tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pienet vapaat

Pääsiäinen taas tuli ja meni... Paljon oli touhua, näin ihania ystäviä ja perhettä, sekä söin kaikkea herkullista. Käytiin myös perjantaina hakemassa vaunukopat Kaarinasta ja siinä samalla pyörähdettiin Turkuun. Turussa syötiin snägärisafkat ja Olavi pääsi kakalle Aurajoen rantaan :D Pakko tunnustaa, että olin ärsyttävä koiranomistaja, joka ei siivonnut lemmikkinsä jätöksiä. Huolehdin kyllä kotona pusseja riittävästi mukaan, mutta kun kävelee kauas autosta ja jättää ne pussit sinne autoon, ei niistä kauheesti apua silloin ole. No onneks Olavi valitsee kakkapaikkansa erittäin tarkasti ( joskus jopa rasittavan tarkasti) niin nytkin pinnistettiin hakkeen sekaan, sinnehän sen kätevästi hautas (toivottavasti kenekään lapsi ei mene sinne pensaikkoon hyppimään).

Lähdettiin Turusta kotia kohti, mutta hetken ajettuame hoksattiin, että voitas käydä Naantalissa. Nätti aurinkoinen päivä, meri ja vanhat puutalot, siispä käännyttiin takaisin ja suunnattiin Naantaliin. Käveltiin, ihailtiin ja mä ehkä ihan pikkasen haaveilinkin sellasesta vanhasta valkosesta puutalosta, mutta siis ihan PIKKASEN vaan! :D Ostettiin jäätelöt pienestä ihanasta kiskasta ja nautittiin maisemista. Olisin halunnut käydä vilkasemassa miltä kirkko näyttää sisältä, mutta en aluksi uskaltanut kun ovella oli mainos meneillään olevasta konsertista. Oon siellä varmaan joskus lapsena sisällä käyny, mutta en siitä mitään muista. Sisään kirkkoon meni isä lapsineen ja mun mies meni myös. Mun piti mennä kurkkaamaan sisään mun miehen jälkeen koska koiraa ei viitsitty jättää yksin ulkopuolelle. Kun samainen isä lastensa kanssa tuli ulos, tuli hetken päästä myös Mikko ja tehtiin vaihto. No ei ne mua enään päästäny eteisaulaa pidemmälle! Laittoivat kirkon oven kiinni nenän edestä ja sanoivat ettei sinne saa nyt mennä. Sanoin että haluaisin ihan vaan nopeesti kurkata vaikka ihan vaan pienestä ovenraosta miltä kirkkosali näyttää, mutta vastaus oli tiukka EI. Ymärrän ettei konserttia saa häiritä, mutta jos ei ovenraosta voi hiljaa kurkata, ei silloin koserttiinkaan voi saapua keksken, eikä myöskään lähteä. Toisaalta ymmärrän, mutta toisaalta en. No kiva reissu oli kuitenkin.




Kotiin en laittanut pääsiäisjuttuja lainkaan. Viime pääsiäisenä istutin sentään kissoille kauraa, mutta nyt kun kissat asuu eri osoitteessa, en tehnyt senkään vertaa. Töissä askarreltiin kyllä pääsiäiskoristeita ja muutaman askarrellun pääsiäismunan toin kotiin pöydälle pyörimään.




Pienen lomailun jälkeen oli taas ihan kiva palata töihin. Nyt vaan palas myös tää todellisuus... oon aivan loppu. Haluaisin tehdä vaikka mitä, mutta en jaksa! Ärsyttävä tunne kun niin kovasti tahtoo, mutta energia ei riitä tekemään. Pitää vaan yrittää nyt levätä. Tää kirjottaminen ei onneks vaadi ihan hirveen suuria ponnisteluja, joten ehkä tämän jälkeen mulla on sellanen olo, että oon saanut edes jotain aikaseks.

Tänään on mielessä pyörinyt myös se kuinka pitkään pystyy töissä olemaan. Vaikka jaksoin tänään työpäivän suht hyvin, niin sain taas muistutuksen siitä millaset riskit mun työhön liittyy. Nyt joku taas ajattelee ”Joopa joo, riskejä... sehän leikkii siellä vaan lasten kanssa”. Vaikka kovasti tykkäänkin kaikista mun hoidokeista, niin ei niiltä huonoilta päiviltä välty kukaan, ei lapset eikä aikuiset. Lapsiryhmissä on myös paljon lapsia, jotka purkaa omaa pahaa oloaan fyysisesti, se on lapselle ehkäpä se luontasin ja sitä kautta myöskin se helpoin tapa. En vaan itse haluaisi olla se maalitaulu, enkä tietenkään halua että siihen rooliin joutuu kukaan muukaan. Koululaisilla on voimaakin jo niin paljon, että iskut tosiaan sattuu. Toki nuo pikkusetkin osaa mäiskiä ja sitäkin saa nyt varoa. Ajattelin, että vältyn osumilta kun pysyn kaukana silloin kun jotakuta oikein kovasti ärsyttää, enkä mene sinne väliin ketään toisistaan irrottamaan... sen voi nyt tehdä mun työpari, mikäli tarve vaatii. Puhumallahan nuo tilanteet aina kuitenkin pyritään hoitamaan. Tänään sain tajuta, ettei se etäisyyskään näköjään aina auta. Paljonhan pihalla ja sisälläkin on tavaraa, jotka voi laittaa lentämään. Tänään se mua kohtaan tunnetun kiukun purkuväline oli kova jalkapallo. Kovaa se tuli päin ja oli muuten sihtikin täydellisesti kohdallaan. Jos olisin kääntänyt katseen vähänkin myöhemmin, olisi pallo mäjähtänyt suoraan vatsaan polven sijaan. No onni ”onnettomuudessa” kai. Onneks en ole vielä niin turvonnu etten saisi jalkaa nostettua ripeästi ylös päin. No onneks nää jutut ei ole jokapäiväisiä, mutta en mä kyllä yhtään iskua, varsinkaan vatsaan halua ottaa nyt yhtään.


Ehkä huomenna taas parempi päivä :) tai no hyvä päivä tänäänkin tätä väsymystä ja tuota yhtä ikävää jutua lukuunottamatta :)

pakko laittaa tää kuva vielä tännekkin vaikka ei tähän kirjotukseen millään tavalla liitykkään.
Kasasin eilen toisen pinnasängyn kokeeksi. Olavi kuivaharjoittelee näköjään jo lapsen univahdin hommia. Kovasti on ollut mukana kaikissa valmisteluissa, kaikki vaatteet yms. tutkittu tarkasti. Lelukopastakaan ei enään yritetä pölliä leluja omiin leikkeihin 


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Vauvavalmisteluja

Oon yrittäny vähitellen siivoilla paikkoja ja tehdä tilaa kaappeihin lasten tarvikkeille. Järjestyskin on kotona ihan pikkasen muuttunut. Meidän koti on kahdessa kerroksessa ja tietysti makkarit on yläkerrassa. Tarkoitus olisi alkuun siirtää mulle sänky, lapsille yksi pinnasänky ja kaikki lasten tarvitsemat tavarat alakertaan. Vois olla raskasta ravata kahden vauvan kanssa portaita ylös alas. Tosi hidasta tää mun paikkojen järkkääminen on kun omat olot ei mitään suurta salli kerralla tehtäväksi, mutta onhan mulla tässä vielä monta kuukautta aikaa... jos on.. saa nähdä kuinka kauan jaksaa ja pystyy normaalisti liikkumaan. Vaikka ei tää mun liikkuminen enään nytkään ihan normaalia ole kun asennon vaihtaminen vihloo, reipas kävely vihloo jne. no aikansa kaikkea.

Ollaan me saatu vaunut hankittua. Torista löyty easywalker duo rattaat, eli juuri ne mitkä halusinkin. Vähän käytetyt, siistit ja edulliset. Väri ei ole ehkä ihan se minkä olisin valinnut jos uutena olisin ostanut, mutta eipä sillä niin väliä. Säästettiin kuitenkin MONTA sataa euroa. Rattaisiin saa kiinni erilliset vaunukopat, jotka myös löydettiin torista. Kopat on ollut käytössä yhdillä kaksosilla, ovat siis tosi siistissä kunnossa. Kopat haettiin Kaarinasta ja saatiin samalla hyviä vinkkejä tulevaan :)

rattaat on tuommoset maaston/oliivinvihreöt
ja vaunuina ovat tällaset


Kaikenlaisen siivoomisen ja tavaroiden haalimisen lisäks oon käynyt useammassa ultrassa sitten viime raskaus postauksen. Kaikki edelleen hyvin. Vaavit kasvavat tasaisesti eli TTTS- syndrooman vaaraa ei toistaiseksi ole havaittavissa. Toivottavasti kasvavat tasaisesti jatkossakin. Mulla on noita ultria kahden viikon välein ja seuraava ultra onkin sitten rakenneultra. Jännää kuulla löytyykö sieltä tyttöjä vai poikia. Itsellä on tosi vahva tunne siitä että poikia tulee.

Joku kaksosten odottaja ihmetteli miks mun pitää käydä ultrassa niin tiuhaan. Noi ultrathan määrittyy ihan sen mukaan millaseta kaksoisraskaudesta on kyse. Jos sikiöt ovat eri munaisia tai samanmunaisia, mutta niillä on omat istukat, on seurantakerrat harvemmin. Kun sikiöt ovat samanmunaisia ja niillä on yhteinen istukka on tarkastuskäynnit kahden viikon välein. Riskit ovat tässä tyypissä suuremmat, sillä toinen kaksosista voi saada liikaa nestettä ja toinen liian vähän. Silloin vaarassa voi olla molemmat. Vähemmän nestettä saava saattaa kuihtua ja kuolla pois kun taas enemmän nestettä saava voi menehtyä siihen, ettei pieni sydän kykene pumppaamaan niin suurta verimäärää. Onneksi mun tapauksessa kumpikin on saanut tasapuolisesti kaikkea. Tilanne voi kuitekin muuttua ja siksi tilannetta seurataan tiuhaan, näin myös toimenpiteisiin voidaan ryhtyä nopeammin.


Otin uuden masukuvan nyt kun kokoeron alkaa edelliseen jo huomaamaan. Eli siis ennen raskautta, viikko 12 ja viikko 18+4. Vaakakin kertoi, että mun paino on lähtenyt nousuun, Wohoo!!! Paino oli vihdoin ylittänyt lähtöpainon hurjalla kahdellasadalla grammalla.
Niin joo, hommattiin myös vauvoille vakuutus. Sellanen syntymättömän vauvan vakuutus, joka on voimassa myös ensimmäiset elinkuukaudet syntymän jälkeen + liityttiin Suomen monikkoperheet ry:hyn. Teen näistä ihan oman postauksen jossain vaiheessa.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lepää rauhassa mummi rakas

Tänään sanottiin mummille hyvästit ja saateltiin viimeiselle matkalle. Hautajaiset olivat kauniit, aivan mummin näköiset. Täti kertoi muistotilaisuudessa mummin elämästä ja vaikka olin kuullut suurimman osan näistä jutuista mummin kertomana, nyt vasta kunnolla tajusin kaikki ne suuret muutokset mummin elämässä. Sota-aika, lähtö karjalasta, kodin palaminen ja ne kaikki muut nopeat muutot. Kasvattanut seitsemän lasta, hoitanut kodin, loihtinut pienistä rahoista perheelleen ruuan ja enemmänkin, ommellut vaatteet jne. Mummi oli myös ukin paras ystävä ja yhdessä perheen kanssa tehtiin vaikka mitä. Poimittiin mm. marjoja ja sieniä, mutta hurjalta tuntuu pitkät matkat seitsemän lasta ja vanhemmat yhdessä henkilöautossa sekä matkatavarat katolla. Monikaan ei moiseen ryhtyisi saati pystyisi. Kaiken tämän lisäksi mummilla oli omia rakkaita harrastuksia ja onneksi elämässä oli niillekkin tilaa. Mummi on ollut minulle aina ihana mummi, mutta täytyy sanoa, että sen lisäksi hän on ollut varsinaisen tehomimmi pienessä, herkässä paketissa.

Mummin lähtö tuli yllättäen, mutta olen iloinen, ettei mummin tarvinnut viettää pitkiä aikoja sairaalassa eikä muutenkaan hirveästi sairastella. Yhtenä iltana mummin jo ollessa sairaalassa, mieleeni tuli keskustelu jonka kävin mummin kanssa ollessani lapsi. Ukki oli vasta kuollut ja ukin kuoleman jälkeen sain mummilla ollessamme nukkua mummin vieressä ukin paikalla. Illalla kun mentiin nukkumaan, kysyin mummilta onko sillä kamalan kova ikävä ukkia. Mummi vastasi että on kova ikävä, mutta ukki olisi hänen kanssaan täällä maan päällä niin kauan, kunnes mummi on itse valmis jatkamaan elämäänsä yksin. Silloin mietin mahtaakohan ukkia haitata kun nukun sen sängyssä, ukinhan täytyisi itsekkin nukkua jossain. Mummi selitti ettei ukki enään tarvitse sänkyä vaikka täällä meidän kanssa vielä onkin ja on myös tyytyväinen ettei mummin tarvitse nukkua sängyssä yksin. Pitkät tovit juteltiin aiheesta kunnes nukahdettiin. Näistä mun ja mummin iltaisista juttutuokioista tuli tapa ja joka ilta sängyssä kuiskittiin milloin mitäkin juttuja. Olin monesti toooosi väsynyt, mutta halusin jutella mummille mahdollisimman pitkään, koska ajattelin sen olevan mummille tärkeää. Tärkeää se oli toki meille molemmille, mutta taidettiin kumpikin sinnitellä hereillä toistemme takia. Mummi odotti että mua alkais väsyttää ja mä odotin että mummia alkais väsyttää. Lopulta puhuimme toisemme uneen.

Sinä iltana kun nämä jutut palasivat vahvasti mieleen, mulle tuli sellainen tunne, että nyt taitaa ukilla olla jo liian kova ikävä mummia. Tajusin, että nyt on aika päästää irti ja päästää mummi kaiken uurastuksen jälkeen lepäämään. Mummi on tehnyt elmässään enemmän kuin tarpeeksi. Niinhän se sitten oli, äiti ilmoitti seuraavana päivänä mummin nukkuneen yöllä pois. Mummin ei tarvinnut olla viimeisiä hetkiään yksin, hän sai nukahtaa viimeiseen uneen kahden tyttärensä saattelemana.


Hyvästi mummi