keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Aamuja

Jee!!! Tänään herätys tuli vasta klo. 7.24. Eilen ensimmäinen poika heräsi klo 04.00 eikä suostunut takaisin nukkumaan. Klo 6.00 herra lopulta nukahti, kannoin sänkyyn ja menin nukkumaan. Ehkä saan nukkua vielä pari tuntia, koska toinen pojista saattaa nukkua hyvinkin jopa yhdeksään. Laitoin silmät kiinni ja kuulen kuinka Olavi (koira) lantustaa alakertaan. Ovelta kuuluu itkua. Nousen sängystä, kipasen portaat alas ja päästän Olavin ulos (onneks on piha) Olavi käy pissalla ja tulee sisälle. Menen takaisin ylös, kellahdan sänkyyn ja suljen silmäni. Alakerrasta kuuluu jälleen itkua. Palaan alakertaan, päästän Olavin ulos... nyt sillä oli kakkoshätä. En varmasti mene nyt sitä siivoamaan, sen voi hoitaa myöhemminkin. Kavutaan Olavin kanssa yläkertaan nukkumaan. klo 6.15. kuuluu kätinää lasten huoneesta. En varmasti nouse, se loppuu kuitenkin kohta... tai sitten ei. Poika joka siis yleensä nukkuu melko pitkään on herännyt. Annan vähän maitoa ja yritän nukuttaa viereeni. Ei onnistu. Siispä noustaan ylös. Siinä sitten rauhassa hengaillaan, jutelaan ja odotetaan että toinenkin poika herää (heräs 8.30) Olavi heräs joskus yhdentoista aikoihin. Tuli sitten se Olavin torttu mieleen.. pitäs käydä noukkimassa se pois pihasta... avaan oven ja tajuan ulkona pyryttävän lunta.. no löytyy se tuotos viimeistään keväällä.

Toisaalta tänään herätys saapui kahden pojan suhteellisen kova äänisellä kuorohuudolla. Heräsin säikähdykseen. Unisena haen ensimmäisen pojan sängystä, kannan syndän pamppaillen alakertaan. Laitan maidot lämpenemään ollakseni tehokas ja lähden hakemaan toista poikaa. Peiton alta löyhähtää mukavat tuoksut. Menet vaihtamaan vaipan. Onneks ei ollu ihan tullu yli. Pestyä peppua kuivatessani ihmettelen miksi ihmeessä tällä pojalla on ihan litimärät sukat... Jos menet itse vaatteet päällä suihkuun kasttuko ne? Ehkäpä! No lopulta saan kuitenkin pojille pullot suuhun ja huuto lakkaa. Syötiin, pidettiin pieni tauko ja mentiin ottamaan vitamiinit. Ensimmäisen pojan kanssa kaikki hyvin. Toisen pojan kanssa oli edessä myös vaipanvaihto. Vitamiinit ensin. Ensimmäinen lusikallinen rautaa lensi päin seinää jonkun sätkyukon toimesta. Toinen ja kolmas rauta annos aivastettiin mun naamalle. Neljäs meni suuhun asti. Avaan vaipan ja voi kuinka kaunis suihkulähde sietä löytyikään. Komea kaari lentää kohti minun rinnuksia ja ennen kuin ehdin tehdä minkäänlaisia toimenpiteitä sen torjumiseksi, on paidassani lämmin märkä läntti. No kyllä se siitä. Kun lopulta istuin sohvalle kuulin kuinka mikro piippaa ehkä viidettäkymmenettä kertaa. Jossain välissä olin ehtinyt laittaa oman pikamikropuuron valmistumaan.. En vaan käsitä milloin.. ehkä laitoin sen samalla kun hain maidot keittiöstä. Haen puuroni, mukavasti kasaankuivuneen kylmän puuroni... Hyvää huomenta :)

No jos hakee ne positiiviset asiat.
Eilinen aamu:
- ehdin nukkua yössä kuitenkin 5-tuntia, pätkissä, mutta kuitenkin.. on se parempi kuin kaksi.
- Vaikka heräsin aikaisin, oli mukavan rauhallista ja kaikki sujui suht hyvin...
- Päivällä väsytti ihmeen vähän ja illalla uni tuli hyvin

Tämä aamu:
- Yhden pojan vitamiinit meni kerralla oikein.
- Toisen pojan pissat sotki vain mut, ei pojan vaatteita tai mitään muutakaan paikkaa.
- Olavi ei ulostanut sisälle

Onneks meidän aamut on useinmiten mukavia ja yötkin nukutaan melkosen hyvin. Herätykset on yleensä klo 1.00-4.00, 5.00-7.00 ja 7.30-9.00. Aina vähän riippuen siitä mihin aikaan edellinen herätys on ollut. Joskus sitten saatetaan nukkua kahdeksaankin vain yhdellä heräämisellä (nämä yleensä jostain syystä silloin kun Mies on lomalla)

maanantai 29. joulukuuta 2014

Höh! loma loppui…


Joistakin voi kuulostaa ehkä oudolta, että loman loppuminen harmittaa ihmistä, joka on kotona kaiket päivät. Olenhan mä täällä poikien kanssa, mutta kyllä arki on kuitenkin selvästi arki. Ihan erilaista olla kotona ilman miestä. Viikonloput ja miehen lomat on mullekkin lomaa. Auttaa paljon kun on toinen auttamassa poikien kanssa ja voi tehdä asioita perheenäkin ihan eri tavalla. Arkisin se perheen yhteinen aika menee niin äkkiä. Oon mä miettinyt sitäkin miten lyhyt aika on olla lasten kanssa sitten kun menen töihin. Kun pääsen töistä, pojat ovat hereillä 2-3 tuntia mun vuorosta riippuen… Mikäköhän olis sellanen työ, että mulla olis enemmän aikaa omille lapsilleni. Sekin, että mietin työasioita voi kuulostaa hassulta tässä vaiheessa, mutta tää aika vaan hujahtaa niin nopeasti.

Mutta niin, miten se loma sitten kului. Oli melkosta menemistä joulun aika, mutta kivaa menemistä. Aattona vietettiin joulua tätini luona sukulaisten kanssa, joulupäivänä miehen äidin luona ja tapaninpäivänä mun vänhemmilla. Lauantaina oltiinkin vain kotona lukuunottamatta kauppareissua ja sunnuntaina vietettiin päivä jumbossa alennusmyynneissä. En ole erityisen innokas shoppailija (vaikka onhan se kiva jos löytää kivan uuden vaatteen tai kotiin jotain mukavaa), mutta oli yllättävän kiva kierrellä kauppoja.. mitä nyt ton meidän panssarivaunun kanssa on tiellä ihan kaikkialla Lisäksi lomaan kuului koiran kanssa ulkoilua ja leikkimistä, poikien naurattamista sekä miehen kanssa yhteisitä illoista, kynttilöistä, hyvästä ruuasta ja viinistä nauttimista.

Talvessa parasta on tällaiset aurinkoiset päivät kun ei ole liian kylmä.
Mukava käydä koiran kanssa metsässä temmeltämässä


Joululahjojen suhteen meidän perheessä on ollut jo monet vuodet tapana arpoa kuka ostaa lahjan kenellekkin. Jokainen ostaa ja saa siis yhden lahjan. Mun mielestä joulussa on tärkeintä yhdessä olo, ei niinkään ne lahjat. Perhe on paras lahja. Muutama muu paketti tuli sukulaisilta ja miehen perheen puolelta. Aivan ihania lahjoja kaikki. Myös mun toive lahjan suhteen oli kuultu (toivoin jotain rentouttavaa tekemistä). Nyt kun on lapsia, niin ihanaa kuin poikien kanssa viettämäni aika onkin, on myös ihanaa saada välillä omaa ja miehen kanssa yhteistä aikaa. Sain lahjakortin flamingoon ja sinne mennäänkin miehen kanssa yhdessä spahan rentoutumaan joku viikonloppu. Yhden ihanan hemmottelu päivän sain viettää myös jo ennen joulua. Kaveri vei mut kasvohoitoon, naisten joulumessuille ja syömään, mies anto mulle rahaa ja huolehti pojista sen aikaa. Tollaset jutut on kyllä aivan huikeita. Pojat saivat lahjoja runsaasti, ihania ja tarpeellisia lahjoja. Eniten tunteita lahjat herättivät kuitenkin meidän ”pienessä” kolmenkympin kriisiä lähentelevässä Olavissa, koirassa, joka ei ymmärrä olevansa koira. Olavi sai joulupukilta komean luun… luu oli kuitenkin aikamoinen pettymys, eikä Olavin pettymys jäänyt huomaamatta keneltäkään. Onneksi aatto iltana Olavi sai toisenkin paketin, jonka sisältö oli erittäin mieleinen. IKEAn pehmokurkku! Se on semmoinen n.15cm pitkä puolitettu pehmolelukurkku. Sillä on leikitty paljon. Mummolassa Olavilla on samaan sarjaan kuuluva purjo. Olavi on allerginen monille asioille, eikä siksi omista leluja. Pehmolelut on aina silputtu palasiksi (lukuunottamatta näitä vihanneksia) ja kumisia leluja, jotka ehkä kestäsi Olavin käsittelyn, ei Olavi saa. Niistä menee iho rikki. Jumbosta ostettiin Olaville myös toinen lelu, sellainen vetonarun tyyppinen narurengas. Nyt meillä on onnellinen koira.


Olavi on meidän perheessä kuin yksi lapsista.. joskin hieman isompi.. huolehtii kuin isoveli pienemmistään. 

Lahjoista puheen ollen, lomalla heittäydyttiin miehen kanssa myös pohtimaan syvällisiä asioita! Mietittiin sitä miten pienetkin valinnat vaikuttaa omaan ja joissain tapauksissa myös muiden ihmisten elämään. Pohdiskeluissa tuli taas mieleen se miten me tavattiin toisemme. Oltiinhan me samalla yläasteella, samalla musiikkiluokalla ja samassa rippikoulussa. Ei meidän välillä silti ollut silloin mitään.. ainakaan mitään muuta kuin mun kitara jota Mikko yritti silloin kuviksen tunneilla rämpytellä. Kyllä mä riparilla vähän katselin sillä silmällä, mutta Mikko seurusteli toisen kanssa, joten se siitä sitten. Ilman mun ystävää, joka lukioaikoina pyysi mua kanssaan Rekolan kinolle juhliin, ei Mikko välttämättä olisi nyt mun mies, eikä mulla olisi myöskään kahta super rakasta poikaa. Onhan elämässä tehnyt paljon myös virheitä ja joskus miettii, kuinka muuttaisi joitain asioita tekemättömäksi. Tarkemmin kun miettii, on juurikin ne virheet olleet tärkeitä. Virheistä on oppinut ja usein niistä on lopulta seurannut jotain hyvääkin. Ja pakosti mun on pitänyt tehdä elämässäni myös jotain oikein kun olen saanut kaiken tämän. Ja kiitos kaikille ihmisille, jotka ovat antaneet mun mokia anteeksi, joskus anteeksianto voi olla yllättävän vaikeaa, mutta uskon, että huonoin anteeksi antaja itselleni olen kuitenkin minä itse. Suurin lahja on ihanat ihmiset ympärillä ja se, että saan elää juuri tätä elämää.

Kohta vaihtuu vuosi ja aion tehdä lupauksen. Aloitan taas joulun herkuttelujen jälkeen terveellisemmän elämän ja liikun enemmän. Kohotan siis kuntoa, mutta etusijalla on silti tietysti meidän pojat. Mulla on myös paljon kerrottavaa poikien kehittymisestä. Ollaan opittu hurjan paljon uutta ja jännää, siispä näistäkin jutuista enemmän ensi vuonna… ellei suuri kirjoituskärpänen puraise sitä ennen!

Toistaiseksi mun jumppahetket näyttää tältä... Höpisen pojille ja teen erilaisia jalkaliikkeitä siinä samalla. Ja tietysti lenkillä tulee käytyä päivittäin. Tänään menen ostamaan uinti/salikortin niin pääsee harrastamaan vähän tehokkaampaa liikuntaa. 



Huikeita uuden vuoden juhlintoja kaikille ja touhukasta sellaista etenkin kaikille monikkovanhemmille!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Joulu tulla tupsahti!


Joulu saapui meillekkin. 



ja kuusen alta löytyi kaksi tonttua lahjoineen. 
Tontun hommat pistää vakavaksi, on se sen verran tärkeä homma.


ja kun toisen tontun kaksi viimeistä yötä ovat olleet vähäunisia, niin on tontun työ myös raskasta.
Toisen tontun ikenet kutisee niin kovin, että nyt odotellaan onko saapumassa pieni valkoinen joulupaketti tai uuden vuoden lahja. Samainen tonttu kuunteli eilen myös äitiä kun sanoin, että meidän tontut kasvavat kohta yli sohvasta ja sitten täytyy makoilla enemmän lattialla. Oskari tonttu tästä oppineena muksautti itsensä pää edellä kohti lattiaa. Me vanhemmat tietysti säikähdettiin kamalasti ihan niin kuin itse tonttukin. Säikähdyksellä onneksi selvittiin ja saatiinpahan opetus....  ei meidän pojat enään olekkaan ihan vauvoja. yöllä heräteltiin poikaa kahden tunnin välein ja sekös oli Oskarin mielestä ihan pyllystä.


Joulupukilla on poroja, mutta meidän tontuilla on Olavi. 
On hyvin hyvin tärkeää vahtia poikasten unta


Meidän koko perhe haluaa toivottaa kaikille rauhallista, turvallista, iloista ja valkeaa Joulua ! 



perjantai 5. joulukuuta 2014

Äitiyden ensiaskeleet


Taas on tämä kirjoittaminen viivästynyt.. ei taaskaan siksi etten olisi ehtinyt, olen vaan keksinyt kaikkea muuta tekemistä.

Oikeastaan se miksi en ole kirjoitellut on mun poikien syytä!

Välillä täällä on melko kovä ääninen itkukuoro…




mutta ei se ole se syy…

On kamalan vaikea keskittyä kirjoittamaan blogia kun on kaksi ihanaa poikaa, jotka kertoo paljon juttuja ja juttujen perään tapahtuu naururäjähdys. Kun nauru sitten lakkaa, kerrotaan uusi juttu ja nauretaan taas kahden pojan voimalla.. niin ja yhden äidin :D Tänään (niinkuin muinakin päivinä) Ollaan naurettu paljon! Mulla on täällä seuranani kaksi huumorimiestä :D

Käsikädessä on hyvä nauraa!
Hitaasti eteni kirjoittaminen kun vieressä on kaksi tällaista poikaa.
Taas näitä kännykkäkameran huippulaatukuvia


Keskiviikkona kävin neuvolassa äiti-lapsi ryhmässä, johon tuli kutsu edellisellä viikolla. Kutsussa pyydettiin ilmoittamaan mikäli ei pääse tai halua tulla. Halusin mennä. On kiva käydä välillä kodin ulkopuolella vaikka poikien kanssa liikkeelle lähtö onkin melkoinen homma silloin kun on yksin. Ajattelin että olisi mukava käydä juttelemassa muiden äitien kanssa. Ryhmään saapui mun lisäksi yksi äiti. Kukaan ei ollut ilmoittanut jättävänsä tulematta, mutta onneksi oli edes se yksi minun lisäkseni ettei tullut ihan turha reissu.

Pojat olivat omia iloisia itsejään ja musta oli kiva höpötellä siellä. Meillä on mennyt viimeaikoina niin mukavasti, että olin jo ehtinyt unohtaa että tämä arki on ollut raskastakin. Toisen äidin vauva oli vasta kuukauden ikäinen ja tämän äidin jutut muistuttivatkin niistä öistä kun ei nukuttu juuri lainkaan, kun pojat eivät viihtyneet muualla kuin sylissä. Silloin itkettiin paljon ja välillä tuntu että kotona itkee aina vähintään yksi lapsi. Silloinkaan en kokenut arkea niin raskaaksi mitä jotkut antoivat ymmärtää. Niin kuin aiemminkin olen sanonut, kaikki vauvat ja vanhemmat ovat erilaisia. Ja esim. koliikkivauvan kanssa on varmasti todella raskasta. Ihmettelen kuitenkin edelleen niitä ”odotas vaan kun…” pelotteluja. Olin varautunut pahimpaan ja aina on kiva kuulla miten muilla lastensa kanssa menee, mutta en vieläkään tykkää siitä että oletetaan, että jos meillä oli tällaista niin on varmasti kaikilla muillakin. Voihan se olla, että sen kuinka raskas ensimmäinen vuosi onkaan tajuaa vasta kun aikaa on kulunut ja elämä muuttunut. Kyllähän mä kaipaan putkeen nukuttuja öitä. Muutaman kerran mies onkin hoitanut yösyötön ja olen saanut nukkua, mutta ihana olisi herätä joskus vasta sitten kun on nukkunut tarpeeksi ja hienointa olis, että oma mies olisi silloin siinä vieressä. Kaikkea aikansa, kyllä nekin yöt ja aamut joskus palaa takaisin.

Itse nautin siitä että saan olla poiken kanssa kotona. Toki on päiviä kun tuntuu että seinät kaatuu päälle. Joskus täällä itkee toinen tai kumpikin pojista koko päivän. Niitä päiviä on onneksi harvemmin. Joskus väsyttää jos ei ole yöllä saanut nukuttua, mutta pitää muistaa, että kyllä se hyväkin yö sieltä taas tulee. Väsyneenä tuntuu ettei mistään tule mitään. Silloin heittäydyn monesti myös ihan kakaraksi, kiukutten miehelle ja valitan miten raskasta tämä on… vaikka todellisuudessa raskasta on mun mielestä oikeastaan vain sellaisina itkuisina ja väsyneinä päivinä. On mulla ehtinyt olla ikävä töihinkin ja välillä iskee pieni kateus miestä kohtaan, joka saa nukkua  viisi yötä viikossa, mennä töihin, olla hetken pois koti ja hoitoypyröistä, nähdä aikuisia ihmisiä ilman poikia. Toisaalta ei miehenkään osa helppo ole. Töissä on tehtävä töitä ja mun miehen työ ei ole todellakaan sieltä kevyimmästä päästä. Töiden jälkeen odottaakin sitten perhe kotona, joten ei siinä hirveesti ehdi hengähtää. Välillä myös mietin miten paljosta mies jää paitsi kun ei ole täällä mukana kaikissa niissä ihanissa hetkissä. Ja toisaalta jos mä menisi töihin, mua odottais iso ryhmä lapsia… Just nyt ei ihan hirveesti innosta sekään ajatus :D En edes tiedä miten pystyisin keskittymään työntekoon kun mulla olis vaan ikävä poikia. Toki sekin aika tulee kun on aika viedä pojat hoitoon ja palata takaisin työn pariin. Välillä tuntuu että se aika lähestyy aivan liian nopeasti :D Nyt kun olen kotona olen onneksi saanut myös niitä omia hetkiä. Usein se hetki on koiran iltalenkki. Mutta olen käynyt myös moikkaamassa kavereita ilman poikia (kerran :D), kampaajalla sekä pari kertaa ollaan oltu miehenkin kanssa ihan kahdestaan. Nuo hetket on ihania ja tärkeitä, mutta aina mulla on ikävä poikia ja kiire päästä takaisin heidän luokseen. Sain salaperäisen postin jossa mua pyydetään olemaan huomenna helsingissä tiettyyn kellon aikaan. Jotain kivaa hemmottelua luvassa <3 Mies jää hoitamaan poikia. Toivottavasti osaan olla ihan hirveesti ikävöimättä kotiin. Ihana kyllä päästä tekemään välillä muutakin :)


Mutta joo, sanoisin että nyt kun olen ollut äiti melkein neljä kuukautta, olen ainakin käynyt läpi valtavan määrän tunteita. Väsymystä, suuttumusta, valtavaa ärsytystä… mutta kaikki nuo unohtuu kun näkee edes yhden piene hymyn. Päällimmäisenä on rakkaus ja ilo. Joka päivä jaksan ihmetellä omia pieniä poikiani jotka ovat kasvaneet ja kehittyneet lyhyessä ajassa hurjan paljon! Jokainen uusi opittu asia on jotakin ihmeellistä ja ihanaa. Välillä jään sivusta seuraamaan kun pojat juttelevat keskenään vaikka silloin mulla olis mahdollisuus tehdä jotain omia juttuja tai vaikka siivota. Toisaalta miksi en ottaisi kaikkea irti tästä vauva ajasta. Mielummin muistan paljon hetkiä poikien kanssa kuin sen miten pidin kodin siistinä.