keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Treffipäivä

Maanantaina suunnattiin aamulla jälleen Hyvinkäälle poikien luo sairaalaan. Mulla oli kuitenkin yhdeltä aika meilahden korvapoliklinikalle naama kontrolliin, joten päätettiin viettää sen jälkeen miehen kanssa aikaa ihan vaan kahdestaan. Hoitajatkin on moneen kertaan meille sanoneet, että käyttäisitte nyt hyväksenne tämän sairaala ajan ja viettäisitte hieman omaakin aikaa. Se vain tuntuu niin vaikealta.

Meilahdessa käynti oli hurjan nopea. Mikko jätti mut ovelle ja lähti etsimään parkkipaikkaa. Pääsin heti lääkärin vastaanotolle, irvistelin ja lääkäri sanoi, että kasvot ovat palautuneet hienosti. Jatko kontrolleja ei tarvita. Nyt vaan seurailen kasvojani, irvistelen peilikuvalleni ja jos kasvot eivät ole muutaman kuukauden päästä täysin palautuneet, otan yhteyttä lääkäriin. Ennen kuin Mikko oli edes löytänyt tyhjää ruutua autollemme, olin jo päässyt vastaanotolta.

Ei oltu suunniteltu mitään erityistä tekemistä loppupäiväksi. Se tiedettiin, että käydään syömässä jossain. Suunnattiin Cantina Westiin herkuttelemaan ja siinä samalla pelattiin unoa. Mikko otti ribsejä kun maanantain kunniaksi niitä sai edullisesti ja lisääkin sai syödä ilmaiseksi niin paljon kuin jaksaa. Itse söin kanaburgerin ja mutakakkua jälkkäriks... Mikko söi jälkkäriks vähän lisää ribsejä.



Ajateltiin, että voitais käydä vaikka leffassa, mutta ei päivällä mennyt mitään mitä oltais haluttu mennä katsomaan. Illalla ei viitsi mennä kun aamulla on taas aikanen herätys ja ajomatka poikien luo. Oltiin raskausaikana ajateltu käydä luonnontieteellisessä museossa kun kumpikaan meistä ei ole siellä käynyt, mutta mun liikkumiskiellon vuoksi jäi käymättä. Ajettiin auto parkkiin lähelle museota ja otettiin monta tuntia parkkiaikaa, ettei ainakaan tule kiire. Olin ihan innoissani menossa itseäni sivistämään ja kävellessä vitsailtiin, että museo ei varmaan ole edes auki... no ei se ollutkaan! Kaikkina muina päivinä auki, mutta ei maanantaisin. Mitäs sitten? Meillä on ainakin parkkiaikaa... Käveltiin kansallismuseolle todetaksemme, että sekin on kiinni aina maanantaisin!!! Ei kannata olla turistina Helsingissä maanantaisin, kaupunki on kiinni. No nähtiin me siinä matkalla hassuja pieniä autoja :D




Käveltiin kansallismuseolta partioaittaan ostamaan mulle huivi ja käytiin katsomassa myös miltä kampin kappeli näyttää sisältä. Hieno rakennelma, siinä on ollu jollakin mukavasti värkkäämistä.



Kappelissa oli tällasia kiven näkösiä istuintyynyjä. Olis kivoja kotonakin.

Aloin olla kävelemisestä jo melko väsähtänyt, joten suunnattiin takaisin autolle ja ajettiin pahimpaan ruuhka aikaan koivukylän sittariin ostamaan tuttipulloihin pieniä tuttiosia ja leffaherkkuja kotiin. Katsottiin siis kotona elokuvaa, se oli mukavaa.

Vaikka ei tehtykkään mitään kovin erityistä oli se huippua silti. Itse en ole käynyt moniin kuukausiin missään... tai no oon ollu kotona sängyssä ja sairaalassa sängyssä. Maanantaina mä sentään kävin monessakin paikassa. Ulkona syöminen oli huippua, kaupassa käyminen oli huippua. Ja mikä parasta, mä KÄVELIN!!!! ja kaiken lisäks mä kävelin ulkona, HELSINGISSÄ!!!! Siitä on aikaa kun oon voinu kävellä noinkin pitkästi ja vielä kaikki se kävely samana päivänä. Toki oli ihana katsoa myös sitä elokuvaa kotona oman kullan kainalossa <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti