoja pysyäkseni paikallaan, olin hiestä märkä ja yritin viilentää itseäni kylmällä vesipullolla. No saatiin käyrät otettua ja pojat voivat pitkistä supistuksista huolimatta hyvin. Kätilö totesi, että mun supistusten tarttis alkaa muuttumaan vähitellen sellasiks minuutin mittasiks intensiivisiks supistuksiksi, jos synnytyksessä vedän näiden pitkien mukaan, multa lähtee taju. Toivottavsti ne sitten oikeesti muuttuu, itse en voi niihin oikein vaikuttaa. Menin suihkuun toivoen sen helpottavan oloa, mutta pian tulin pois, supistukset jatkuu ja jatkuu. Illalla olo oli jotain aivan hirveää. Olin aiemmin yrittänyt saada supistusten aikana itseäni rentoutumaan, keskittynyt hengittamään jne. Kyllä aiemminkin saatto kivun keskellä itkettää ja olla toivoton olo, mutta nyt teki mieli hutaa niin lujaa kun ääntä lähtee. En päässyt sänkyyn ennen särkylääkkeiden vaikutuksen alkamista. Joka ikinen lihas kropassa huusi! Kiitos lääkkeiden sain lopulta kuitenkin nukuttua.

Sunnuntaina sain vaihtaa paikkaa ikkunan viereen

Maanantai aamuna ei supistellut. IHANAA!!!! Rasvailin vatsaa ja tajusin kuinka hellänä paikat onkaan. Pelkkä hipasu sattuu, poikien liikkeet sattuu... Tuntuu että mun kylkiluut ja lonkat poksahtaa hetkenä minä hyvänsä. Maanantai antoi mun kuitenkin vihdoin levätä. Supistuksia tuli harvakseltaan ja nekin melko pieniä. En tiedä miten olisin kestänyt lihaskipujen päälle enään yhtään isoa supistusta. Kätilö sanoi lääkärin tutkivan mut taas seuraavana päivänä ja jos lapsivedet ei ole alkaneet valumaan tai paikat avautuneet kunnolla, mut lähetetään varmaan kotiin... Illalla supistukset taas alkoi kipeinä, yritin rentouttaa itseni ja toivoin saavani nukkua yhden yön ilman lääkkeitä. Klo 2.30 luovutin ja sain muutaman nappulan poskeen. Sitten uni maistuikin taas ihan hyvin.


Tiistaina käyrien otto onnistui kerrankin ilman tuskaa ja pojatkin olivat yhteistyökykyisiä.JEE! Pääsin myös lääkärille ja kuulin paikkojen taas kypsyneen. A painaa kovasti itseään ulkomaailmaan. Lääkäri sanoi, että jos mun tilanne supistuksien suhteen pysyy nyt rauhallisena niin pääsen ehkä labrakokeiden jälkeen keskiviikkona kotiin makaaman. Pojat syntyisivät kuulemma vauhdilla jos lähden liikkumaan, mutta nyt yritetään kaikesta kivusta huolimatta maata ja antaa pojille vielä lisää päiviä kohdussa. Nyt siis rv 34 täynnä. Painoa A:lla n. 1750 g ja B:llä 1670 g. Toivon itsekkin nyt rauhallisia päiviä supistusten suhteen jotta saisin myös itse levätä ennen synnytystä. Illalla uni tuli ilman särkylääkettä, mutta yöllä jouduin siihen kuitenkin taas turvautumaan. Aamula olin niin sikeässä unessa etten edes herännyt kun kätilö oli mua käynyt katsomassa.

ekg kone sivusta. Hänen nimi taisi olla Unelma. Myös Lyyli piirteli mun käyriä.

Myös tuuletin oli erittäin tarpeellinen ja hälytyskellonappula

Keskiviikkona oli taas aamukäyrä, verikoe ja verenpaineen mittaus. Sitten vain odoteltiin mitä lääkäri sanoo mun kohtalosta. Joudunko jäämään vai saanko lähteä. Lääkäri ottikin mut sitten vielä tarkastukseen, jossa katsottiin vauvojen napanuorien virtausten olevan kunnossa ja käytiin läpi mun omaa vointia. Olo on muutaman helpomman supistelupäivän jälkeen paljon parempi ja kotiin halusinkin. Kutinat kuitenkin lisääntyneet ja olihan mulla sitten maksa arvot hieman koholla. Pojat ovat kumpikin puskemassa itseään ulkomaailmaan ja jännä nähdä kumpi lopulta onkaan A ja kumpi B. B on myllännyt itselleen tilaa ja laskeutunut A:n kanssa samalle lähtöviivalle kilpailemaan kumpi pääsee ulos ensimmäisenä. Lääkäri antoi luvan kotilepoon, mutta ennen kun saisin lähteä kätilö varaisi mulle vielä ajan ja juttelis mun kanssa. Seuraavan kerran labraan maanantaina ja osastolle käymään tiistaina, mikäli olllaan poikien kanssa vielä yhtä palloa. Sain reseptillä kotiin särkylääkettä siltä varalta että kivut yltyy niin etten saa nukuttua. Kyselin kätilöltä mistä nyt sitten tiedän jos mun tarviikin lähteä synnyttämään. Kätilö sanoi, että supistukset ovat silloin huomattavasti pidempiä noin minuutin kestoisia, sännöllisiä ja kivuliaita (kyseinen kätilö ei ollut aiemmin hoitanut mua, eikä lukenut mun tietoja). Kysyin, että miten pitkiä supistuksia mä sitten odotan, jos nyt jo yks supistus saattaa kestää 10 min ja seuraava alkaa 2 minuutin levon jälkeen? Kätilö katto mua suu auki ja sano, että mun tapauksessa tehdään ehkä sitten niin, että soitan kun lapsivedet menee tai kun en mitenkään pysty enään kipua kestämään. Lapsivedetkin oli vähän tarkastuksessa vähentyneet, joten katsellaan nyt kuinka kauan tässä ollaan yksi kolmen sijaan.

Iso kiitos naistenklinikan osaston 42 lääkäreille, kätilöille, emännille ja kaikille siellä työskenteleville. Pidätte hyvää huolta jokaisesta ja kohteltte jokaista potilasta yksilönä, kuuntelette voinnin moneen kertaan päivässä, vastaatte kaikkiin kysymyksiin ja enemmänkin. Sain enemmän tietoa näiden kuuden päivän aikana kuin koko raskausaikana yhteensä. Sairaalassa olo ei varsinaisesti kivaa ole koskaan, mutta tämä oli positiivinen kokemus kaikesta kivusta huolimatta. Koin saavani erinomaista hoitoa ja olo oli turvallinen. Kiitos myös kivoille huonekavereille ja tsemppiä jatkoon. Mikko kävi päivittäin mua myös piristämässä ja äitikin kävi katsomassa. Muita vierailijoita en olis olojen puolesta oikein jaksanutkaan.

Nyt lepäillään kotona, toivotaan että pojat vielä vähän kasvaisivat, vaikka edessä tulee olemaan joka tapauksessa ajat lasten tarkkailuosastolla.

Ensimmäinen yö kotona nyt takana ja ihan ilman särkylääkkeitä. Supistuksia tuli, mutta ne ei ole olleet mitään verrattuna niihin, joista kärsin yli viikon. Ehkä se antibiottikuuri auttoi johonkin

Kotona on onneks apuja niin Mikon ei tarvii tehdä kaikkea yksin enkä mäkään ole työpäivänajan täällä ihan yksin. Meidän isät alkaa Mikon kanssa rakentamaan Terassin katetta valmiiksi ja nyt täällä on tehotiimi ikkunoiden puunaushommissa ja ruoka kypsyy uunissa. On mulla vaan mahtava perhe ja suku :) Tehdään vastapalveluksia sitten joskus kun elämässä on taas sellasia rauhallisempiakin tilanteita :)

Maha kasvoi saitaalassaolo aikana, napa pullahtaa ihan just ulos.
Rv. 34.2. Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta.
Tälläkertaa kaikki kuvat kännykkälaatua.