Hengästyttääkö?

Viimeksi kun oon kirjottanu synnytyksestä/sektiosta toipumisesta olin vielä melko huonossa kunnossa. Kipuja oli ja kävely sujui hitaasti sekä hengästyin helposti (olin silti hurjan onnellinen siitäkin edistyksestä, että pystyin kävelemään). Nyt olo alkaa olla suht normaali. Olen saanut kuntoa jonkin verran takaisin. Voin kävellä reippaasti ilman, että hegästyn ja välillä tekisi mieli ottaa juoksuaskeliakin, mutta yritän olla kärsivällinen ja ottaa toipumisen kanssa varovasti. Jälkitarkastuksessa sain luvan alkaa liikkumaan, mutta juoksua, hyppimistä, repiviä liikkeitä ja kaikkea vatsalihaksiin kohdistuvaa kehotettiin välttämään.. vatsalihaksia tulee välttää vielä pitkään, mutta juosta saa jos uskon siihen pystyväni ilman, että rikon paikkoja sisältäpäin. En ole ihan vielä uskaltanut, koska pidemmän reippaan lenkin jälkeen on leikkausalue arka ja välillä tuntuu kiristäviä kipuja. Kipuja voi tuntua kuulemma vielä vuodenkin päästä. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen liikkumisen ja kunnonkohottamisen suhteen. Sisäisillä tikeillä kestää sulaa noin kuusi viikkoa, mutta siihen, että haava alueet saavat täyden vahvuutensa voi kestää yli puoli vuotta. Mun varovaisuuteen vaikuttaa varmasti ne kohtutulehduksen aiheuttamat kivut.. en todellakaan halua että mun sisältä repeää mikään ja joutuisin takasin leikkauspöydälle. Haava on ulospäin parantunut hienosti. Nyt se pikkasen kutisee, luulen sen johtuvan siitä, että tunto alavatsaan on jo osittain palannut. Niin ja kasvohalvaus on parantunut myös.

Mitään kummosta liikuntaa en siis vielä harrasta. Käyn kävelyllä koiran kanssa ja työntelen vaunuja. On ollut tarkotus alkaa jumppailemaan kotona. Voisin tehdä jalkajumppaa samalla kun makaan lattialla lasten kanssa.. en vaan oo vielä saanut itseäni niskasta kiinni. Myös käsipainoja vois nostella, mutta toisaalta nostelen poikia päivät pitkät, joten se riittää mulle toistaseks. Jalat saa hyvää treeniä kun nousee vauva sylissä lattialta tai laskeutuu vauvan kanssa lattialle sekä työntämällä vaunuja ylämäkeen.. ehkä joku päivä uskallan alkaa kokeilemaan kyykkyjä.. alkuun ilman painoja. Nuo vatsalihakset houkuttelis kovasti, mutta kun ei saa niin ei saa. Siinäkin on vaarana rikkoa jotain leikkaushaavaa sekä tietty vatsalihasten treenaaminen liian aikasin johtaa niiden jäämiseen väärille paikoille. Yritin neuvolasta kysyä neuvoja niiden tunnustelemiseen, että tiedän niiden varmasti palautuneen paikoilleen ennen treenaamisen aloittamista. Vastaukseksi sain vaan etten saa tehdä vatsoja vielä PIIIITKÄÄN aikaan repeämisvaaran vuoksi ja sitten joskus kun voin treenata on muistettava aloittaa sivuttaislla lihasliikkeillä. Mua jotenkin häiritsee mun vatsa kun näen itseni sivusta päin. Se raskausvatsa oli helppo hyväksyä, mutta tää palautumisen odottelu on turhauttavaa. Peilissä ei ole mun kroppa.. tai no kaikki muu on ok paitsi vatsa. Ei se todellakaan ole iso, mutta se ei ole mun vatsa.. tai siis en tunne sitä omakseni. Hluaisin käyttää mun farkkujakin, mutta koska niissä kaikissa on melko korkea vyötärö, en voi istua ilman että kiristää. Toisaalta vatsa on kyllä palautunut paljon nopeammin kuin alunperin osasin odottaa, joten yritän olla kärsivällinen senkin suhteen.

Tällä hetkellä iloitsen ehkä eniten asiasta, jota en voinut tehdä reiluun puoleen vuoteen. Pääsen taas koiran kanssa metsään. Kuulostaa ehkä oudolta etten ole raskauden ja toipumisen vuoksi päässyt metsään.. en edes silloin kun sain vielä liikkua. Meidän lähimetsä on korkealla.. tai siis onhan osa siitä matalalla, mutta voidakseen tehdä metsässä lenkin on ensin kavuttava melko jyrkkä ja pitkä mäki ylös. Siinä mäellä on 60-luvulla ollut mäkihyppymäki ja nykyisin lapset laskevat talvella mäkeä pulkalla. Meni reilu kuukausi synnytyksestä ennen kuin pääsin metsään. Alkuun kapusin mäkeä vähän ja poikkesin sivupolulle, lopulta pääsin aivan ylös asti. Se kapuaminen kyllä hengästytti ja hengästyttää edelleen, mutta se on hyvää kunnon kohotusta ja samalla metsä rentouttaa, saa hetken omaa aikaa ja rauhaa.

Tänään kävin taas metsässä. Oli hurjan kylmä tuuli.
Mun on vieläkin vaikea tajuta että talvi tekee tuloaan kun meni kesä ihan ohi

Muistin myös, että mun piti jo raskauaikana kirjottaa postaus liittyen raskausarpiin ja niiden ehkäisyyn. Mulle ei tullut raskausaikana yhtään arpea. Mun iho taitaa olla muutenkin sellanen ettei siihen kovin herkästi moisia tule, mutta huolehdin silti ihosta hyvin koko raskauajan. Kokeilin erillaisia öljyjä ja rasvoja. Öljyt eivät sopineet mun iholle lainkaan, ne vaan  alko kutittamaan enkä saanut nukuttua. Vaihdoin öljyn rasvaan ja kutina hävisi. Moni on kuitenkin kehunut öljyjä, joten kannattaa kokeilla. Kokeilemalla löytää itselle sopivimmat tuotteet. Itse päädyin lopulta käyttämään bodyshopin kaakaorasvaa. Sitä levittelin aamuin illoin ja loppuraskaudessa useaan kertaan päivässä. Rasvaa kannattaa kuulemma käyttää myös synnytyksen jälkeen sillä raskausarvet saattavt ilmestyä myös raskauden jälkeen.

Ekaks käytin bepancare rasvaa, oli hyvän tuntunen rasva, mutta loppu hujauksessa ja oli kallista. Halusin jotain luonnontuotetta, joten ostin kookosöljyä. Kookosöljyn hyviä puolia on edullinen hinta, ihana tuoksu ja sitä voi käyttää myös ruuanlaittoon. Kolmas kokeilu oli Weledan raskauarpien ehkäisyyn tehty öljy. Öljy tuoksuu melko voimakkaalta. Koska kutisin öljyistä päätin siirtyä takas rasvaan ja ostin tuota kaakaorasvaa. Hyvä tuoksu ja ihanan pehmeä runsaasti kosteuttava rasva, melko riittoisa myös.

Kirjottelen psyykkisestä toipumisesta ja muutenkin fiiliksistä erikseen kunhan on taas kädet vapaana.