Höh! loma loppui…

Joistakin voi kuulostaa ehkä oudolta, että loman loppuminen harmittaa ihmistä, joka on kotona kaiket päivät. Olenhan mä täällä poikien kanssa, mutta kyllä arki on kuitenkin selvästi arki. Ihan erilaista olla kotona ilman miestä. Viikonloput ja miehen lomat on mullekkin lomaa. Auttaa paljon kun on toinen auttamassa poikien kanssa ja voi tehdä asioita perheenäkin ihan eri tavalla. Arkisin se perheen yhteinen aika menee niin äkkiä. Oon mä miettinyt sitäkin miten lyhyt aika on olla lasten kanssa sitten kun menen töihin. Kun pääsen töistä, pojat ovat hereillä 2-3 tuntia mun vuorosta riippuen… Mikäköhän olis sellanen työ, että mulla olis enemmän aikaa omille lapsilleni. Sekin, että mietin työasioita voi kuulostaa hassulta tässä vaiheessa, mutta tää aika vaan hujahtaa niin nopeasti.

Mutta niin, miten se loma sitten kului. Oli melkosta menemistä joulun aika, mutta kivaa menemistä. Aattona vietettiin joulua tätini luona sukulaisten kanssa, joulupäivänä miehen äidin luona ja tapaninpäivänä mun vänhemmilla. Lauantaina oltiinkin vain kotona lukuunottamatta kauppareissua ja sunnuntaina vietettiin päivä jumbossa alennusmyynneissä. En ole erityisen innokas shoppailija (vaikka onhan se kiva jos löytää kivan uuden vaatteen tai kotiin jotain mukavaa), mutta oli yllättävän kiva kierrellä kauppoja.. mitä nyt ton meidän panssarivaunun kanssa on tiellä ihan kaikkialla Lisäksi lomaan kuului koiran kanssa ulkoilua ja leikkimistä, poikien naurattamista sekä miehen kanssa yhteisitä illoista, kynttilöistä, hyvästä ruuasta ja viinistä nauttimista.

Talvessa parasta on tällaiset aurinkoiset päivät kun ei ole liian kylmä.
Mukava käydä koiran kanssa metsässä temmeltämässä

Joululahjojen suhteen meidän perheessä on ollut jo monet vuodet tapana arpoa kuka ostaa lahjan kenellekkin. Jokainen ostaa ja saa siis yhden lahjan. Mun mielestä joulussa on tärkeintä yhdessä olo, ei niinkään ne lahjat. Perhe on paras lahja. Muutama muu paketti tuli sukulaisilta ja miehen perheen puolelta. Aivan ihania lahjoja kaikki. Myös mun toive lahjan suhteen oli kuultu (toivoin jotain rentouttavaa tekemistä). Nyt kun on lapsia, niin ihanaa kuin poikien kanssa viettämäni aika onkin, on myös ihanaa saada välillä omaa ja miehen kanssa yhteistä aikaa. Sain lahjakortin flamingoon ja sinne mennäänkin miehen kanssa yhdessä spahan rentoutumaan joku viikonloppu. Yhden ihanan hemmottelu päivän sain viettää myös jo ennen joulua. Kaveri vei mut kasvohoitoon, naisten joulumessuille ja syömään, mies anto mulle rahaa ja huolehti pojista sen aikaa. Tollaset jutut on kyllä aivan huikeita. Pojat saivat lahjoja runsaasti, ihania ja tarpeellisia lahjoja. Eniten tunteita lahjat herättivät kuitenkin meidän ”pienessä” kolmenkympin kriisiä lähentelevässä Olavissa, koirassa, joka ei ymmärrä olevansa koira. Olavi sai joulupukilta komean luun… luu oli kuitenkin aikamoinen pettymys, eikä Olavin pettymys jäänyt huomaamatta keneltäkään. Onneksi aatto iltana Olavi sai toisenkin paketin, jonka sisältö oli erittäin mieleinen. IKEAn pehmokurkku! Se on semmoinen n.15cm pitkä puolitettu pehmolelukurkku. Sillä on leikitty paljon. Mummolassa Olavilla on samaan sarjaan kuuluva purjo. Olavi on allerginen monille asioille, eikä siksi omista leluja. Pehmolelut on aina silputtu palasiksi (lukuunottamatta näitä vihanneksia) ja kumisia leluja, jotka ehkä kestäsi Olavin käsittelyn, ei Olavi saa. Niistä menee iho rikki. Jumbosta ostettiin Olaville myös toinen lelu, sellainen vetonarun tyyppinen narurengas. Nyt meillä on onnellinen koira.

Olavi on meidän perheessä kuin yksi lapsista.. joskin hieman isompi.. huolehtii kuin isoveli pienemmistään. 

Lahjoista puheen ollen, lomalla heittäydyttiin miehen kanssa myös pohtimaan syvällisiä asioita! Mietittiin sitä miten pienetkin valinnat vaikuttaa omaan ja joissain tapauksissa myös muiden ihmisten elämään. Pohdiskeluissa tuli taas mieleen se miten me tavattiin toisemme. Oltiinhan me samalla yläasteella, samalla musiikkiluokalla ja samassa rippikoulussa. Ei meidän välillä silti ollut silloin mitään.. ainakaan mitään muuta kuin mun kitara jota Mikko yritti silloin kuviksen tunneilla rämpytellä. Kyllä mä riparilla vähän katselin sillä silmällä, mutta Mikko seurusteli toisen kanssa, joten se siitä sitten. Ilman mun ystävää, joka lukioaikoina pyysi mua kanssaan Rekolan kinolle juhliin, ei Mikko välttämättä olisi nyt mun mies, eikä mulla olisi myöskään kahta super rakasta poikaa. Onhan elämässä tehnyt paljon myös virheitä ja joskus miettii, kuinka muuttaisi joitain asioita tekemättömäksi. Tarkemmin kun miettii, on juurikin ne virheet olleet tärkeitä. Virheistä on oppinut ja usein niistä on lopulta seurannut jotain hyvääkin. Ja pakosti mun on pitänyt tehdä elämässäni myös jotain oikein kun olen saanut kaiken tämän. Ja kiitos kaikille ihmisille, jotka ovat antaneet mun mokia anteeksi, joskus anteeksianto voi olla yllättävän vaikeaa, mutta uskon, että huonoin anteeksi antaja itselleni olen kuitenkin minä itse. Suurin lahja on ihanat ihmiset ympärillä ja se, että saan elää juuri tätä elämää.

Kohta vaihtuu vuosi ja aion tehdä lupauksen. Aloitan taas joulun herkuttelujen jälkeen terveellisemmän elämän ja liikun enemmän. Kohotan siis kuntoa, mutta etusijalla on silti tietysti meidän pojat. Mulla on myös paljon kerrottavaa poikien kehittymisestä. Ollaan opittu hurjan paljon uutta ja jännää, siispä näistäkin jutuista enemmän ensi vuonna… ellei suuri kirjoituskärpänen puraise sitä ennen!

Toistaiseksi mun jumppahetket näyttää tältä... Höpisen pojille ja teen erilaisia jalkaliikkeitä siinä samalla. Ja tietysti lenkillä tulee käytyä päivittäin. Tänään menen ostamaan uinti/salikortin niin pääsee harrastamaan vähän tehokkaampaa liikuntaa. 

Huikeita uuden vuoden juhlintoja kaikille ja touhukasta sellaista etenkin kaikille monikkovanhemmille!