Koira ja vauvat - kuinka siinä kävikään

Meidän koira nimeltään Olavi on massivinen, villi voimanpesä. Olavi on ihana, rutistettava, rakastettava ruttunaama. Meidän oma muru, joka jo raskausaikana ymmärsi minun tarvitsevan tukea, turvaa ja hellyyttä.

Olavin iso koko ja riehakkuus kuitenkin hieman jännitti vauvoja ajatellen. Mitä jos Olavi ei osaa olla vauvojen kanssa nätisti, talloo päälle yms. Mitä sitten tapahtuu jos Olavi ei hyväksykkään uusia perheenjäseniä? Kysymysten keskellä olin kuitenkin melko varma siitä, että kyllä kaikki saadaan toimimaan ja Olavi oppii.

Raskausaikana Olavi ei halunnut päästää vieraita ihmisiä minun lähelle. Usein se vähän nolottikin, etenkin silloin kun ulospäin raskautta ei vielä näkynyt. Olavi murisi ihmiset tiehensä. Suojeleekohan Olavi poikia heidän synnyttyään, tuleekohan siitä ongelma?

Olavi oli raskauden loppuaikana ja poikien synnyttyä paljon hoidossa, minä olin sairaalassa ennen synnytystä ja miehellä riitti hommaa töiden lisäksi niin paljon, ettei meidän karvaiselle vauvalle ollut aikaa. Poikien syntymän jälkeen kului vielä monta viikkoa ennen kuin meidän perhe oli koossa jälleen. Kun sitten koitti se päivä, kun saatiin pojat kotiin, oli Olavi kotona vastassa. Mun isä oli täällä myös. Laskettiin uudet laumanjäsenet turvakaukaloissa lattialle Olavin nuuskittavaksi. Olavi oli kiinnostunut, mutta ihmeen rauhallisesti otti vauvat vastaan. Siitä se sitten alkoi, meidän yhteinen elämä isommassa laumassa.

pojat saapuivat kotiin

Kaikki on sujunut paremin kuin odotin vaikka toisaalta taas tämä on juuri sitä mitä ajattelin… en ehkä vain uskaltanut toivoa liikoja. Olavi on ISO karvainen veli, joka huolehtii pienemmistään. Alusta saakka Olavi makasi poikien sängyn vieressä heidän nukkuessa, oli mukana aina kun poikia syötettiin, vaihdettiin vaippaa ja muuten hoidettiin. Edelleen Olavi keskeyttää yöunensa (jotka ovat herralle erittäin tärkeät) silloin kun pojat syövät. Onhan se suloista kun yöllä on hoitoseurana koira, jonka silmät luppasee, mutta joka on päättänyt pysyä hereillä niin kauan kunnes mennään takaisin nukkumaan. Päivisin Olavi  lojuu poikien kanssa lattialla, käy nuuskimassa hellästi ja antaa isolla kielellään pienen nätin suukon päälaelle.

Alkuun Olavi tutki poikasia hieman ihmeissään

On tärkeää hoitaa poikasia yhdessä, ihan koko perheen voimin

poikasten ensimmäinen studiokuvaus ja Olavin väliaika huolehtimiset

Olavi oli ainakin alkuun myös hyvin tarkka siitä jos joku muu kuin minä tai mies hoidettiin poikia. Silloin Olavi oli tarkkana kuin porkkana ja silmä tarkkana seurasi, että kaikki sujuu niinkuin pitää. Olavi katsoo mua myös vaativasti/käskevästi, jos en ole paikalla heti silloin kun vauva itkee. ”Hei etkö sä meinaa tehdä mitään” se varmaan ajattelee. On myös tilanteita jolloin en saa itkua millään lakkaamaan, silloin Olavi huokaisee ja tulee auttamaan. Usein Olavin apu saa itkun lakkaamaan kuin taikaiskusta.

"Hups.. kiinni jäätiin, Olavi on taas meidän peitolla vaikka ei sais"

päikkärit lattialla

Pojat tykkäävät Olavista kovin kovin paljon. Olavi saa heidät nauramaan ja Olavin kanssa on kiva leikkiä ja kölliä. 

Muutaman kerran Olavi on pojille murahtanut, mutta tietää silloin tehneensä väärin ja luimistelee pois. Mun mielestä Olavilla on oikeus varoittaa jos ei jostain tykkää, joskin eihän pojat sitä vielä ymmärrä. Parempi niin, että antaa varoituksen ja poistuu itse paikalta kuin se, että menisi  näykkäisemään. Murahdukset on tullut siitä kun jompikumpi pojista on koskettanut Olvin takatassua niin, että Olavi on säikähtänyt. Olavi myös unohtaa varoa poikia silloin, kun joku tulee kylään. Silloin on tietenkin meidän vastuulla, ettei kenellekkään satu mitään. Olavi kun todella riemastuu vieraista, etenkin papasta. Silloin Olavi on kuin pienen pieni villi koira isossa kehossa.

Raskauden aikainen ylisuojelevaisuus on poissa. Vaunulenkeillä voin pysähtyä juttelemaan ishmisten kanssa ilman, että siinä välissä seisoo muriseva koira. Joskin Olavi suhtautuu nykyisin ulkona vieraisiin ihmisiin varauksella (kaikki on hyvin kunhan kukaan ei ominpäin hyökkää paijailemaan). Se johtuu muutamasta ikävästä välikohtauksesta, joissa Olavi on kokenut, että lauma on uhattuna. Olavi ei luota ihmisiin enään samallatavoin kuin ennen. Onneksi kuitenkin kaikki, ketkä me päästämme kotiimme on myös Olavin kavereita.

lenkille menemme kaikki yhdessä
(paitsi iltaisin Olavi pääsee lenkille jonkun kanssa ihan kahdestaan)

Aika näyttää miten tästä etennpäin. Tähän asti kaikki on sujunut todella hyvin. Kun pojat lähtevät liikkeelle, voi Olaville koittaa rankat ajat… Olavista pidetään niin kovasti, että kaveri tuskin saa hetken rauhaa, mikäli se on pojista kiinni.  Onneksi pojatkin joskus oppivat pelisäännöt, mutta siihen saakka Olaville järjestetään oma tila, jonne pääsee huilimaan ja ottamaan vähän omaa aikaa. Tuskin kukaan erityisemmin pitää siitä jos huulessa roikkuu kaksi poikaa pitkin päivää JOKA IKINEN päivä.

perheen miesten yhteinen hetki

Hei kuka mä oon?!

Eilen illalla tuli aivan totaallinen hajoominen… Olin kiukkunen kuin horroksesta herännyt ampiainen. Olen pohtinut tässä nyt mikä kaikki siihen vaikutti ja miksi. Syitä löytyisi elämästä varmasti tuhansia, mutta kyllä mä nyt vahvasti liitän eilisen ihan tähän naisen hormoonitoimintaan, ja siihen, että kuuntelin itkukoroa miltei koko päivän. Tulee todella riittämätön olo ja siihen kylkiäisiksi mieletön päänsärky. Ärsyyntymiskynnys ylittyi lenkillä vetävän koiran kanssa ja vola! paketti on valmis. Ulos tuli paljon mieltä painaneita asioita, joita on vaan hautonut ja yrittänyt antaa olla. Tajusin myös asioita, joita mun tarvitsee itsessäni muuttaa tai omassa ajattelutavassani. Olen kerran aikaisemmin kirjoittanut tästä samasta aiheesta, mutta heitin tekstin roskakoriin. Ajattelin, että mitä mun päänsisäset ongelmat kuuluu yhtään kenellekkään. No ei ne kuulukkaan, mutta ehkä taas on joku joka voi samaistua ja tämä on mulle itselle tapa laittaa asiat oikeaan järjestykseen.

Olen sellainen ihminen joka ei kykene toimimaan jos tehtävää on liikaa. En nyt tarkoita että jos mun tarvitsee pestä pyykkiä, laittaa ruokaa ja hoitaa poikia, etten sitten kykenen enään mihinkään. Tarkoitan isompia juttuja. Tällä hetkellä ja varmasti lopun elämää yksi iso ja pysyvä juttu mun elämässä on pojista huolehtiminen. Tämän vauva- arjen pyörittämisen lisäksi yritän ehtiä hoitamaan hääjuhlajärjestelyjä (en toki tätä yksin tee niinkuin en hoida poikiakaan yksin). Hääjärjestelyihin kuluu paljon energiaa ja kokoajan on tieto, pitäis tehdä sitä, pitäis tehdä tota, pitäis soittaa sinne, pitäis, pitäis ja pitäis. Ei tuommonen juhla ole yhden päivän askarteluilla hoidettu, ei todellakaan. Kolmas mulle iso juttu tällähetkellä on omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Se on mulle vaikeaa, koska mun on todella vaikea laittaa itseäni etusijalle yhtään missään asiassa. Omaan hyvinvointiin kuuluu paljon mm. oma aika, asioiden tekeminen joista nauttii ns Sannan omat jutut. Kunnosta ja syömisestä huolehtiminen. Nyt mun tavoite on saada oma kunto kohoamaan ja muistaa syödä. Olen käynyt kävelyllä ja jumpannut kotona, mutta se ei vaan riitä, en ole päässyt liikkumaan ilman lapsia niin että voisin keskittyä vain ja ainoastaan siihen mitä teen. Tästä eteenpäin käyn muun liikkumisen lisäksi kaksi kertaa viikossa salilla ja uimassa. Ensimmäinen salikerta olikin jo aiemmin tällä viikolla. Juoksumatolla kaikki sujui ihan hyvin, mutta lihaskunto on aivan nollassa. Uimisesta ei tullut mitään, en vaan jaksa uida. Fyysinen kunto vaikuttaa paljon mieleen kuten myös se mitä syö ja kuinka paljon. Mä unohdan syödä ja tottakai sitten väsyttää ja kiukuttaa.

Päätinkin, että nuo kolme asiaa on tällähetkellä ne tärkeimmät ja kaikki muu saa odottaa. Toki on paljon pientä sälää, mutta kolme isoa asiaa on nyt pojat, häät ja oma fyysinen kunto mukaan luettuna syöminen ja tätä kautta myös psyykkinen hyvinvointi.

Mä otan hirveesti stressiä siitä mitä muut sanoo että mun pitäis tehdä. Mä ahdistun ja sitten se into tekemiseen katoaa. Moni sanoo, että mun pitäis käyttää mun lahjoja ettei ne menisi hukkaan. Mulle itselleni mun pirtämistaito ei koskaan mene hukkaan, koska se on yksi asia joka tekee mut onnelliseksi. Kun voi vaan piirtää ilman, että joku sanoo mitä täytyis piirtää tai milloin sen kuuluu olla valmis. Piirtää vaan piirtämisen ja luovuuden ilosta. Tiedän kyllä ettei kukaan tarkoita mitään pahaa, haluavat vain kannustaa mua tekemään sitä mistä nautin ja minkä todella osaan… mutta musta tuntuu vaan super pahalta jos joku sanoo mun lahjojen menevän hukkaan. Ne menee ehkä hukkaan muilta mutta ei multa. Ja aionkin nyt ihan tosissaan opetella tekemään asiat niin kuin ne itselleni parhaiten sopivat, ei niin kuin muut toivoisivat. On mulla sellanen lastenkirja idea jonka todella haluan toteuttaa ja olen jo ajatustyössä melko hyvällä mallilla. Se on kuitenkin aikaa vievää puuhaa, eikä sitä tässä poikien hoitamisen lomassa noin vain pyöräytetä. Oon stressannut siitä, että sekin täytyis hoitaa nyt, koska kun työt alkaa, mulla on vieläkin vähemmän aikaa, mutta mulla on itselläni vahva olo siitä ettei nyt ole oikea aika. Nyt mulla on liikaa muuta ollakseni täysillä innoissaan kirjan tekemisestä. Uskon, että sen aika tulee myöhemmin. Enkä halua käyttää poikien vauvavuotta siihen, että stressaan mitä kaikkea muuta mun nyt täytyis tehdä kun olen ”lomalla”.

Poikien hoitaminen on 24/7 työ, eikä läheskään aina helppoa. Olen väsynyt, mutta kuitenkin hoidan poikia todella mielelläni. Olen kuitenkin ihan liian kiinni pojissa ja arjessa. Tarvitsen aikaa itselleni, jotta voisin olla hyvä äiti ja puoliso. En osaa vaatia itselleni sitä aikaa ja sitten mä hajoilen. Mieskin mulle sanoi, että mun täytyy niellä mun ylpeys ja pyytää apua. Otan apua vastaan enemmän kuin mielelläni, mutta avun pyytäminen on vaikeaa. Eikä se vaikeus johdu ylpeydestä, Kipeänä ajattelen etten halua tartuttaa ketään muuta, joten hoidan kaiken itse. Pelkään myös, että ihmiset ei osaa sanoa rehellisesti haluavatko tulla apuun vai eivät. En loukkaannu jos joku kieltäytyy, mutta loukkaannun, jos apua annetaan ja seläntakana voivotellaan muille kun ei olis yhtään huvittanut, mutta oli pakko. Ja kun ajattelen näin, en pyydä apua. Vaikka mitä se mua liikuttaa jos joku tekee jotain mitä ei halua. Tarkoitan, että eihän mun tarttis aikuisten ihmisten puolesta miettiä kaikkia vaihtoehtoja. Tämä on taas sitä itsensä viimeiseksi laittamista. Kaikkien muiden jaksaminen on mulle tärkeämpää vaikka ei pitäisi. Muiden ajatteleminen aina kaikessa kuormittaa todella paljon.

Jotenkin tässä vuosien varrella olen kadottanut itseni… yritän nyt kaivaa itseni esiin ja unohtaa ne ikävät asiat, jotka ovat tehneet musta tällaisen mitä nyt olen. Uohtaminen on mulle usein vaikeaa, mulla on ihan ihmeellinen muisti. Luulin, että on ihan normaalia muistaa  esim. mun päiväkotipäivät yli kahdenkymmenen vuoden takaa, kunnes tajusin, ettei moni muu muistakkaan lapsuuttaan yhtä kirkkaasti kuin eilisen päivän.  On myös kumma miten ihmiset vaikuttaa siihen millainen olen. Toisten ihmisten seurassa olen juuri se kuka olen ihan oikeasti, voin jotenkin vaan olla, hengittää ja heittäytyä (näiden ihmisten seurassa viihdykin erittäin hyvin) ja toisten ihmisten seurassa vetäydyn johonkin ihme kuoreen. Jos nämä ihmiset puhuisivat toisilleen siitä millainen on Sanna, olisi näkemykset melko vastakkain. Kerran yksi uusi tuttavuus ihmettelikin miten oli saanut musta aivan toisenlaisen käsityksen toisen kertomasta, mitä sitten todellisuudessa olin. Toisten kanssa pulputan ehkä jopa aivan liikaa ja toisten seurassa mietin tarkkaan mitä sanon vai sanonko yhtään mitään. Sitten on ne ihmiset, jotka ovat joutuneet kuuntelemaan näitä mun päänsisällä olevia myrskyjä. Pääosin vetäydyn miesten seurassa, en kaikkien, mutta monen. Siihenkin on monta syytä, eikä se ole tuttavapiirissä olevien miesten vika. Älkää ottako pahalla, ehkä te joskus saatte vielä tuntea kuka mä olen. Mulla on itseni kanssa tosi paljon tekemistä. Löytää se kadonnut itseluottamus ja oppia ajattelemaan välillä ihan vain itseänikin.

Loin itselleni säännöt joita yritän nyt noudattaa

1. Rakasta itseäsi, asiat helpottuu kummasti

2. pidä hyvä huoli perheestäsi ja ITSESTÄSI

3. Unohda mitä muut ajattelevat tai haluavat sinun tekevän. 

4. Elä elämäsi miten itse haluat

Asiat jotka ovat tällä hetkellä tehtävälistalla ne tärkeimmät:

1. Lapset ja parisuhde

2. oma aika

3. Liikunta ja syöminen

4. häiden valmistelut

On mulla myös tarkempi sotasuunnitelma näiden asioiden toteuttamiseksi, mutta se jääköön ihan vaan itselleni.

Mökkeilyä Himoksella

Muutaman viikon sairastelun jälkeen oli ihana päästä pois kotoa vähän lomailemaan. Oltiin miehen, poikien, mun vanhempien ja tietysti myös Olavin kanssa mökkeilemässä. Sattui aivan uskomattomat säät lomaviikolle!!!

Ensimmäinen aamu. Ei harmittanut nousta aikaisin kun ikkunasta sai katsella auringonnousua

Loma koostui lyhyesti sanottuna ulkoilusta ja syömisestä. Mies kävi lautailemassa. Itse en ole lasketellut piiitkään aikaan. Lapsena kaaduin melko pahasti. Toki senkin jälkeen laskin vielä monena talvena, mutta en vaan enään nauttinut laskemisesta... lopetin sitten. Nyt kun näki nuo monet rinteet miltei tyhjillään ja sää oli mitä mahtavin, tuli jopa pieni ikävä rinteeseen. Ensi talvena sitten.  Vielä en uskaltanut, koska edelleen sektioalue vihloo kiertävissä liikkeissä ja laskettelussa niitä tulee paljon, enkä varmasti kaatumisiltakaan välty.

 Olavi nautti myös vapaudestaan ja löysi itselleen sopivan kepin

 Leikkimistä koskemattomalla tykkilumella

Grillikota rinteen huipulla

Kaikkein mieluisin paikka loman aikana mulle oli hirvitila. Siellä pääsi syöttämään ja rapsuttelemaan hirviä, kauriita ja poroja. Ikinä ennen en olekkaan ollut niin lähellä hirveä tai kaurista, saati päässyt koskemaan. Hirvitarha on vähän niinkuin ravintolan kylkiäisenä, mutta me mentiin paikalle nimenomaan hirvien takia. Seuraavan kerran kun mennään himokselle mökkeilemään, on kyllä mentävä sinne syömään. Nyt käytiin vain kahvilla ja letulla. Letut oli aivan törkeen hyviä!!!!

Paikka on siis Ravintola Hirvikartano

http://www.hirvikartano.fi/

Tämä hirvi nimeltään Matti-Esko oli aivan huippuihana. Rakastuin <3

Tämän ahmatin nimeä en muista, mutta tuntui herkut maistuvan vaikka muuten luikkikin ihmisiä karkuun.

Olisin voinut räpsiä kuvia ihan loputtomiin niin eläimistä kuin ravintolastakin. Letut unohdin kuvata kun oli niin kiire maistamaan. Jos lähistöllä liikutte, menkää ihmeessä käymään. Jos letut on yyberhyviä niin ruuankin on pakko olla!

Sellaista himoksella. Nyt taas kotiarkea.. yritän saada mun kuntoiluinnon takasin taas sairastelujen jälkeen ja jalkahaaste alkaa alusta.

Voittoja

Heippasta taas. Oon sairastellu ja lomaillu enkä siksi ole jaksanut enkä ehtinyt kirjoitella. Olen tässä voittanut muutamassa monikkoblogit blogin yhteistyökilpailussa/arvonnassa.

Ensimäinen ihana postissa tullut paketti oli Minäite-sisustuskuva. Sisustuskuva on mahdollista suunnitella itse tai valita valmis kuva. Mulla oli vaikeuksia päättää mitä tahdon. Ideoita toteutettavaksi olisi vaikka millämitalla, mutta koska tykkään toteuttaa niitä itsekkin, päätin valita valmiin kuvan. Löysin lopulta minäite facebook sivulta tekstin jonka ajattelin sopivan meidän olohuoneeseen. Valmiin toteutuksen ulkoasu ei ollut meidän tyylinen, joten toivoin hieman erilaista toteutusta fonttien ja asettelun suhteen. Sain juuri sitä mitä hain ja lopputulos on tosi kiva! Ihana saada jotain valmista, toisen tekemää. Kuva löysi paikkansa meidän olohuoneesta. Ehkäpä tämä teksti kuvastaa mun rakkautta meidän perhettä kohtaan. Iso kiitos sisustuskuvasta.

Minäite-sisustuskuvat löydät täältä

Toinen voitto oli tuubihuivi. Kiitos Raila Design. Huivin väri oli yllätys, en siis tiennyt sitä etukäteen. Jotenkin kummasti se sopii mun värimaailmaan. Tykkään kyllä kirkkaistakin väreistä, mutta tämä sopii värin kuin värin kanssa. Sopii myös meidän sisustukseen, toisinsanoen myös minä sovin sisustukseen :D Eilen huivi pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön ja olikin ihan täydellinen keväiselle vaunulenkille. Ei liian kuuma eikä kylmä... toisin kuin mun takki johon paahtu tuolla auringonpaisteessa.

Raila Design tuotteet löydät täältä

Oli tarkotus ottaa itsestä hieman parempi kuva huivi kaulassa.. tai no edustavampi kuva huivista, mutta koska meidän päivänsäteillä on tänään känkkäränkkäpäivä, eikä toinen herroista suostu päiväunille, otettiin sitten koneen kameralla tämmöinen kuva. Aloitellaan täällä yhdessä seuraavakin blogiteksti.

ps. lisää monikkoblogeja löydät täältä : http://monikkoblogi.blogspot.fi/

Hiljaiseloa

Täällä blogin puolella ollut taas hiljaisempaa. On ollut niin kovasti kaikkea puuhaa, etten ole ehtinyt kirjoitella vaikka asiaa riittäisi vaikka kuinka ja paljon. Nyt myös ollut kohta kaksi viikkoa kipeänä, kuume sahaa ylös alas. Olen yrittänyt levätä minkä poikien hoidolta pystyn, joten päiväuniajatkin on menneet ihan täysin nukkuessa. Lisäksi meidän ensi kesän hääjuhlat työllistää jonkinverran.

Mulla olis valtava lista aiheita, joista kirjoittaa. Ehkä mä saan joskus niistä kaikista kirjoitettuakin. Jos nyt kuitenkin pikaiset kuulumiset siitä missä meillä mennään.

Pojat täyttivät ystävänpäivänä 6kk. Aika on mennyt hurjan nopeasti, eihän tässä meinaa pysyä itse mukana. Neuvolassa käytiin vajaa kolme viikkoa sitten. Pojat kasvavat hienosti, mutta neuvolassa oltiin vähän huolissaan poikien seisomisesta. Ei meillä siis todellakaan osata vielä seistä!!!! Mutta lähinnä se tasajalkaa astuminen ja itsensä kannattelu oli se juttu. Toinen pojista kannatteli itseään hienosti, mutta varvisteli ja toinen on letkujalka... ei siis halunnut neuvolassa esitellä taitojaan. Ollaan kotona harjoiteltu nyt sitten seisomista tasajalkaa kummankin kanssa. Eilen oli kontrollikäynti Hyvinkään sairaalassa. Poikia tarkkaillaan siellä keskosuuden vuoksi. Joka kerta paikalla on lääkäri ja fysioterapeutti. Fyssarilla eikä lääkärillä ollut mitään moitteita, kaikki on niinkuin pitääkin olla. Kasvu ja kehitys täysin normaalia ja kumpikin poika kannattelee itseään hienosti ja meidän varvistelija on oppinut astumaan tasajalkaa. Oskari ei nykyisin muuta tekisikään kuin seisoisi, hyppisi ja istuisi. Harmi vaan kun mikään noista ei suju vielä ilman apuja eikä tämä kipeä mamma aina oikein jaksaisi hyppyyttää. No elämä on täynnä pettymyksiä eikä aina saa mitä haluaa, sen pojat joutuvat oppimaan ihan vauvasta saakka. Mutta joo, seuraava kontrolli sairaalassa vasta vuoden ikäisenä koska mitään huolta poikien kasvun ja kehityksen suhteen ei ole. Tehtäväksi saatiin aloittaa syöttötuoliharjoitukset ja sekös oli Oskarista valtavan hauskaa.

Katso isi, minä ihan itse!

Ja näin me jutellaan ja leikitään

Poikien liikkuminen on kehittynyt hurjasti ettenpäin ja kiinnostus kaikkeen ympärillä olevaan on valtava. Oskari on löytänyt omanlaisen hitaan tyylin päästä liikkumaan eteenpäin ja yrittää, hetkittäin onnistuukin olemaan silmänräpäyksen verran konttausasennossa. Oliver puolestaan kierii paikasta toiseen sekä pyörii napansa ympäri. Oliver on ottanut myös mallia Oskarin liikkumistyylistä, mutta ei vielä saa itseään liikkumaan eteenpäin.

Ruokamaailma on laajentunut ja kiinteät ateriat nautitaan viisi kertaa päivässä. Aamulla puuro, ennen päiväunia kasvissose, unien jälkeen välipalaksi hedelmäsosetta, neljän aikaan lihakasvissose ja iltapalaksi puuro. Joka aterialla juodaan myös maito. Veden juontia pojat ei vielä oikein ymmärrä, vesi purskautetaan useinmiten ulos, eihän se edes maistu miltään. Yöllä meillä juodaan maito kaksi kertaa, mutta pikkuhuiljaa jätetään ensimmäistä yösyöttöä pois. Kerran ollaan siinä jo onnistuttu. Kuinka hieno olikaan aamulla huomata heränneensä yöllä vain kerran! Ollaan vähitellen venytetty iltapalaa myöhemmäksi ja pienennetty ensimmäisen maidon määrää, jotta nähdään pärjääkö pojat oikeasti yön yhdellä maidolla, sekin kun on niin yksilöllistä. Onhan niitäkin vauvoja jotka jo kuukauden ikäisinä päättävät nukkua kokonaisia öitä, mutta myös niitä jotka vielä muutaman vuoden ikäisinäkin haluavat vähintään vettä yöllä. Ollaan lähdössä himokselle, joten ehkä sen reissun jälkeen jätetään yksi maito kokonaan pois. Ei viitsi matkan lisäksi tehdä muutoksia poikien elämään. Ja nyt kipeänä en ole edes voinut kuvitella valvovani öitä yhden yösyönnin poisjättämisen takia.

Mutta tämän postauksen idea kiteytettynä: Aina ei ehdi/jaksa kirjoittaa. Pojat kasvaa ja kehittyy hienosti.

Ps. Ruoka maistuu nykyisin kummallekkin pojalle.. ja hyvin maistuukin. Kyllä ulospäinkin näkyy, että ruoka aikaan ollaan oltu kotona!!! :D