Elämää pikakelauksella

Arki rullaa hurjaa vauhtia enkä ole ehtinyt tänne kirjoitella. Päivät rytmittyy poikien syöntien mukaan, eli eletään kahden- kolmen tunnin sykleissä. Päivät hujahtaa ohi hetkessä ja tuntuu ettei mitään ehdi tekemään. 

Ollaan kuitenkin päästy ulos täältä meidän omasta valtakunnastamme. Vaunulenkkejä on tehty jonkin verran ja kyläilty myös. Omaa mieltä piristää aina kun pääsee vaihtamaan vähän ympyröitä tai kun joku käy täällä meillä kylässä. Vaikka myönnän että tarvii tänne väliin niitäkin päiviä kun ollaan ihan vaan oman perheen kesken, lojutaan sohvalla ja katsotaan leffoja.

Olavi odottaa lenkillelähtöä poikien kanssa

Olavi vahtii jälleen

Kaksi vahtii yhtä

Pojilla oli vajaa viikko sitten kontrolli sairaalassa. A-poika oli ylittänyt jo kolmen kilon painon kuudella grammalla ja B lähestyy vauhdilla tuota maagista kolmen kilon rajaa. Hienoa että pojat kasvaa! Nyt siirretään isompaa poikasta vähitellen apteekin korvikkeesta kaupan korvikkeeseen, kummasti parantaa taloudellista tilannetta kun maito maksaa huomattavasti vähemmän… vaikka eipä siinä, raha on kuitenkin aivan toissijanen juttu poikien hyvinvointiin nähden. Pienempi poika syö apteekin korviketta vielä melko pitkään. Nenämahaletkut on pojilla edelleen vaikka pääsääntöisesti syövät jo melko hyvin itse. Saatiin lääkäriltä myös lupa vähentää yösyöttöjä, joten maidon kerta annos suureni. Nyt syödään 7x75ml maitoa vuorokaudessa. Letkut nyppästään pois viimeistään kastejuhlaan mennessä, saahan ne takasin jos on tarvetta.

Miesten hetki <3

Omia fiiliksiä

Musta tuntuu, että poikien syntymän jälkeen mieliala on melkonen vuoristorata. Moni juttu johtuu varmasti paljon kaikista hormonaalisista vaihteluista, mutta osa ihan vaan väsymyksestä. On ihanaa olla äiti, mutta samalla myös kamalaa. Poikia en antaisi pois mistään hinnasta, mutta pakko myöntää, että välillä pikkasen ottaa päähän!!!

Tänään mulla oli jälkitarkastus ja käytiin läpi näitä mieliala hommia. Sain täytettäväks sellasen mielialakyselyn, josta laskettiin pisteet.Pisteet määrittelee sen tarviiko apua esim masennukseen ja minkä tasonen masennus on kyseessä. Hoitaja sano, että jos pisteet olis menny yli kolmentoista, olisin ns. normaalia väsyneempi ja kenties masentunut. Mun pisteet oli seitsemän. Vastasin rehellisesti kaikkeen enkä yrittänytkään peitellä sitä, että joskus ei oo ihan kaikki muumit laaksossa. Hoitaja sanokin ettei mun tapauksessa olis ollu yhtään ihmeissään vaikka pisteet olis ollu melkosen korkeat kun oli tuo alku sen verran rankka, sekä kaksi vauvaa ja ensimmäiset lapset. No mun pisteet oli kuitenkin ihan normaalit.

Pääosin mulla on ihan hyvä fiilis, mutta joskus tuntuu ettei mikään onnistu. On jännä miten sitä syyttää itseään aivan kaikesta. Jos joku asia menee pieleen, mun pää sanoo sen olevan mun vika vaikka näin ei olisikaan. Tajuan sen itsekkin, mutta joku tuolla aivoissa niksahtaa ja vollotan kuinka surkea oon, kuinka mikään ei onnistu, olen huono äiti, täysin turha jne. Hetken kuluttua fiilis on aivan päinvastainen.Näitä hajoomisia tulee ja menee… mutta myönnän, että nyt mut on erittäin helppo suututtaa.

Riittämättömyys on se tunne mikä on heti toisena kaiken hyvän jälkeen. Riittämättömäksi itsensä tuntee usein. Jos yhden lapsen vanhemmatkin tuntee sitä niin ei ihme jos näin tuntee myös useamman lapsen kanssa. Pahimpia on ne hetket kun kaksi vauvaa haluaa samaa asiaa samaan aikaan, huutavat kaikkialla muualla paitsi sylissä ja silloinkin hiljenevät vain kun kävelet ympyrää ja hytkyt. Otat yhden vauvan syliin, saat vauvan hiljenemään, mutta edelleen se toinen huutaa. Lasket sylissä olevan vauvan pois sylistäsi ja otat huutavan syliin, jolloin myös se sylistä pois joutunut jatkaa huutoaan. Yrität pitää vauvoja sylissä yhtä aikaa, mutta kiukkuinen lapsi vääntelehtii ja kääntelehtii, jolloin toteat ettei se vaan onnistu ja taas on kaksi yhteen ääneen huutavaa vauvaa. Jatkat vuorottelua ja tunnin kuluttua huomaat olevasi edelleen samassa tilanteessa. Jumppaat vauvoja, annat tutin, kannat, laulat, juttelet, mutta aina vähintään toinen itkee. Siinä raivoomisen keskellä teet vauvoille maitoa ja toivot sen auttavan, ehkä niillä on nälkä… aina ei ole, mutta aina voi yrittää. Eniten tuoitku raastaa mieltä silloin kun se on samanaikaista ja öisin vaikka huutajia olisi vain yksi. Täytyy vaan hengittää syvään ja ajtella itkun väkisinkin loppuvan joskus. Pitää vaan yrittä pysyä itse rauhallisena… helpommin sanottu kuin tehty. Päivisin mua ei kyllä yhtään haittaa jos toinen itkee, sen jaksaa hyvin. Vaikka toki olis kivempi jos pojilla olis vaan kaikki hyvin eikä tarttis itkeä. Yleensä meillä itketään nälkää tai vatsan väänteitä.

Olo silloin kun kaksi huutaa yhtä aikaa

Fiilis kun huutoa on jatkunut yli tunnin...

Välillä tekee mieli huutaa... etenkin jos yöllä ei nukuta

mutta kun lopputulos on tämä....

... on aivan huippu, voittajafiilis!

Oon onnellinen että toistaseks kovin moni ei oo mulle sanonut ”Siinähän kaksi menee kuin yksiskin” NO EI MENE!!! (ei ainakaan mun taidoilla) Onhan niitää vauvoja kuitenkin kaksi... tai no jos joudut vaihtamaan useinkin neljä vaippaa vartin sisään, syöttämään lastasi kahdesta tissistä tai pullosta samanaikaisesti jos yksi lapsi huutaa kahden lapsen volyymilla, riisuu itsensä jo vauvana niin että puet vauvasi kaksi kertaa peräkkäin ilman että syynä on falskaava vaippa tai ääni joka kertoo kuinka vaippa täyttyi jostain haisevasta. Jos kannat useamman vauvan tarpeet mukanasi aina kotoa lähtiessäsi, käytössäsi ei ole edes sitä yhtä vapaana olevaa kättä jne. Voisin jatkaa tota listaa loputtomiin. Toki mulla ei ole kokemusta yhdestä lapsesta, joten en tiedä… mutta joskus mietin, etenkin öisin olevani jo nukkumassa jos lapsia olisi vain yksi. Uskon kuitenkin että niitä positiivisia asioita on kaksosissa paljon enemmän kuin näitä ns työllistäviä ja niitä taas ei muut kuin kaksosten vanhemmat pääse kokemaan, Ja kyllä varmasti useamman eri ikäisen lapsen vanhemmalla on sitten taas aivan omat haasteensa. Se on juttu aivan erikseen kuinlka sovittaa elämä yhteen eri ikäisten lasten kanssa, mutta siitä mulla ei ole kokemusta. Enkä sano sitäkään, että kaksosten vanhemmilla olis automaattisesti vaikeampaa kuin yhden. Se on ihan lapsesta/lapsista ja sinusta itsestäsi (asenteesta) kiinni millasta se elämä on. Jos on yksi vauva joka kärsii esim koliikista, on elämä varmasti raskaampaa kuin kahden ns. helpon vauvan kanssa. Nostan hattua kaikille vanhemmille jotka jaksavat kamppailun itkuisen lapsen tai sairaan lapsen kanssa, on lapsia sitten yksi tai useampi. Mutta palatakseni tähän siinähän kaksi menee missä yksikin kommenttin. Sairaalassa hoitaja kertoi erään miehen sanoneen ystävälleen, joka oli kyseisen kommentin heittänyt ja sen jälkeen tuumannut lähtevänsä pesemään autoaan. että pese samalla meidänkin auto. Tähän ystävä oli tokassut että siinä on ihan hirvee homma ja aikaa menee kaks kertaa enemmän… NIINPÄ…. 

Mutta joo, vaikka fiilikset heittelee ihan miten sattuu ja vaikka hommaa riittää yllinkyllin jokaiselle kädelle ja jalallekkin niin pakko olla onnellinen tietysti pojista, mutta myös siitä, että meidän pojat on reippaita pieniä ihmisen alkuja. Koen, että meidän pojat on ns helppoja vauvoja (ainakin vielä). Vaikka valvotut yöt ja päivät on rankkoja niin kyllä noita pikkusia jaksaa rakastaa, ihmetellä ja ihailla. Välillä vaan pitää purkaa se väsymys ja riittämättömyys vaikka ihan vaan huutamalla peilikuvalleen niin jaksaa taas kummasti paremmin :D Nyt oon erityisen kiitollinen näistä hyvin nukutuista öistä. Pojat ovat saaneet (ainakin hetkellisesti) mahtavat unenlahjat. Nyt meillä herätään syömään vain kerran yössä!!! Toivottavasti tämä jatkuu, mutta jos ei niin nautitaan tästä nyt :)

Kotiarkea

Vähän reilu kuukausi poikien syntymästä ja blogi tekstejä tulee harvakseltaan. En voi sanoa, etteikö olis aikaa tai ettenkö jaksais kirjottaa, aika vaan menee nopsaa eikä tekemisestä puutettakaan ole. Kun sitten on aikaa, joko nukun tai köllähdän sohvalle katsomaan jotain täysin turhaa ohjelmaa.

Mulla on kirjotuskaveri

Päivät kuluu poikia syöttäessä ja hoitaessa, pullojen sterilointiin, maidon tekemiseen, kotitöihin jne. Tosin välillä tuntuu, että itse vaan lusmuan ja mies häärää ympäriinsä. No olen mä aina jotain hyödyllistä saanut tehtyä, mutta tää kämppä varmaan räjähtää käsiin kun mies menee töihin :D Onneks siihen on vielä monta viikkoa...

Tämä arjen pyörittäminen alkaa sujumaan jo hyvin ja asioita tekee melko ruutiinilla. Oon myös vähitellen oppinut tekemään asioita vauva kainalossa. Ihan hyvin voi tehdä kotitöitä, joskin se on vähän hitaampaa... kaksi vauvaa onkin sitten asia erikseen, kahdesta täyttyy kädet eikä jalka taivu laittamaan astioita kaappiin, solmimaan roskapussia yms. Tosin katsoin just videon naisesta jolla ei ole käsiä ja teki jaloillaan kaiken mitä muut käsillään. Itse en moiseen kykene.

Välillä tulee toki niitäkin päiviä kun mikää ei tunnu onnistuvan, mutta otetaan kömmähdykset huumorilla. Toissapäivänä kaadoin useaan kertaan maidot lattialle kokeillessani ovatko sopivan lämpöiset... maailma on vaan suunniteltu niin, että nesteet valuu lattialle jos ei laita korkkia kiinni ennen kallistamista... sitä kutsutaan kai painovoimaksi? Ajatus ei ihan aina pysy mukana tekemisessä, luulen sen johtuvan väsymyksestä. Ihmisen aivot tarvii vissiin unta toimiakseen. Töissä kuulin ihan raskauden alussa, että nainen on ”tyhmimmillään” synnytyksen jälkeen, pitää paikkansa (ainakin mun kohdalla)! Sellanen äly ja väläys fiilis. Yritettiin tossa miehen kanssa laskea maidon valmistus suhteita. Jos maitoa tarvitsee valmistaa esim. 880ml ja kolmesta mittalusikallisesta + 90 millistä vettä tulee 100ml maitoa, niin kuinka monta mitallista jauhetta ja kuinka monta millilitraa vettä tarvitaan, jotta saadaan haluttu määrä valmista maitoa? Kyllä oli sitten vaikeaa. Osasin laskea määrät, mutta aivot ei osanneet kertoa miten. Olin varma mieheni laskutoimituksen olevan ihan pielessä ja siinä se ilta menikin ihmetellessä millä kaskutoimituksella noi määrät lasketaan. Piti sitten soittaa äidille :D Noh, tuli tyhmä fiilis kun laskutoimitus sitten selvisi. Se on niinkin vaikeaa kuin 8.8x3 = tarvittavan jauheen määrä ja 8,8x90= tarvittavan veden määrä! Niin ja mun mies oli laskenut kaiken ihan oikein, vähän vaikeemmalla kaavalla vaan. Katsotaan josko tähän joskus aivotkin tottuu.

On myös jännä miten pää reagoi äidiksi tulemiseen, lähinnä mieleen tulee nyt tämä yö elämä. Jo ennen kun pojat olivat päässeet sairaalasta kotiin, heräsin itse öisin siinä uskossa, että mun peiton alla on vauva. Jähmetyin paikalleni etten vain satuttaisi lasta. Sitten iski paniikki, mitä jos poika tukehtuu!!!! Varovasti aloin siirtelemään peittoa ja etsimään vauvaa ja lopulta tajusin mun poikien olevan monien kilometrien päässä. Heräsin myös poikien ruoka aikoihin ja kelloa katsoessa ajattelin, että siellä joku hoitaja nyt syöttää meidän lapsia. Nyt kun pojat ovat kotona, olen myös heräillyt ja luullut toisen olevan vieressäni. Yhtenä yönä luulin toisen pojan nukkuvan lattialla sängyn vieressä. Pimeässä konttailin lattialla etsien vauvaa. Löysin jalat, mutta en päätä. Sitten löysin nenämahaletkun ja lähdin sitä seuraamaan. Vauvan sijaan löysin kännykän ja kauhistein miksi ihmeessä ollaan liitetty meidän lapsi kännykkään ja missä ihmeessä se pää on!?!? Hetki kesti tajuta nenämahaletkun olevan mun kännykän laturin piuha ja jalkojen mun sukat. Kumpikin poika nukkui ihan omassa sängyssään. Luulin myös toisen lapsen kadonneen kun mies yöllä kysyi syöttövuorollaan onko mulla toinen poika kainalossa... no ei ollut, mutta missä ihmeessä se sitten on! Luulin miehen jo katsoneen sängystä.

Elämää poikien rytmiin

Elämä rytmittyy tietysti poikien tarpeiden mukaan ja varsinkin yö elämässä on totuttelemista. Enään ei saakkaan nukkua öitään rauhassa. Vaikka nukun kyllä nyt paljon paremmin kuin raskauden loppuaikoina ja synnytyksen jälkeisinä parina viikkona. Ollaan päästy alkuvaikeuksien jälkeen melko helpolla ja siksi ehkä muutamat raivoitku yöt tuntui rankoilta. Silloin mietti voisko nää palauttaa jonnekkin ja ärsytti valtavasti, mutta päivällä taas ihaili miten rakkaita ja sulosia paketteja meillä onkaan. A poika aloitti useampana iltana raivoomisen ja tätä huutoa jatkui sitten aina aamuyöhön. Aloin epäillä koliikkia, mutta katsotaan miten tää tilanne edistyy. Toissapäivänä päästiin onneksi miehen kanssa syöttövälissä hieman tuulettumaan kahdestaan kun mun äiti katsoi poikia hetken. Piristi kummasti valvottujen öiden jälkeen käydä markkinoilla. Viimiset kaksi yötä huudettiin vaan muutaman kerran ja luulinkin jo sekoittaneeni pojat kun huutaja olikin toisena yönä B, herra A nukkui rauhallisesti koko yön... mitä nyt herättelin syömään. Viimeisten öiden huudot oli kuitenkin pieniä ja sain nukuttua melkosen hyvin. Vaikka öisin tietysti haluaisikin nukkua niin turha siitä on antaa itsensä ärsyyntyä jos välillä valvotaan... täytyy vaan nukkua sitten kun siihen on mahdollisuus. Vaikka jos tässä on koliikki puhkeamassa niin varmasti rankkaa tulee olemaan.

Olavi tahtoo kovasti hoitaa myös

Kehitystä havaittavissa

Torstaina meillä oli ensimmäinen kontrolli sairalassa kotiutumisen jälkeen. Poitsut olivat kasvaneet ja saaneet lisää painoa. Kohta kumpikin painaa 2,5kg, mikä tarkoittaa sitä, että saadaan alkaa kohta ulkoilemaan! Meidän pienempi poika oli mennyt pituudessa isoveljen ohi. Kaikki oli hyvin, paitsi A pojan hemoglobiini, joka oli laskenut entisestään. Lauantai päivä vietettiin taas sairaalassa punasolusiirrossa, jotta saadaan hemoglobiini nousemaan. Oli ihana tulla kotiin sairaalasta kun mun äiti oli käynyt laittamassa meille ruokaa ja tehnyt kiisseliäkin. Niin ja perjantaina kävi neuvolatätikin katsomssa poikia.

Punasolusiirtopotilas

Nyt meillä on kaksi pirteää poikaa. Jaksetaan valvoakkin syöttöjen välejä ja seurustella. Maitoakin menee pullosta enemmän ja toissapäivänä molemmat pojat söivät ensimmäistä kertaa pullon tyhjäksi. A on tyhjentänyt jo kahdeksan pulloa ihan itse. Tällä hetkellä maitoa on joka aterialla 57ml. Viikossa maidon määrää nostetaan aina viidellä millillä. Kohta taas pieni nosto, pojatkin ovat nälkäisempiä kuin ennen. Täällä siis kasvetaan ja voimistutaan. Keskosvaatteetkin jää jo pieniksi.

Luonne erot alkaa myös selkeytymään. Jo raskausaikana huomasin toisen olevan vilkkaampi kuin toisen. Näinhän se on nytkin. Herra A on huomattavasti kärsimättömämpi ja hermostuu herkästi jos ruoka ei ole valmiina heti. B on selkeästi rauhallisempi tarkkailija luonne. Pääosin kuitenkin hyväntuulisia molemmat.

Kiitos

Viime postaukseen laittelin juttuja miten meidän arki pyörii ja miten ollaan sitä helpotettu. Sain sen jälkeen käyttöni kaksi maidon lämmittäjää, kiitos niistä. Ovat kätevät etenkin öisin.

Saatiin myös koliikkikeinu josta uskon olevan paljon apua etenkin silloin kun mies menee töihin eikä omat kädet ehkä riitä aivan kaikkeen. Vielä ei ole otettu käyttöön, pojat hukkuu siihen vielä ja päällisetkin ovat pesussa. Kiitokset keinusta!

Iso kiitos myös kaikille meitä auttaneille ja tukeneille. Erityisesti haluan kiittää mun vanhempia, jotka ovat meidän koiran hoidon lisäksi hoitaneet meidän koko perhettä jo raskaudesta lähtien. Myös miehen perhe on piristänyt ja auttanut hurjasti. Eilen anoppi toi kaksi mam- tuttipulloa lisää, joten nyt meidän ei tarvitse enään aamusin keittää yhtään pulloa, laitetaan vain mikroon. Keitettäväksi jää vain maidon valmistuspurkit ja muutamia mittaruiskuja. Onneksi meillä on miehen kanssa aivan huippu perheet!

Kiitetään myös Pampersia pienistä keskosvaipoista. Vinkkinä muillekkin yhden tai useamman keskosen vanhemmille, Pampers lahjoittaa yhtä keskosta kohden kaksi pakettia micro vaippoja ilmaiseksi (ei saa kaupoista niin pikkusia vaippoja). Voi olla että lahjoittavat myös vaippoja täysiaikaisille vauvoille, mutta siitä en ole varma.Vaatii vain soiton Pampersille. Myös Liberolta voi tilata pieniä vaippoja tosi edullisesti soittamalla tai sähköpostitse.

Jeps, tulipas taas paljon tekstiä. Tarttis kirjottaa vissiin päivittäin saadakseen lyhkäsempiä postauksia. Mukavaa viikkoa kaikille, kirjottelen taas kunhan saan aivot oikeille asetuksille.

Yhdessä vihdoinkin

Viimeinen päivä sairaalassa

Perjantaina 5.9.2014 saatiin meidän pojat kotiin. Olihan tätä jo odotettukkin, vaikka näin jälkeen päin ajatellen kolme sairaalassa vietettyä viikkoa on lyhyt aika... se vain tuntui huomattavasti pidemmältä.

Aamulla suunnattiin kohti Hyvinkään sairaalaa melko epäuskoisissa tunnelmissa. Saadaanko me nyt ihan oikeasti koko perhe kotiin? Ajattelin, että vielähän tässä ehtii tulla jokin vastoinkäyminen ja meille ilmotettaisiin, ettei kotiutuminen vielä onnistukkaan. Sairaalassa aloitettiin poikien aamutoimet niinkuin kaikkina muinakin aamuina. Poikien nukkuessa käytiin hoitajan kanssa läpi kotiutumis asioita ja saatiin hoito -ohje nivaskoja, joista näkee poikien vorokauden maitomäärät, vitaamiinit yms. Katsottiin myös kaikki kelaan tarvittavat lausunnot kuntoon ja odoteltiin lääkäriä.

Siinä se päivä sitten eteni samoin kuin kaikki aikaisemmatkin. Poikien vaipan vaihtoa, syöttämistä ja nukkumista. Lopulta lääkäri tuli ja käytiin läpi vielä kaikki reseptit ja lääkäri kertoi missä kaikissa tapauksissa olla herkästi yhteydessä sairaalaan. Toki sellaista asiaa ei olekkaan, josta ei saisi soittaa ja kysyä, mutta koska pojat ovat vielä pieniä, täytyy heidän vointiaan seurata hyvin tarkasti. A-pojalla on alhainen hemoglobiini, mutta punasolu siirtoja ei vielä tarvinnut aloittaa. Toivotaan, että uusi maito yhdessä raudan kanssa saisi sen nousemaan. Erityisesti A-pojan kohdalla on siis oltava tarkkana ja huolestua mikäli poika on normaalia väsyneempi, veltto tai kuumeinen. Toki samat jutut pätee kumpaankin lapseen. Seuraava kontrolli käynti onkin jo ensi torstaina. Silloin pojista otetaan labrat ja lääkäri tarkistaa kaiken olevan kunnossa.

Nappasin sairaalasta mukaan poikien kortit. Siniset Mikki kortit on naistenklinikalta.
Niissä lukee sisällä poikien tiedot. Vihreät pienet kortin on Hyvinkäälä ja niissäkin on sisällä poikien tiedot. Nämä sekä mikki kortit olivat kiinni poikien sängyssä. Hyvinkäällä pojat saivat myös onnittelukortit kahden kilon johdosta.

Saatiin pihalle kukkia naapurilta

Kotiin!!!

Lopulta saatiin lupa lähteä kotiin. Pakattiin pojat turvakakaloihin ja suunnattiin kohti kotia. Matkalla käytiin apteekista hakemassa poikien maitojauheet. Hieman jännättiin ehditäänkö poiken hoitovälissä ajamaan kotiin apteekin kautta ja vielä valmistamaan maidot. Apteekissa oli pitkä jono ja mua alko ärsyttämään ne iäkkäämmät ihmiset, jotka jää muista vuoroaan odottavista ihmisistä huolimatta juttelemaan farmaseutin kanssa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ei mulla normaalisti olis ollu mikään kiire, mutta mua odottaa autossa kaksi pientä poikaa isänsä kanssa, joiden tarttis syödä ihan kohta. Oltais haettu maidot edellisenä päivänä kun saatiin resepti, mutta kyseistä maitoa ei ollut missään hyvinkään eikä keravan apteekissa (muista apteekeista en tiedä), joten se täytyi tilata ja oli perillä meidän kotiutumispäivänä.

Kotona meitä oli vastassa meidän koira ja mun isä. Olavi oli pitkään hoidossa mun vanhemmilla ja sovittiin, että isä tuo koiran kotiin ennen meidän saapumista. Ajateltiin, että kun koira on kotona ensin, on se pienempi ”järkytys” kuin se, että koira tuodaan monen viikon hoidossa olon jälkeen kotiin ja kotona odottaakin kaksi uutta lauman jäsentä. Ehkä olavi koki nyt, että ei ole joutunut olemaan pois kotoaan näiden kahden omituisen otuksen vuoksi. Hienosti Olavi otti pojat vastaan. Mua vähän jännitti alkuun kuinka tässä käy kun tuo meidän koira on iso ja vastaanotot on melko rajuja (on niin kamalan innoissaan). Mun isä piti Olavia kiinni kun laskettiin pojat kaukaloissa lattialle. Siinä sitten haisteltiin ja tutustuttiin. Olavi on kovin kiinnostunut pikkumiehistä, mutta osaa olla oikein nätisti. Kyllähän koirakin varmasti vaistoaa, että noin pieniä täytyy käsitellä varovasti.

Ensimmäiset päivät kotona

Nämä ensimmäiset päivät on mennyt oikein mukavasti. Enimmäkseenhän pojat vielä nukkuu. Heräilevät syömään ja nukkuvat lisää. A-poika on pirteimmillään illalla (klo 21-00) ja B kuuden aikaan iltapäivällä. Näihin aikoihin poitsut jaksaa vaipanvaihdon ja syömisen lisäksi seurustella ja ihmetellä tätä uutta maailmaa. Ensimmäinen yö kotona meni mulla valvoessa, sillä herra A päätti, että ensimmäistä yötä kotona ei suinkaan kannata käyttää nukkumiseen. Kaveri valvoi koko yön ja oli kovin nälkäinen. Toisena yönä pojat ja minä nukkuttiin hyvin, mutta Mikko valvoi. Kolmantena yönä nukuttiin kaikki. Pojat syö kolmen tunnin välein, joten toki yöllä herätään kaikki kahden tunnin unipätkien jälkeen aina syömään. Poikien syöminen kestää noin tunnin. Ensin syödään pullosta sen verran mihin voimat riittää ja loput laitetaan nenämahaletkuun valumaan. Nyt kotona syöminen on alkanut onnistumaan paremmin. Kaikki maidot ei vielä mene pullosta ja joillakin syöntikerroilla ei pullo kiinnosta ollenkaan, mutta enemmän syövät itse kuin sairaalassa. A:n ennätys on 33ml maitoa pullosta ja B:n ennätys taitaa olla 30ml. Nämä millimäärät ovat huima nousu! Yhteensä maitoa jokaisella aterialla tarttis syödä 50ml. Hieman on vielä matkaa, mutta suunta on oikea!

Kummasti energiaa riittää (vielä) vaikka yöunet onkin vain pieniä pätkiä. Aamulla noustaan kahdeksan aikaan ylös, hoidetaan poikien aamutoimet, keitetään yön aikana käytetyt tuttipullot, laitetaan tiskit, pyykit, Olavin ruoka ja aamupissa reissu sekä syödään itsekkin aamupala. Viimeistään kymmeneltä kaikki on jo valmista. Ennen lapsia oli hyvä jos olin kymmeneen mennessä edes syönyt aamupalaa... tai herännyt (vapaapäivisin). Loppupäivä kuluukin sitten vauvoja hoitaessa, Olavin lenkkeihin ja hoitamiseen, seuraavan vuorokauden maitojen valmistamiseen, lepäilyyn ja perus kotihommiin.

Mun isä oli tehnyt Olaville vetolelun.
Sen kanssa Olavi saikin itsensä touhuttua ihan väsyksiin

Eilen kävin poikien nukkuessa Olavin kanssa ihan kahdestaan lenkillä. Viimeksi ollaan ulkoiltu Oltsun kanssa kahdestaan reilu puolivuotta sitten, enkä oo moniin kuukausiin päässyt lenkille lainkaan. Olavikin tajus, että tää on nyt jotain ihan spesiaalia ja katseli mua melkein koko lenkin silmiin ja heilutti häntäänsä (tai no Olavilla heiluu koko takapuoli, ei vain häntä). Oli mukava kävellä ulkona, vaikka mikään reipas lenkki ei ollutkaan... Hiki mulle tuli silti, mutta vähitellen omakin kunto tässä varmasti kohenee. Kovasti odotan, että pojat saavuttaisivat 2,5kg rajan, silloin saadaan alkaa harjoittelemaan ulkoilua muutamien minuuttien erissä. Joskus päästään sitten vaunulenkeille ja kyläilemään.

Olavi nukkuu lasten vieressä ja vahtii

Arjen helpottamista

Ollaan ehditty kehittelemään joitakin arkea helpottavia juttuja jo näiden muutaman päivän aikana. Varmasti kaikenlaisia keksintöjä tulee ajan kanssa lisää, mutta tässä niistä muutamia.

1. Maidon valmistus

Poikien maito säilyy jääkaapissa vuorokauden, joten tehdään aina vuorokauden maidot purkkiin valmiiksi. Säästyy aikaa ja maidon saa nopeammin kun sitä ei tarvitse enään ennen syömistä alkaa mittailemaan ja sekoittelemaan. Nyt vaan mitataan ruiskulla isosta astiasta 50ml maitoa kahteen tuttipulloon.

Muita päivän aikana tarvittavia ruiskuja.
Ensimmäinen on nenämahaletkuun
toinen raudan annosteluun
ja kolmas nenämahaletkun puhdistamiseen.

2. Yö maidot

Yön maidot mitataan pulloihin valmiiksi. Näin säästyy yöllä aikaa. Maidot lämmitetään vesihauteessa (Kuumaa vettä hanasta kukkaruukkuun) Jos maidolla on kiire on sitten yö tai päivä tehdään alkulämmitys mikrossa. Täytyy vain pitää huoli siitä ettei maito pääse kiehumaan eikä muutenkaan lämpene liikaa.

Maidot lämpenee hyvin kukkaruukuissa vesihauteessa.
Pieni ruukku sopii myös muovipullojen lämmittämiseen.
Muovipullot kelluu, mutta näissä ruukuissa pysyvät kuitenkin
tuttiosat ylöspäin. Teräskannu pitäis lämpöä kyllä paremmin,
mutta sellasia meillä ei ole

3. Yö syöttämiset

Ollaan alkuun noustu kumpikin hoitamaan poikia öisin. Nyt ollaan alettu harjoittelemaan kuinka voidaan hoitaa pojat vuorotellen saadaksemme kumpikin nukkua hieman pidemmät pätkät öisin. Sylissä on vaikea syöttää kaksi pientä kaveria.. Kädet loppuu kesken kun niitä pullojakin tarttis pitää. Sitterit on pojille vielä aivan liian isoja, joten niissä syöttäminen ei onnistu. Ratkaisu löytyi imetystyynystä ja äitiyspakkauksen laatikosta. Tyyny kerälle laatikkoon ja pojat sinne mukavasti nojailemaan. Mun imetystyyny muotoutuu kivasti poikien mukaan, joten ovat tukevasti paikallaan. Näin pienethän tarvitsevat paljon syliä ja suositelaan syöttämään sylissä, mutta yö ei ole seurustelu aikaa muutenkaan, joten uskon tän olevan ihan hyvä ratkasu meidän oman jaksamisen kannalta. Joskushan mun on muutenkin pystyttävä hoitamaan pojat yksin enkä silloin halua käyttää varsinkaan öisin reilua kahta tuntia jokaiseen syöttämiseen. Mulle jäis aikaa nukkua yössä yhteensä 3 tuntia vajaan tunnin pätkissä. Toki sitten kun pojat syövät itse maitonsa ja kasvavat tarpeeksi, voidaan syöttövälejä alkaa öisin harventaa. Tämä syöttötaktiikka on vielä kokeilun alla, mutta uskon tämän toimivan oikein hyvin.

Olavi on mukana poikien ruokailu hetkessä. Tässä testaillaan laatikko ruokailun toimimista

hyvin toimii. Äiti ompeli laatikkoon hienon päällisen.
Toisessakin laatikossa on päällinen. Sen on mun sisko tehnyt omaan laatikkoonsa.
Ompelen joskus siihenkin tällasen päällisen ja päällystän myös kannet. Tulee hyviä säilytyslaatikoita.

4. Pullojen keittäminen

Syöntikertoja vuorokaudessa on 8 ja poikia 2. Se tarkoittaa, että vuorokaudessa pulloja kuluu yhteensä 16. Pulloja ei huvita keitellä joka välissä, joten keitettävien pullojen määrä on kerralla iso. Mam- tuttipullot voi sterilisoida mikrossa. Siispä käytetään päivisin vain näitä pulloja ja laitetaan käytön jälkeen mikroon. Helppoa ja nopeaa. Aamuisin tarvitsee keittää vain yön pullot sekä muutamia mittaruiskuja.

Pullojen keitto operaatio ja maito tehtailua

5. Nenämahaletkut

Sairaalassa maitojen letkuttaminen tapahtui joko sylissä tai sängyssä. Sylissä letkuttaessa laitettiin maito roikkumaan tippatelineesstä narun varaan ja sängyssä maitoruisku teipattiin sängyn pinnaan. Kotona teipattiin maidot sängyssä ollessa myös pinnoihin, mutta huomattiin, että jos letkussa on pienikin tukos, tarvitsee maito valuttaa ylempää. Mikko laittoi sänkyihin tätä varten korkeammat tikut, joihin maidot voi kiinnittää. Teippiäkin kuluu paljon, joten Mikko lisäsi näihin tikkuihin vielä narut, joista maidon saa roikkumaan. Mun isä oli vissiin kehitellyt jotain ratkaisua myös pinnasänkyn laitaan asennettavaksi.

Tässä letkut vielä teipattuna.

6. Kahdessa kerroksessa asumista

Meidän asunto on kahdessa kerroksessa. Alakerrassa on olohuone, keittiö, vessa, kylpyhuone ja sauna. Yläkerrassa makuuhuoneet ja vessa/kylppäri. Pojat nukkuu paljon, joten ei viitsitä jättää heitä päiväksi yläkertaan nukkumaan. Pojilla on sänky yläkerrassa heidän omassa huoneessaan sekä alakerrassa. Päivisin elellään siis alhaalla ja öisin ylhäällä. Näin vältytään jatkuvalta portaissa ravaamiselta. Tällä tavalla eletään nyt ainakin alkuun. Sitten kun pojat ovat hereillä enemmän tai kun eivät mahdu enään nukkumaan samassa sängyssä siirtyy kumpikin sänky yläkertaan ja päiväunet, sekä yöunet nukutaan ihan omassa huoneessa.

alakerran peti

Alakerrassa pojilla on molemmilla tällaset unilelut.
Siniset nallet pojat saivat tädiltään ja puput mun kaverilta eli kummitädeiltään.

Poikien huone. Täällä nukutaan yöt.
Mikko sahasi kummankin pinnasängyn kahden jalan alle puupalikat, jotta saadaan sängyt kallelleen.
Poikien on helpompi hengittää kun saavat maata pää hieman korkeammalla kuin jalat.

Mun isä kunnosti poikien huoneeseen vanhan lipaston.
Lipasto on mun mummin ja ukin vanha. Oli alunperin
tumma, mutta ukki maalasi sen oranssiksi lasten toivomuksesta.
Oranssi väri siinä oli edelleen, joten iskä teki tästä enemmän meidän kotiin sopivan.
Tykkään tosi paljon.

poikien makkarista. Unilelut pojat saivat Mikon tädiltä. 

Tällasen virkkailin raskausaikana.
Mun piti tehdä näitä enemmänkin, mutta ei mun vointi sallinut.

Tässä nyt joitain juttuja mitä tuli mieleen. Nää on varmaan ihan perus juttuja monille, mutta ei meille. Kun on ekat lapset, on kaikki muutenkin uutta ja sitten kun niitä pikkusia on vielä kaksi, tarvii kaikki työkin tehdä tuplana, mikä aiheuttaa taas omat haasteensa.

Niin ja iso apu on myös kuivausrumpu. Saa pyykit heti kuivaksi ja kaappiin. Säästyy aikaa ja tilaa + tulee tosi pehmeitä pyykkejä. Eikä tarvitse ostaa montaa eri keskosvaatetta kun jää se vaatteiden kuivattamis aika huomattavasti lyhyemmäksi kuin telineellä.

Jeps, mutta hyvin menee ja toivottavasti menee jatkossakin :)

Kun ei voi imettää...

Tämä kirjoitus on enemmänkin tarkoitettu mulle itselleni omien ajatusten järjestämiseen ja omien tunteiden käsittelyyn. Laitan tämän blogiin, sillä ehkä tästä voi olla apua jollekkin tai ainakin ehkä joku voi samaistua mun tuntemuksiin ja EHKÄ mun ei tarvitse moneen kertaan selitellä miten on mun poikien imetyksen laita.

Raskausaikana mietin melko paljon imetystä, mutta päätin olla stressaamatta asiaa. Mulle kerrottiin paljon imetyksen eduista ja välillä jo silloin tuli olo, että jos en voisikaan imettää lapsiani olisin huono äiti ja vähemmän nainen kuin ne jotka imettävät. Tiedän äidinmaidon edut lapselle ja tottakai toivoin voivani imettää pojat edes osittain.

Pumppaa pumppaa!!!

Monilla maitoa saattaa alkaa tihkumaan jo raskaana ollessa, mulla ei tullut mitään. Kun sitten pojat syntyi, ensimmäinen asia josta alettiin jankuttamaan oli sektion jälkeen liikkeelle lähtö. Kaikista kivuista tulehduksista ja kuumeesta huolimatta oli liikuttava. Liikkuminen oli tuskaa. Kun sitten päivän aikana vaivalloisesti liikuin sängystä vessaan ja takaisin, sekä katsomaan poikiani aina kun se oman voinnin puolesta oli mahdollista, alkoi jankuttaminen maidon pumppaamisesta. Pumppaa, pumppaa, pumppaa ja pumppaa. Sun täytyy pumpata ainakin kahdeksan kertaa päivässä ja kerran yössä. Mutta missä ihmeen välissä? Mulla ei vaan ollut siihen energiaa. Kyllä mä kuitenkin yritin. Ensin lypsin käsin ja sainkin muutaman pisaran maitoa toisesta rinnasta. Se oli kovan työn saavutus ja olin aivan loppu.. tai no olin loppu ihan ilman lypsämistäkin. Päätin yrittää pumpulla, voisin levätä siinä samalla. Ongelma oli että en mä vaan voinut levätä pumpunkaan kanssa. Ainut asento, jossa sain maitoa menemään pulloon oli risti-istunta etukenossa pienessä kippurassa. Jos mua jo muutenkin sattu törkeen paljon, niin se asento oli aivan tuskaa. Se on kiva kun hoitaja sitten sanoo, että sun täytys ajatella sun vauvoja ja rentoutua saadaksesi maidon nousemaan. Kuinka voi rentoutua jos jokainen minuutti tuntuu ikuisuudelta, yrität olla siinä kippurassa puolituntia ja tulos on milli maitoa toisesta rinnasta, toisesta ei mitään.

Lääkkeet estää imetyksen

No sain mä molemmille pojille vietyä ne muutamat maitomillit ruiskulla suuhun. Välillä yritin ottaa poikia rinnalle syömään ja toivoin, että sillä tavalla maito ehkä nousisikin. Söin kuitenkin niin montaa lääkettä parantuakseni, että en saanut enään antaa maitoani pojille. Pumpata olis kuitenkin täytynyt saadakseni sen maidon nousemaan. Vaikka olin päättänyt, että en stressaa imetyksestä, joko imetän tai en, niin kyllä se sressi aikamoiseksi nousi kun jokainen hoitaja puhuu pumppaamisesta ja kuinka mun on vaan pumpattava vaikka mikä olis. Kyllä sitä maitoa vaan pitäisi tulla, se on luonollista, koska olen synnyttänyt nainen jne. Oikeastaan ainoa joka ymmärsi, oli meidän lasten lääkäri, joka sanoi, että älä mieti sitä maidon nousua, se nousee tai ei nouse. Kyllä sun lapset kasvaa korvikkeellakin. Lasten lääkäri sanoikin, että tärkeintä olisi nyt levätä ja saada mut kuntoon. (En sano ettei kukaan muu henkilökunnasta olisi ymmärtänyt, mutta tämä lääkäri sanoi asian ääneen. Muut puhuivat pumppaamisesta... mutta ehkä hekin yrittivät kannustaa. Se vaan tuntui painostukselta)

Luovuttaja

Kun sitten sain luvan siirtyä itse osastolta kotiin, päätin ottaa ainoaksi tavoitteeksi saada itseni sellaiseen kuntoon, että voisin osallistua lastemme hoitoon. Jätin koko pumppaamis touhun. Muutenkin turhauttavaa kun ei sitä maitoa voi lapsilleen viedä lääkkeiden vuoksi... kaikki mitä olisi tullut olisi mennyt alas viemäristä, eli toisinsanoen se tärkein maito poikia ajatellen olisi päätynyt aivan muualle kuin poikieni suihin.

Kyllä mä olen itseäni ruoskinut tän asian suhteen. Vieläkin tuntuu pahalta etten voi imettää... on vaan sellanen olo että olen huono ja riittämätön. Yritän takoa omaan päähän, että oon nyt vaan toiminut niin kuin parhaaksi näin. Ihmiset olettaa että tottakai mä imetän ja joka kerta kun joudun sanomaan että en mä voi tai kun joku muu sanoo, ettei Sannalta tule maitoa, se sattuu. Olisin halunnut imettää ja varmasti suurin osa äideistä haluaa, kaikki ei vain voi.

Poikien syntymästä on nyt kolme viikkoa ja edelleen välillä toivon maidon vielä tulevan. Toisaalta taas toivon ettei se nousisi ja tuskin enään nouseekaan. Siitäkin syyllistän itseäni, että edes hetkittäin olen tyytyväinen tähän tilanteeseen, koska mun pitäisi imettää mun lapsia ja pojat tahtoisivat imeä rintaa. Nyt kun alan olla jo ihan ok kunnossa, olen miettinyt yritinkö tarpeeksi? Olisko mun vaan pitänyt viettää enemmän aikaa sen pumpun kanssa... mutta toisaalta, jos olisin niin tehnyt, olisinko vieläkään kunnossa hoitaakseni poikia itse? Luin myös, että sektion jälkeen maidon nouseminen voi joillakin viedä useampia viikkoja tai jo pelkästään sektio saattaa estää maidon nousun. Luin myös, että joillekkin annetaan sektion jälkeen joku lääkekuuri edistamään maidon nousua. Mulle ei lääkärit kyllä puhunut moisesta mitään.

Nyt olen päässyt eroon lähes kaikista lääkkeistä. Särkylääkettä vain joutuu ottamaan, mutta niitäkin harvemmin. Ajattelin, että voisinhan mä antaa poikien imeä tissiä silloin kun tahtovat ihan vaan huvinvuoksi, eihän sitä tiedä jos saavat jotain pieniä tippoja maitoakin irti. MUTTA!!!! en voi tehdä sitäkään. Pojat eivät vielä jaksa syödä läheskään kaikkea tarvitsemaansa maitoa edes pullosta ja nyt tärkeintä on opetella syömään ja saada voimia, jotta joskus päästään eroon nenämahaletkuista. Jos pojat kuluttavat energiaansa tissillä, sitä vähemmän jaksavat syödä tarvitsemistaan maidoista itse.

Poikien syöminen

Tällä hetkellä pojilla on eri maidot. B syö keskosille tarkoitettua korviketta ja A on siirtymässä Nan HA:sta samaan maitoon B:n kanssa saadakseen riittävästi proteiinia. Poikien maitomäärät joka syönnillä ovat myös eri. Huomenna kotiutumispäivänä olisi tarkoitus, että molemmilla olisi sama maito ja sama maitomäärä, 50ml keskosten korviketta kolmen tunnin välein. Lisäksi päivittäin annetaan D-tipat ja rauta.

Kotona meidän rytmi säilyy täysin samana sairaalan rytmin kanssa, koska poikien kasvulle on tärkeää saada millilleen oikea maitomäärä joka aterialla. Pojat syövät itse sen minkä jaksavat ja loput laitetaan letkulla valumaan suoraan vatsaan. Lyhyitähän ne hereilläolo hetket ovat, joten se aika menee kokonaan pullosta imemiseen. Poikien yhteen syöttökertaan menee noin tunti. Nyt kun mieskin on kotona voi pojat syödä samaan aikaan ja toivottavasti syövät kumpikin jo itse pullosta kun mies palaa töihin. Muuten mulla menee poikien syöttämiseen aina 2h ja tunnin päästä sama alkaa alusta (ei olis yöllä kovin kiva juttu). Ehkä tässä alkaa vähitellen keksimään kaikenlaisia keinoja tän syötihomman suhteen... vielä pojat on vaan niin pieniä, että on oikeastaan pakko syöttää sylissä yksi kerrallaan.

Kun järjellä ajattelee

Ymmärrän kyllä, että en mä voinut vaikuttaa siihen millainen mun synnytys oli, en pyytänyt kaiken maailman tulehduksia, enkä todellakaan olis halunnut olla niin kipeä. Kaikki ne jutut vaikuttivat varmasti myös maidon nousuun. Ei mun elimistö vaan jaksanut mitään muuta kuin taistella kaikkea vastaan, eikä jaksanut mun pääkoppakaan. Paljon vaikutti varmasti sekin etten voinut olla lasteni kanssa, jolloin elimistö ei saa sitä luontaisinta ja voimakkainta viestiä maidon tarpeesta, jonka oman lapsen imeminen saa aikaiseksi.

Jos tosiaan laitan oman olon syrjään ja ajattelen tätä syömishommaa järjellä, on tämä meille näin paljon helpompaa. Meidän arki ei tule vielä aikoihin olemaan ns. normaali vauvaperheen arkea. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka multa tulis maitoa, en silti voisi tarjota sitä suoraan rinnasta, eikä meillä silti elettäisi rennosti oman tai vauvojen rytmin mukaan. Jos multa tulis maitoa, viettäisin syöttö/hoitovälit sen ihanan rintapumpun kanssa lypsäen pojille maitoa pulloihin. Mittailisin oman maidon pojille puoliksi ja laskisin, kuinka paljon korviketta milloinkin annetaan lisäksi. Nyt kun pojat syövät pullosta, pystytään Mikon kanssa tekemään asiat yhdessä puoliksi ja onhan poikiakin kaksi.

Toki elämä olisi halvempaa ja ehkä helpompaa jos voisin imettää... ainakin jos voisin imettää molemmat samaan aikaan, mutta nyt eletään näin. Me tehdään jääkaappiin vuorokauden maidot valmiiksi ja mittaillaan sieltä ruiskuilla oikeat määrät pulloihin. Pulloja kuluu vuorokaudessa 16kpl ja pulloja keitellään aamuisin ja iltaisin.

Niin ja mun tuurilla, jos maito olis noussut, olisin saanut kaiken päälle vielä tukoksia, kuumeen rintatulehduksen vuoksi, rikkinäiset kipeät nännit ja ties mitä. Yritän siis ajatella niitä hyviä puolia mitä tässä on. Ehkä kaikella on tarkoituksensa.

En olis ikinä uskonut stressaavani tätä imetys asiaa näin paljon, enkä voinut kuvitellakkaan kuinka pahalta voi tuntua kun maitoa ei tule. Ei sitä tiedä ennen kun itse on tässä tilanteessa. Eihän se imetys ole mikään äitiyden mittari, eikä tätä voi itse valita. Varmasti on muitakin, jotka käy läpi ihan samoja asioita. Varmasti on myös niitä, jotka ajattelevat meidän laisten naisten olevan huonoja äitejä tai katsovat meitä säälivästi. Aivan sama mitä muut ajattelee. Mulle on vaikeinta se mitä itse itsestäni ajattelen, mutta yritän tsempata ja olla syyttämästä kaikista vastoinkäymisistä itseäni.

Jos olet äiti joka ei voi syystä tai toisesta imettää niin muista, että et ole ainoa. Etkä myöskään ole yhtään sen huonompi äiti kuin kukaan muukaan. On sitä monen muunkin lapsi korvikkeella kasvanut ja nykyisin korvikkeet on tosi hyviä ja niitä on paljon erilaisia eri tarkoituksiin.

Treffipäivä

Maanantaina suunnattiin aamulla jälleen Hyvinkäälle poikien luo sairaalaan. Mulla oli kuitenkin yhdeltä aika meilahden korvapoliklinikalle naama kontrolliin, joten päätettiin viettää sen jälkeen miehen kanssa aikaa ihan vaan kahdestaan. Hoitajatkin on moneen kertaan meille sanoneet, että käyttäisitte nyt hyväksenne tämän sairaala ajan ja viettäisitte hieman omaakin aikaa. Se vain tuntuu niin vaikealta.

Meilahdessa käynti oli hurjan nopea. Mikko jätti mut ovelle ja lähti etsimään parkkipaikkaa. Pääsin heti lääkärin vastaanotolle, irvistelin ja lääkäri sanoi, että kasvot ovat palautuneet hienosti. Jatko kontrolleja ei tarvita. Nyt vaan seurailen kasvojani, irvistelen peilikuvalleni ja jos kasvot eivät ole muutaman kuukauden päästä täysin palautuneet, otan yhteyttä lääkäriin. Ennen kuin Mikko oli edes löytänyt tyhjää ruutua autollemme, olin jo päässyt vastaanotolta.

Ei oltu suunniteltu mitään erityistä tekemistä loppupäiväksi. Se tiedettiin, että käydään syömässä jossain. Suunnattiin Cantina Westiin herkuttelemaan ja siinä samalla pelattiin unoa. Mikko otti ribsejä kun maanantain kunniaksi niitä sai edullisesti ja lisääkin sai syödä ilmaiseksi niin paljon kuin jaksaa. Itse söin kanaburgerin ja mutakakkua jälkkäriks... Mikko söi jälkkäriks vähän lisää ribsejä.

Ajateltiin, että voitais käydä vaikka leffassa, mutta ei päivällä mennyt mitään mitä oltais haluttu mennä katsomaan. Illalla ei viitsi mennä kun aamulla on taas aikanen herätys ja ajomatka poikien luo. Oltiin raskausaikana ajateltu käydä luonnontieteellisessä museossa kun kumpikaan meistä ei ole siellä käynyt, mutta mun liikkumiskiellon vuoksi jäi käymättä. Ajettiin auto parkkiin lähelle museota ja otettiin monta tuntia parkkiaikaa, ettei ainakaan tule kiire. Olin ihan innoissani menossa itseäni sivistämään ja kävellessä vitsailtiin, että museo ei varmaan ole edes auki... no ei se ollutkaan! Kaikkina muina päivinä auki, mutta ei maanantaisin. Mitäs sitten? Meillä on ainakin parkkiaikaa... Käveltiin kansallismuseolle todetaksemme, että sekin on kiinni aina maanantaisin!!! Ei kannata olla turistina Helsingissä maanantaisin, kaupunki on kiinni. No nähtiin me siinä matkalla hassuja pieniä autoja :D

Käveltiin kansallismuseolta partioaittaan ostamaan mulle huivi ja käytiin katsomassa myös miltä kampin kappeli näyttää sisältä. Hieno rakennelma, siinä on ollu jollakin mukavasti värkkäämistä.

Kappelissa oli tällasia kiven näkösiä istuintyynyjä. Olis kivoja kotonakin.

Aloin olla kävelemisestä jo melko väsähtänyt, joten suunnattiin takaisin autolle ja ajettiin pahimpaan ruuhka aikaan koivukylän sittariin ostamaan tuttipulloihin pieniä tuttiosia ja leffaherkkuja kotiin. Katsottiin siis kotona elokuvaa, se oli mukavaa.

Vaikka ei tehtykkään mitään kovin erityistä oli se huippua silti. Itse en ole käynyt moniin kuukausiin missään... tai no oon ollu kotona sängyssä ja sairaalassa sängyssä. Maanantaina mä sentään kävin monessakin paikassa. Ulkona syöminen oli huippua, kaupassa käyminen oli huippua. Ja mikä parasta, mä KÄVELIN!!!! ja kaiken lisäks mä kävelin ulkona, HELSINGISSÄ!!!! Siitä on aikaa kun oon voinu kävellä noinkin pitkästi ja vielä kaikki se kävely samana päivänä. Toki oli ihana katsoa myös sitä elokuvaa kotona oman kullan kainalossa <3

Prinssien ensimmäiset viikot

Meidän prinssit syntyivät Rv 35+2 14.8.2014 Naistenklinikalla. Koko raskausajan olin valmistautunut henkisesti pieniin keskosiin, sairaala aikaan ja keskoskaapissa makaaviin pieniin avuttomiin poikiin.

Painoarviot nousivat A-pojan kohdalla hieman yli kahteen kiloon. Syntyessään A-poika painoi 1930g ja B-poika 1720g. Pojat olivat syntyessään paljon paremmassa kunnossa kuin olin ajatellut ja se oli tietysti suuri helpotus. Toinen pojista sai heti synnyttyään paineistettua sisäilmaa noin 10 minuutin ajan. Muita apuja ei sitten tarvittukkaan ja pojat muuttivat naistenklinikan vauvojen valvontaosastolle samaan lämpöiseen sänkyyn. Oli mahtavaa nähdä kaksi pientä, mutta hyväkuntoista vauvaa nukkumassa vierivieressä. Ainoat laitteet joissa pojat olivat kiinni olivat sydän/happimittarit, joista seurattiin poikien vointia. Näissä mittareissa pojat on kiinni aina sairaalassa ollessaan.

B ja A. Ensimmäinen peti.

koneet joista näkee, että hengitys toimii ja sydän lyö

Pienten kokojensa ja ennenaikaisen syntymän vuoksi pojilla ei ole vielä voimia syödä itse riittävästi, joten saavat suurimman osan maidosta nenämahaletkun kautta. Molemmat pojat pääsivät muutaman kerran myös rinnalle syömään (jos nyt mitään irti saivat) mutta sitten mun monet lääkekuurit estivät koko imetystouhun ja maidon nousemisen. Pojat saivat siis alkuun luovutettua rintamaitoa ja vitamiineja. Poikien painot laskivat syntymän jälkeen n.200g niinkuin vauvoilla yleensäkkin paino laskee.

Melkein kaksi nsimmäistä viikkoaan pojat olivat isänsä ja hoitohenkilökunnan hoidettavana.
Itse en pystynyt lapsia hoitamaan, pidin vain sillointällöin hetken sylissä.
Kun sitten oma olo antoi minunkin osallistua vauvojen hoitoon, oli Mikko jo niin mestari,
että opetti mullekkin kaiken alusta asti. On meidän pojilla huippu isä <3

Neljä ensimmäistä päivää vietettiin Naistenklinikalla, josta siirryttiin Hyvinkään sairaalaan jatkohoitoon. Hyvinkäällä pojilla oli noin kahden viikon ajan ihan oma huone, jossa oli myös meille sänky, oma vessa ja suihku. Jouduttiin luopumaan huoneesta ja meidät siirrettiin toiseen huoneeseen. Täälläkin saadaan pääosin olla ihan keskenämme, mutta välillä saattaa huoneeseen tulla muitakin potilaita.

Herra A odottamassa siirtymistä Ambulanssilla Hyvinkäälle

Herra B melkein valmiina siirtoon

Poikien sänky Hyvinkäällä

Ensimmäinen huone Hyvinkäällä

Meidän toinen huone

Pojat siirrettiin vähitellen rintamaidosta korvikkeisiin. B-poika saa proteiinipitoisempaa korviketta ja A ihan perus kaupan korviketta. Lisäksi A saa keskostippaa ja molemmat D-tippaa ja rautaa. Maitojen määriä nostetaan vähitellen. Tällä hetkellä A ”syö” joka aterialla 47ml ja B 44ml. Itse jaksavat syödä vain muutamia millejä, mutta hienoja ennätyksiäkin on tehty. A-prinssin ennätys pullosta syömisessä on 27ml ja B:n 13ml. Tänään 2 . 9. lääkäri ilmoitti, että myös A poika siirretään samalle maidolle B:n kanssa hitaan pituuskasvun vuoksi, joten keskostipat voidaan jättää pois.

Joka hoitokerralla kirjataan ylös mittarien näyttämät lukemat, kuinka paljon kumpikin on syönyt itse, kuika paljon laitettu nenämahaletkuun ja maidon määrä yhteensä. Listaan merkataan myös pissat, kakat, puklut jne. Joka aamu punnitaan ja kirjataan paino ylös ja lämpö mitataan silloin tällöin, yleensä aina aamuisin. Jos on jotain erityistä kuten kylpy päivä yms. nekin kirjataan ylös näihin listoihin.

Poikien päivät kuluvat aina samalla tavalla. Paljon unta ja kolmen tunnin välein herääminen hoidoille ja syömään. Me vanhemmat hoidetaan poikiamme päivät ja yöksi jätetään rakkaamme ihanien hoitajien hyvään hoitoon. Joka aamu herätään aikaisin ja ajetaan Keravalta Hyvinkäälle hoitamaan ja olemaan lastemme kanssa ja illalla taas kotiin nukkumaan. Poikien jättäminen tuntuu joka kerta yhtä pahalta...

Sairaala elämä on rankkaa, vaikka pojilla onkin kaikki hyvin. Onhan se ihan eri asia olla laitosympäristössä kuin kotona. Viime viikolla saimme hyviä uutisia. Pääsimme viikolopuksi poikien kanssa kotilomalle. Ihan mahtava juttu, oli ihana olla kotona perheenä. Vain koira puuttui, mutta koirakin saa tulla kotiin hoidosta kun pojat kotiutuu lopullisesti. Lauantaina oli muutakin aihetta juhlaan. A-poika siirtyi kilon sarjasta kahteen!

Pojat lähdössä ensimmäiselle kotimatkalle.
Turvakaukaloita jouduttiin hieman toppailemaan pojille sopiviksi
ja haalarit antoivat herroille n. 10 cm lisäpituutta

Kotona pojat olivat ihmeen virkeitä ja jaksoivat valvoa osan hoitoväleistä. Näyttivät meille, ettei ihan aina viitsi nukkua ja joskus huudetaan palvelua muulloinkin kun ruoka aikaan. Viikonloppu meni tosi nopeasti ja sunnuntaina harkitsin vakavasti varastavani omat lapseni. Ihan kamalaa oli viedä pojat takaisin sairaalaan ja lähteä itse kotiin. Toki ymmärrän kaiken olevan poikien parhaaksi, ovat vielä niin kovin pieniä.

Omassa sängyssä <3

En tahdo napittaa noita haalareita , nostaa poikia turvakaukalaihin ja lähteä takaisin sairaalaan

Maanantaina suunnattiin taas sairaalaan, joskin ei ehditty olla mun lääkärireissujen vuoksi kuin hetki. Lääkäri ehti onneksi käydä meitä ja poikia tapaamassa. Kaikki edelleen hyvin ja koska kotiloma meni hienosti, oli lääkärillä lisää hyviä uutisia. Pojat pääsevät loppuviikosta lopullisesti KOTIIN!!!! Toki melko tiheästi käydään edelleen kontrolleissa, jotta varmistutaan poikien kasvun lähtevän nousuun ja kaiken muunkin pysyvän kunnossa. Vieläkään pojat eivät juuri syö itse, joten välillä myös nenämahaletku käydään vaihtamassa. Pitkään tullaan varmasti vielä olemaan käsikädessä sairaalan kanssa, mutta sentään saadaan elää elämäämme kotona yhdessä.

Nyt lasken päiviä ja tunteja perjantaihin, jolloin päästään ihan oikeasti kotiin <3

Meidän hymy pojat. A ylhäällä ja B alhaalla

Ps. Siitä identtisyydestä... Raskausaikana siis puhuttiin, että pojilla on yhteinen istukka ja omat vesipussit. Raskaus merkattiin papereihin mono/di raskaudeksi, jolloin pojat ovat identtiset. Poikien syntymän jälkeen istukan tutkimuksessa selvisi kummallakin olleen omat istukat, jotka olivat kasvaneet yhteen. Siispä pojat eivät todennäköisesti olekkaan identtiset. Paljon prinsseissä on samaa näköä, samat ilmeet ja eleet. Nyt erotan pojat lähinnä siitä, että B on hieman pienempi. En tiedä kuinka kävisi jos hoitajat vaihtaisivat poikien paikkoja sängyssä tietämättäni.. huomaisinko eron? Ainoa varma tapa selvittää identtisyys on DNA-testi, mutta eipä tuolla mulle ole väliä. Kun pojat kasvaa niin sittenhän sen näkee ovatko saman näköisiä vaiko eivät.