sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pikapostaus

On ollut niin paljon puuhaa, etten ole ehtinyt/jaksanut juurikaan kirjoitella. Tulevia tekstejä on kyllä tekeillä, mutta kaikki kesken. Hengissä täällä kuitenkin ollaan ja hyvin voidaan!

Mulla oli tuossa pitkä sairasteluputki ja pojatin olleet flunssassa, mutta nyt taas kaikki onneksi terveenä. Kun henki kulkee, sain myös itseni takaisin liikkeelle. Salia, pyöräilyä ja beba haastetta (jäänyt monta kertaa kesken tuo haaste sairastelujen takia).. joskin ei tämä kotiäidin kuntoilu kovin tiivistä ole, mutta jotain kuitenkin. Kyllä se karkuteillä oleva kunto vielä kiinni saadaan ja toivottavasti köytetään niin lujasti kiinni, ettei ihan heti karkaa uudestaan. Niin ja hei, ulkomuoto alkaa taas muistuttamaan enemmän ihmistä zombin sijaan, joten siitäkin erittäin tyytyväinen. 

Ja sitten asiasta ihan toiseen. Tänään lojuin sohvalla ja mieleen tuli sanonta "Keittiö on kodin sydän". Mitenkäs teillä? onko se näin? Meillä kylllä usein keittiössä tapahtuu taikoja ja sieltä valmistuu mielettömän hyviä ruokia (viimeksi tänään miehen toimesta), mutta kun katselin näkymää tuosta sohvavinkkelistä, niin sanoisin, että meidän kodin sydän sijaitsee olohuoneen lattialla... sinne se sydän raukka on joutunut... Olohuoneen lattialta löytyy useinmiten meidän koko perhe, monta ihanaa rakasta <3

Perheen lisäksi olkkarista löytyy usein myös se sotku
ps. Oskarille puhkesi yön aikana ensimmäine hammas ja Oliver on oppinut tällä viikolla istumaan ( osaa mennä siis istumaan itse) ja konttaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti