Aamuja

Jee!!! Tänään herätys tuli vasta klo. 7.24. Eilen ensimmäinen poika heräsi klo 04.00 eikä suostunut takaisin nukkumaan. Klo 6.00 herra lopulta nukahti, kannoin sänkyyn ja menin nukkumaan. Ehkä saan nukkua vielä pari tuntia, koska toinen pojista saattaa nukkua hyvinkin jopa yhdeksään. Laitoin silmät kiinni ja kuulen kuinka Olavi (koira) lantustaa alakertaan. Ovelta kuuluu itkua. Nousen sängystä, kipasen portaat alas ja päästän Olavin ulos (onneks on piha) Olavi käy pissalla ja tulee sisälle. Menen takaisin ylös, kellahdan sänkyyn ja suljen silmäni. Alakerrasta kuuluu jälleen itkua. Palaan alakertaan, päästän Olavin ulos... nyt sillä oli kakkoshätä. En varmasti mene nyt sitä siivoamaan, sen voi hoitaa myöhemminkin. Kavutaan Olavin kanssa yläkertaan nukkumaan. klo 6.15. kuuluu kätinää lasten huoneesta. En varmasti nouse, se loppuu kuitenkin kohta... tai sitten ei. Poika joka siis yleensä nukkuu melko pitkään on herännyt. Annan vähän maitoa ja yritän nukuttaa viereeni. Ei onnistu. Siispä noustaan ylös. Siinä sitten rauhassa hengaillaan, jutelaan ja odotetaan että toinenkin poika herää (heräs 8.30) Olavi heräs joskus yhdentoista aikoihin. Tuli sitten se Olavin torttu mieleen.. pitäs käydä noukkimassa se pois pihasta... avaan oven ja tajuan ulkona pyryttävän lunta.. no löytyy se tuotos viimeistään keväällä.

Toisaalta tänään herätys saapui kahden pojan suhteellisen kova äänisellä kuorohuudolla. Heräsin säikähdykseen. Unisena haen ensimmäisen pojan sängystä, kannan syndän pamppaillen alakertaan. Laitan maidot lämpenemään ollakseni tehokas ja lähden hakemaan toista poikaa. Peiton alta löyhähtää mukavat tuoksut. Menet vaihtamaan vaipan. Onneks ei ollu ihan tullu yli. Pestyä peppua kuivatessani ihmettelen miksi ihmeessä tällä pojalla on ihan litimärät sukat... Jos menet itse vaatteet päällä suihkuun kasttuko ne? Ehkäpä! No lopulta saan kuitenkin pojille pullot suuhun ja huuto lakkaa. Syötiin, pidettiin pieni tauko ja mentiin ottamaan vitamiinit. Ensimmäisen pojan kanssa kaikki hyvin. Toisen pojan kanssa oli edessä myös vaipanvaihto. Vitamiinit ensin. Ensimmäinen lusikallinen rautaa lensi päin seinää jonkun sätkyukon toimesta. Toinen ja kolmas rauta annos aivastettiin mun naamalle. Neljäs meni suuhun asti. Avaan vaipan ja voi kuinka kaunis suihkulähde sietä löytyikään. Komea kaari lentää kohti minun rinnuksia ja ennen kuin ehdin tehdä minkäänlaisia toimenpiteitä sen torjumiseksi, on paidassani lämmin märkä läntti. No kyllä se siitä. Kun lopulta istuin sohvalle kuulin kuinka mikro piippaa ehkä viidettäkymmenettä kertaa. Jossain välissä olin ehtinyt laittaa oman pikamikropuuron valmistumaan.. En vaan käsitä milloin.. ehkä laitoin sen samalla kun hain maidot keittiöstä. Haen puuroni, mukavasti kasaankuivuneen kylmän puuroni... Hyvää huomenta :)

No jos hakee ne positiiviset asiat.
Eilinen aamu:
- ehdin nukkua yössä kuitenkin 5-tuntia, pätkissä, mutta kuitenkin.. on se parempi kuin kaksi.
- Vaikka heräsin aikaisin, oli mukavan rauhallista ja kaikki sujui suht hyvin...
- Päivällä väsytti ihmeen vähän ja illalla uni tuli hyvin

Tämä aamu:
- Yhden pojan vitamiinit meni kerralla oikein.
- Toisen pojan pissat sotki vain mut, ei pojan vaatteita tai mitään muutakaan paikkaa.
- Olavi ei ulostanut sisälle

Onneks meidän aamut on useinmiten mukavia ja yötkin nukutaan melkosen hyvin. Herätykset on yleensä klo 1.00-4.00, 5.00-7.00 ja 7.30-9.00. Aina vähän riippuen siitä mihin aikaan edellinen herätys on ollut. Joskus sitten saatetaan nukkua kahdeksaankin vain yhdellä heräämisellä (nämä yleensä jostain syystä silloin kun Mies on lomalla)

Höh! loma loppui…

Joistakin voi kuulostaa ehkä oudolta, että loman loppuminen harmittaa ihmistä, joka on kotona kaiket päivät. Olenhan mä täällä poikien kanssa, mutta kyllä arki on kuitenkin selvästi arki. Ihan erilaista olla kotona ilman miestä. Viikonloput ja miehen lomat on mullekkin lomaa. Auttaa paljon kun on toinen auttamassa poikien kanssa ja voi tehdä asioita perheenäkin ihan eri tavalla. Arkisin se perheen yhteinen aika menee niin äkkiä. Oon mä miettinyt sitäkin miten lyhyt aika on olla lasten kanssa sitten kun menen töihin. Kun pääsen töistä, pojat ovat hereillä 2-3 tuntia mun vuorosta riippuen… Mikäköhän olis sellanen työ, että mulla olis enemmän aikaa omille lapsilleni. Sekin, että mietin työasioita voi kuulostaa hassulta tässä vaiheessa, mutta tää aika vaan hujahtaa niin nopeasti.

Mutta niin, miten se loma sitten kului. Oli melkosta menemistä joulun aika, mutta kivaa menemistä. Aattona vietettiin joulua tätini luona sukulaisten kanssa, joulupäivänä miehen äidin luona ja tapaninpäivänä mun vänhemmilla. Lauantaina oltiinkin vain kotona lukuunottamatta kauppareissua ja sunnuntaina vietettiin päivä jumbossa alennusmyynneissä. En ole erityisen innokas shoppailija (vaikka onhan se kiva jos löytää kivan uuden vaatteen tai kotiin jotain mukavaa), mutta oli yllättävän kiva kierrellä kauppoja.. mitä nyt ton meidän panssarivaunun kanssa on tiellä ihan kaikkialla Lisäksi lomaan kuului koiran kanssa ulkoilua ja leikkimistä, poikien naurattamista sekä miehen kanssa yhteisitä illoista, kynttilöistä, hyvästä ruuasta ja viinistä nauttimista.

Talvessa parasta on tällaiset aurinkoiset päivät kun ei ole liian kylmä.
Mukava käydä koiran kanssa metsässä temmeltämässä

Joululahjojen suhteen meidän perheessä on ollut jo monet vuodet tapana arpoa kuka ostaa lahjan kenellekkin. Jokainen ostaa ja saa siis yhden lahjan. Mun mielestä joulussa on tärkeintä yhdessä olo, ei niinkään ne lahjat. Perhe on paras lahja. Muutama muu paketti tuli sukulaisilta ja miehen perheen puolelta. Aivan ihania lahjoja kaikki. Myös mun toive lahjan suhteen oli kuultu (toivoin jotain rentouttavaa tekemistä). Nyt kun on lapsia, niin ihanaa kuin poikien kanssa viettämäni aika onkin, on myös ihanaa saada välillä omaa ja miehen kanssa yhteistä aikaa. Sain lahjakortin flamingoon ja sinne mennäänkin miehen kanssa yhdessä spahan rentoutumaan joku viikonloppu. Yhden ihanan hemmottelu päivän sain viettää myös jo ennen joulua. Kaveri vei mut kasvohoitoon, naisten joulumessuille ja syömään, mies anto mulle rahaa ja huolehti pojista sen aikaa. Tollaset jutut on kyllä aivan huikeita. Pojat saivat lahjoja runsaasti, ihania ja tarpeellisia lahjoja. Eniten tunteita lahjat herättivät kuitenkin meidän ”pienessä” kolmenkympin kriisiä lähentelevässä Olavissa, koirassa, joka ei ymmärrä olevansa koira. Olavi sai joulupukilta komean luun… luu oli kuitenkin aikamoinen pettymys, eikä Olavin pettymys jäänyt huomaamatta keneltäkään. Onneksi aatto iltana Olavi sai toisenkin paketin, jonka sisältö oli erittäin mieleinen. IKEAn pehmokurkku! Se on semmoinen n.15cm pitkä puolitettu pehmolelukurkku. Sillä on leikitty paljon. Mummolassa Olavilla on samaan sarjaan kuuluva purjo. Olavi on allerginen monille asioille, eikä siksi omista leluja. Pehmolelut on aina silputtu palasiksi (lukuunottamatta näitä vihanneksia) ja kumisia leluja, jotka ehkä kestäsi Olavin käsittelyn, ei Olavi saa. Niistä menee iho rikki. Jumbosta ostettiin Olaville myös toinen lelu, sellainen vetonarun tyyppinen narurengas. Nyt meillä on onnellinen koira.

Olavi on meidän perheessä kuin yksi lapsista.. joskin hieman isompi.. huolehtii kuin isoveli pienemmistään. 

Lahjoista puheen ollen, lomalla heittäydyttiin miehen kanssa myös pohtimaan syvällisiä asioita! Mietittiin sitä miten pienetkin valinnat vaikuttaa omaan ja joissain tapauksissa myös muiden ihmisten elämään. Pohdiskeluissa tuli taas mieleen se miten me tavattiin toisemme. Oltiinhan me samalla yläasteella, samalla musiikkiluokalla ja samassa rippikoulussa. Ei meidän välillä silti ollut silloin mitään.. ainakaan mitään muuta kuin mun kitara jota Mikko yritti silloin kuviksen tunneilla rämpytellä. Kyllä mä riparilla vähän katselin sillä silmällä, mutta Mikko seurusteli toisen kanssa, joten se siitä sitten. Ilman mun ystävää, joka lukioaikoina pyysi mua kanssaan Rekolan kinolle juhliin, ei Mikko välttämättä olisi nyt mun mies, eikä mulla olisi myöskään kahta super rakasta poikaa. Onhan elämässä tehnyt paljon myös virheitä ja joskus miettii, kuinka muuttaisi joitain asioita tekemättömäksi. Tarkemmin kun miettii, on juurikin ne virheet olleet tärkeitä. Virheistä on oppinut ja usein niistä on lopulta seurannut jotain hyvääkin. Ja pakosti mun on pitänyt tehdä elämässäni myös jotain oikein kun olen saanut kaiken tämän. Ja kiitos kaikille ihmisille, jotka ovat antaneet mun mokia anteeksi, joskus anteeksianto voi olla yllättävän vaikeaa, mutta uskon, että huonoin anteeksi antaja itselleni olen kuitenkin minä itse. Suurin lahja on ihanat ihmiset ympärillä ja se, että saan elää juuri tätä elämää.

Kohta vaihtuu vuosi ja aion tehdä lupauksen. Aloitan taas joulun herkuttelujen jälkeen terveellisemmän elämän ja liikun enemmän. Kohotan siis kuntoa, mutta etusijalla on silti tietysti meidän pojat. Mulla on myös paljon kerrottavaa poikien kehittymisestä. Ollaan opittu hurjan paljon uutta ja jännää, siispä näistäkin jutuista enemmän ensi vuonna… ellei suuri kirjoituskärpänen puraise sitä ennen!

Toistaiseksi mun jumppahetket näyttää tältä... Höpisen pojille ja teen erilaisia jalkaliikkeitä siinä samalla. Ja tietysti lenkillä tulee käytyä päivittäin. Tänään menen ostamaan uinti/salikortin niin pääsee harrastamaan vähän tehokkaampaa liikuntaa. 

Huikeita uuden vuoden juhlintoja kaikille ja touhukasta sellaista etenkin kaikille monikkovanhemmille!

Joulu tulla tupsahti!

Joulu saapui meillekkin. 

ja kuusen alta löytyi kaksi tonttua lahjoineen. 

Tontun hommat pistää vakavaksi, on se sen verran tärkeä homma.

ja kun toisen tontun kaksi viimeistä yötä ovat olleet vähäunisia, niin on tontun työ myös raskasta.

Toisen tontun ikenet kutisee niin kovin, että nyt odotellaan onko saapumassa pieni valkoinen joulupaketti tai uuden vuoden lahja. Samainen tonttu kuunteli eilen myös äitiä kun sanoin, että meidän tontut kasvavat kohta yli sohvasta ja sitten täytyy makoilla enemmän lattialla. Oskari tonttu tästä oppineena muksautti itsensä pää edellä kohti lattiaa. Me vanhemmat tietysti säikähdettiin kamalasti ihan niin kuin itse tonttukin. Säikähdyksellä onneksi selvittiin ja saatiinpahan opetus....  ei meidän pojat enään olekkaan ihan vauvoja. yöllä heräteltiin poikaa kahden tunnin välein ja sekös oli Oskarin mielestä ihan pyllystä.

Joulupukilla on poroja, mutta meidän tontuilla on Olavi. 

On hyvin hyvin tärkeää vahtia poikasten unta

Meidän koko perhe haluaa toivottaa kaikille rauhallista, turvallista, iloista ja valkeaa Joulua ! 

Äitiyden ensiaskeleet

Taas on tämä kirjoittaminen viivästynyt.. ei taaskaan siksi etten olisi ehtinyt, olen vaan keksinyt kaikkea muuta tekemistä.

Oikeastaan se miksi en ole kirjoitellut on mun poikien syytä!

Välillä täällä on melko kovä ääninen itkukuoro…

mutta ei se ole se syy…

On kamalan vaikea keskittyä kirjoittamaan blogia kun on kaksi ihanaa poikaa, jotka kertoo paljon juttuja ja juttujen perään tapahtuu naururäjähdys. Kun nauru sitten lakkaa, kerrotaan uusi juttu ja nauretaan taas kahden pojan voimalla.. niin ja yhden äidin :D Tänään (niinkuin muinakin päivinä) Ollaan naurettu paljon! Mulla on täällä seuranani kaksi huumorimiestä :D

Käsikädessä on hyvä nauraa!
Hitaasti eteni kirjoittaminen kun vieressä on kaksi tällaista poikaa.
Taas näitä kännykkäkameran huippulaatukuvia

Keskiviikkona kävin neuvolassa äiti-lapsi ryhmässä, johon tuli kutsu edellisellä viikolla. Kutsussa pyydettiin ilmoittamaan mikäli ei pääse tai halua tulla. Halusin mennä. On kiva käydä välillä kodin ulkopuolella vaikka poikien kanssa liikkeelle lähtö onkin melkoinen homma silloin kun on yksin. Ajattelin että olisi mukava käydä juttelemassa muiden äitien kanssa. Ryhmään saapui mun lisäksi yksi äiti. Kukaan ei ollut ilmoittanut jättävänsä tulematta, mutta onneksi oli edes se yksi minun lisäkseni ettei tullut ihan turha reissu.

Pojat olivat omia iloisia itsejään ja musta oli kiva höpötellä siellä. Meillä on mennyt viimeaikoina niin mukavasti, että olin jo ehtinyt unohtaa että tämä arki on ollut raskastakin. Toisen äidin vauva oli vasta kuukauden ikäinen ja tämän äidin jutut muistuttivatkin niistä öistä kun ei nukuttu juuri lainkaan, kun pojat eivät viihtyneet muualla kuin sylissä. Silloin itkettiin paljon ja välillä tuntu että kotona itkee aina vähintään yksi lapsi. Silloinkaan en kokenut arkea niin raskaaksi mitä jotkut antoivat ymmärtää. Niin kuin aiemminkin olen sanonut, kaikki vauvat ja vanhemmat ovat erilaisia. Ja esim. koliikkivauvan kanssa on varmasti todella raskasta. Ihmettelen kuitenkin edelleen niitä ”odotas vaan kun…” pelotteluja. Olin varautunut pahimpaan ja aina on kiva kuulla miten muilla lastensa kanssa menee, mutta en vieläkään tykkää siitä että oletetaan, että jos meillä oli tällaista niin on varmasti kaikilla muillakin. Voihan se olla, että sen kuinka raskas ensimmäinen vuosi onkaan tajuaa vasta kun aikaa on kulunut ja elämä muuttunut. Kyllähän mä kaipaan putkeen nukuttuja öitä. Muutaman kerran mies onkin hoitanut yösyötön ja olen saanut nukkua, mutta ihana olisi herätä joskus vasta sitten kun on nukkunut tarpeeksi ja hienointa olis, että oma mies olisi silloin siinä vieressä. Kaikkea aikansa, kyllä nekin yöt ja aamut joskus palaa takaisin.

Itse nautin siitä että saan olla poiken kanssa kotona. Toki on päiviä kun tuntuu että seinät kaatuu päälle. Joskus täällä itkee toinen tai kumpikin pojista koko päivän. Niitä päiviä on onneksi harvemmin. Joskus väsyttää jos ei ole yöllä saanut nukuttua, mutta pitää muistaa, että kyllä se hyväkin yö sieltä taas tulee. Väsyneenä tuntuu ettei mistään tule mitään. Silloin heittäydyn monesti myös ihan kakaraksi, kiukutten miehelle ja valitan miten raskasta tämä on… vaikka todellisuudessa raskasta on mun mielestä oikeastaan vain sellaisina itkuisina ja väsyneinä päivinä. On mulla ehtinyt olla ikävä töihinkin ja välillä iskee pieni kateus miestä kohtaan, joka saa nukkua  viisi yötä viikossa, mennä töihin, olla hetken pois koti ja hoitoypyröistä, nähdä aikuisia ihmisiä ilman poikia. Toisaalta ei miehenkään osa helppo ole. Töissä on tehtävä töitä ja mun miehen työ ei ole todellakaan sieltä kevyimmästä päästä. Töiden jälkeen odottaakin sitten perhe kotona, joten ei siinä hirveesti ehdi hengähtää. Välillä myös mietin miten paljosta mies jää paitsi kun ei ole täällä mukana kaikissa niissä ihanissa hetkissä. Ja toisaalta jos mä menisi töihin, mua odottais iso ryhmä lapsia… Just nyt ei ihan hirveesti innosta sekään ajatus :D En edes tiedä miten pystyisin keskittymään työntekoon kun mulla olis vaan ikävä poikia. Toki sekin aika tulee kun on aika viedä pojat hoitoon ja palata takaisin työn pariin. Välillä tuntuu että se aika lähestyy aivan liian nopeasti :D Nyt kun olen kotona olen onneksi saanut myös niitä omia hetkiä. Usein se hetki on koiran iltalenkki. Mutta olen käynyt myös moikkaamassa kavereita ilman poikia (kerran :D), kampaajalla sekä pari kertaa ollaan oltu miehenkin kanssa ihan kahdestaan. Nuo hetket on ihania ja tärkeitä, mutta aina mulla on ikävä poikia ja kiire päästä takaisin heidän luokseen. Sain salaperäisen postin jossa mua pyydetään olemaan huomenna helsingissä tiettyyn kellon aikaan. Jotain kivaa hemmottelua luvassa <3 Mies jää hoitamaan poikia. Toivottavasti osaan olla ihan hirveesti ikävöimättä kotiin. Ihana kyllä päästä tekemään välillä muutakin :)

Mutta joo, sanoisin että nyt kun olen ollut äiti melkein neljä kuukautta, olen ainakin käynyt läpi valtavan määrän tunteita. Väsymystä, suuttumusta, valtavaa ärsytystä… mutta kaikki nuo unohtuu kun näkee edes yhden piene hymyn. Päällimmäisenä on rakkaus ja ilo. Joka päivä jaksan ihmetellä omia pieniä poikiani jotka ovat kasvaneet ja kehittyneet lyhyessä ajassa hurjan paljon! Jokainen uusi opittu asia on jotakin ihmeellistä ja ihanaa. Välillä jään sivusta seuraamaan kun pojat juttelevat keskenään vaikka silloin mulla olis mahdollisuus tehdä jotain omia juttuja tai vaikka siivota. Toisaalta miksi en ottaisi kaikkea irti tästä vauva ajasta. Mielummin muistan paljon hetkiä poikien kanssa kuin sen miten pidin kodin siistinä.

Fiiliksiä raskauden ja synnytyksen jälkeen

HUH! On ollu kädet niin täynnä hommaa, että taas vähän venyny tää blogin päivittely.
Mutta siis lupailin kirjottaa fyysisen toipumisen lisäksi näistä psyykkisistä jutuista. 

Nyt kun alan olla ihan hyvässä kunnossa, tuntuu, että raskaudesta ja synnytyksestä olis ikuisuus ja miettii kuinka nopeasti se kaikki olikaan ohi. Justhan mä vasta tein raskaustestin ja jännitin ensimmäistä ultraa. Jotenkin kummasti unohtaa kaiken ikävän ja muistaa vain ne ihanat hetket. Mutta kun sitten mietin haluanko kenties vielä lisää lapsia, palaa todellisuus mieleen. Ehkä haluan… joskus… mutta en todellakaan vielä. Oli tuo kaksosten odottaminen rankkaa ja voi olla että rankkaa olis ollut vaikka olisin odottanut vain yhtä. Raskauden lopulla kärvistelin kovien supistusten kanssa ja olin välillä varma etten selviä edes hengissä loppuun saakka, niin paljon sattui. Kun sitten tuli aika synnyttää, sattui jonkin verran edemmän, mutta tavallaan myös nautin siitä kivusta, sillä tiesin, että nyt se vihdoin loppuu. Hetken vielä kun jaksaa, saan luopua kaikista niistä kivuista ja vaivoista. 

Synnytys ei ollutkaan yhtään niin kamalaa kuin olin ajatellut, vaikka olihan se jotain paljon suurempaa kipua mitä olin koskaan tuntenut ja kyllä jokainen nainen saa olla ylpeä saavutuksestaan niin siitä raskaudesta oli se sitten vaikea tai ei, sekä synnytyksestä oli sekin millainen hyvänsä. Synnytys on sellanen kamalanihana ihanankamala juttu, sitä on niin jossain ihme tilassa… musta tuntuu että mä olisin voinut pusertaa poikia ulos vielä vaikka toiset 15 tuntia, mutta kun pitää leikata niin sittenhän sitä pitää leikata. Koin ettei mulle raskaudesta tai synnytyksestä mitään traumoja jäänyt vaikka jutut ei mennytkään ihan oppikirjan mukaan, mutta siinä vaiheessa kun sektiossa alko mennä asiat pieleen (vaikka pojat turvallisesti maailmaan saatiinkin) oli melko paniikinomaiset tunnelmat. 

Mutta joo… kätilöopiston sairaalassa monikkovalmennuksessa sanottiin synnytyskivun olevan jotain, mitä ei voi sanoilla kuvailla. TOTTA. Sanottiin myös että jokainen kokee kivun eritavalla, sekin on TOTTA. Synnytyskipu on kuulemma niin kovaa kipua, ettei sellaista ole ikinä tuntenut ellei ole synnyttäny (ei voi tietää) ja niin kovaa kipua ei tule koskaan tuntemaan ellei synnytä uudestaan. VÄÄRIN!!!! Mä koin sektiosta johtuvien kipujen ja kohtu- sekä virtsarakkotulehduksen aiheuttamien kipujen yhdistelmän paljon kovemmaksi kivuksi. Se oli kamalaa ja se myös kesti kauemmin kuin varsinainen synnytys. Onneksi sekin on takanapäin. Mutta jokainen synnytys on varmasti erillainen, sen voi todistaa naiset jotka ovat synnyttäneet useamman kerran.

Tässä yhtenä yönä näin unta synnytyksestä. Unessa ajattelin, että hoidetaan tää nyt nopeesti pois ettei tarvitse kauaa kärsiä. Olin ihan hyvällä mielellä kunnes lääkäri sanoi, että meidän täytyy siirtyä leikkaussaliin. Silloin panikoin ja heräsin hiestä märkänä. Aamulla mietin unta ja tajusin, että sana sektio, tuntuu todella pahalta. Ehkä sitten kuitenkin siitä jäi pienet traumat. Jos joskus vielä olen raskaana, luulen, että suurin pelko raskausaikana mulle on pelko mahdollisesta sektiosta. Siitä tunteesta kun veitsi viiltää alavatsaa, ahdistuksesta kun ymmärrät jonkin olevan pielessä mutta et tiedä minkä… Se kun tajuat vointisi huononevan, etkä tiedä syytä. Ja sitten se JANO! Aivan järkyttävä jano, vaikea hengittää kun suu ja kurkku on aivan rutikuivat. Pelkäsin kuolevani siihen pöydälle vaikka tiesin olevani hyvässä hoidossa. Kaiken tuon päälle huoli omista lapsista, pelko siitä jos saankin leikkauksen jälkeen huonoja uutisia… tuntui ikuisuudelta odottaa tietoa kuinka pojat voivat. Tiedän ettei sen kokemuksen kuuluisi olla sellainen ja suurin osa sanoo sektion olleen helppo ja nopea ratkaisu. Vaikka tiedän, että tuskin mun kohdalle voi sattua kahta samanlaista sekstiota sekä kohtu- ja virtsarakontulehdusta, niin luulen silti, että jos vielä lisää lapsia saan, saavat lääkärit käydä mun kanssa tän jutun läpi raskausaikana uudestaan ja uudestaan.

Kaikilta muilta osilta oon mielstäni toipunut hyvin. Olihan se alkuun synnytyksen jälkeen sellasta tunteiden vuoristorataa. Välillä itketti, välillä nauratti. Tunsin jatkuvasti olevani epäonnistunut ja huono äiti jne. Mutta kyllä mieli on tasaantunut kun hormonitoiminta tasaantuu. Varmasti vielä tulee niitä epäonnistumisen ja riittämättömyyden tunteita, mutta se kai kuuluu äitiyteen.

Meinasin tähän kirjottaa vielä miltä tuntuu olla äiti, mutta tuli taas niin pitkä teksti, että kirjotan äitiydestä ihan oman juttunsa. Toivottavasti siihen ei mene taas montaa viikkoa!

Poikasten kuvauspäivä

Napsittiin tuossa reilu viikko sitten pojista ensimmäiset studiokuvat. Olikin haastavampaa kuin ajattelin. Ei oo ennen ollu kaksi vauvaa kuvattavana samaan aikaan. Oliver nukahti kesken kuvausten ja muutenkin vaikee saada kuvia joissa molemmat olis katsoneet kameraan. Mutta haittaakos tuo. Pojista tulee vielä kunnon linssiludeja kun niiden vanhemmat heiluu täällä kameran kanssa... eihän sitä tiedä vaikka alkavat kutsumaan kameraa äidikseen :D No ehkä ei kuitenkaan.

Sukulaisille ja muille läheisille: Älkää kopsailko ja tulostelko näitä kuvia. Saatte kyllä vaikka sähköpostiin kuvia ilman mun nimeä kun vaan laittelette mulle osoitteita. Kehitellään kuvia myös jossain vaiheessa niin voin lähettää sitten paperikuviakin.

Hengästyttääkö?

Viimeksi kun oon kirjottanu synnytyksestä/sektiosta toipumisesta olin vielä melko huonossa kunnossa. Kipuja oli ja kävely sujui hitaasti sekä hengästyin helposti (olin silti hurjan onnellinen siitäkin edistyksestä, että pystyin kävelemään). Nyt olo alkaa olla suht normaali. Olen saanut kuntoa jonkin verran takaisin. Voin kävellä reippaasti ilman, että hegästyn ja välillä tekisi mieli ottaa juoksuaskeliakin, mutta yritän olla kärsivällinen ja ottaa toipumisen kanssa varovasti. Jälkitarkastuksessa sain luvan alkaa liikkumaan, mutta juoksua, hyppimistä, repiviä liikkeitä ja kaikkea vatsalihaksiin kohdistuvaa kehotettiin välttämään.. vatsalihaksia tulee välttää vielä pitkään, mutta juosta saa jos uskon siihen pystyväni ilman, että rikon paikkoja sisältäpäin. En ole ihan vielä uskaltanut, koska pidemmän reippaan lenkin jälkeen on leikkausalue arka ja välillä tuntuu kiristäviä kipuja. Kipuja voi tuntua kuulemma vielä vuodenkin päästä. Yritän kuitenkin olla kärsivällinen liikkumisen ja kunnonkohottamisen suhteen. Sisäisillä tikeillä kestää sulaa noin kuusi viikkoa, mutta siihen, että haava alueet saavat täyden vahvuutensa voi kestää yli puoli vuotta. Mun varovaisuuteen vaikuttaa varmasti ne kohtutulehduksen aiheuttamat kivut.. en todellakaan halua että mun sisältä repeää mikään ja joutuisin takasin leikkauspöydälle. Haava on ulospäin parantunut hienosti. Nyt se pikkasen kutisee, luulen sen johtuvan siitä, että tunto alavatsaan on jo osittain palannut. Niin ja kasvohalvaus on parantunut myös.

Mitään kummosta liikuntaa en siis vielä harrasta. Käyn kävelyllä koiran kanssa ja työntelen vaunuja. On ollut tarkotus alkaa jumppailemaan kotona. Voisin tehdä jalkajumppaa samalla kun makaan lattialla lasten kanssa.. en vaan oo vielä saanut itseäni niskasta kiinni. Myös käsipainoja vois nostella, mutta toisaalta nostelen poikia päivät pitkät, joten se riittää mulle toistaseks. Jalat saa hyvää treeniä kun nousee vauva sylissä lattialta tai laskeutuu vauvan kanssa lattialle sekä työntämällä vaunuja ylämäkeen.. ehkä joku päivä uskallan alkaa kokeilemaan kyykkyjä.. alkuun ilman painoja. Nuo vatsalihakset houkuttelis kovasti, mutta kun ei saa niin ei saa. Siinäkin on vaarana rikkoa jotain leikkaushaavaa sekä tietty vatsalihasten treenaaminen liian aikasin johtaa niiden jäämiseen väärille paikoille. Yritin neuvolasta kysyä neuvoja niiden tunnustelemiseen, että tiedän niiden varmasti palautuneen paikoilleen ennen treenaamisen aloittamista. Vastaukseksi sain vaan etten saa tehdä vatsoja vielä PIIIITKÄÄN aikaan repeämisvaaran vuoksi ja sitten joskus kun voin treenata on muistettava aloittaa sivuttaislla lihasliikkeillä. Mua jotenkin häiritsee mun vatsa kun näen itseni sivusta päin. Se raskausvatsa oli helppo hyväksyä, mutta tää palautumisen odottelu on turhauttavaa. Peilissä ei ole mun kroppa.. tai no kaikki muu on ok paitsi vatsa. Ei se todellakaan ole iso, mutta se ei ole mun vatsa.. tai siis en tunne sitä omakseni. Hluaisin käyttää mun farkkujakin, mutta koska niissä kaikissa on melko korkea vyötärö, en voi istua ilman että kiristää. Toisaalta vatsa on kyllä palautunut paljon nopeammin kuin alunperin osasin odottaa, joten yritän olla kärsivällinen senkin suhteen.

Tällä hetkellä iloitsen ehkä eniten asiasta, jota en voinut tehdä reiluun puoleen vuoteen. Pääsen taas koiran kanssa metsään. Kuulostaa ehkä oudolta etten ole raskauden ja toipumisen vuoksi päässyt metsään.. en edes silloin kun sain vielä liikkua. Meidän lähimetsä on korkealla.. tai siis onhan osa siitä matalalla, mutta voidakseen tehdä metsässä lenkin on ensin kavuttava melko jyrkkä ja pitkä mäki ylös. Siinä mäellä on 60-luvulla ollut mäkihyppymäki ja nykyisin lapset laskevat talvella mäkeä pulkalla. Meni reilu kuukausi synnytyksestä ennen kuin pääsin metsään. Alkuun kapusin mäkeä vähän ja poikkesin sivupolulle, lopulta pääsin aivan ylös asti. Se kapuaminen kyllä hengästytti ja hengästyttää edelleen, mutta se on hyvää kunnon kohotusta ja samalla metsä rentouttaa, saa hetken omaa aikaa ja rauhaa.

Tänään kävin taas metsässä. Oli hurjan kylmä tuuli.
Mun on vieläkin vaikea tajuta että talvi tekee tuloaan kun meni kesä ihan ohi

Muistin myös, että mun piti jo raskauaikana kirjottaa postaus liittyen raskausarpiin ja niiden ehkäisyyn. Mulle ei tullut raskausaikana yhtään arpea. Mun iho taitaa olla muutenkin sellanen ettei siihen kovin herkästi moisia tule, mutta huolehdin silti ihosta hyvin koko raskauajan. Kokeilin erillaisia öljyjä ja rasvoja. Öljyt eivät sopineet mun iholle lainkaan, ne vaan  alko kutittamaan enkä saanut nukuttua. Vaihdoin öljyn rasvaan ja kutina hävisi. Moni on kuitenkin kehunut öljyjä, joten kannattaa kokeilla. Kokeilemalla löytää itselle sopivimmat tuotteet. Itse päädyin lopulta käyttämään bodyshopin kaakaorasvaa. Sitä levittelin aamuin illoin ja loppuraskaudessa useaan kertaan päivässä. Rasvaa kannattaa kuulemma käyttää myös synnytyksen jälkeen sillä raskausarvet saattavt ilmestyä myös raskauden jälkeen.

Ekaks käytin bepancare rasvaa, oli hyvän tuntunen rasva, mutta loppu hujauksessa ja oli kallista. Halusin jotain luonnontuotetta, joten ostin kookosöljyä. Kookosöljyn hyviä puolia on edullinen hinta, ihana tuoksu ja sitä voi käyttää myös ruuanlaittoon. Kolmas kokeilu oli Weledan raskauarpien ehkäisyyn tehty öljy. Öljy tuoksuu melko voimakkaalta. Koska kutisin öljyistä päätin siirtyä takas rasvaan ja ostin tuota kaakaorasvaa. Hyvä tuoksu ja ihanan pehmeä runsaasti kosteuttava rasva, melko riittoisa myös.

Kirjottelen psyykkisestä toipumisesta ja muutenkin fiiliksistä erikseen kunhan on taas kädet vapaana.

Hei meillä kasvetaan!

Itse ei aina oikein tajua kuinka paljon pojat ovat kasvaneet syntymänsä jälkeen. Nyt ollaan noin yhdeksän viikkoa vanhoja. Syntymäpaino oli Oskarilla 1930g, paino laski 1700 grammaan ja neljä päivää sitten paino oli 3740g. Oliver painoi syntyessään 1820g ja paino tippui 1500 grammaan, nyt painoa on reilu 3500g. Pituutta on molemmilla noin 50cm eli kymmenen senttiä enemmän kuin syntyessään. Muutakin kehitystä on tapahtunut mm. omaa päätä jaksetaan kannatella vaikka välillä näyttääkin vielä melko huteralta meiningiltä. Intoa liikkumiseen löytyy vaikka juurikaan ei vielä minnekkään möngitä. Selällään ja kyljellään päästään kyllä pieniä matkoja liikkumaan, mutta se taisi onnistua jo ihan alkumetreilläkin. Tänään on alkanut kuulumaan uusia äänteitä ja luulenpa ettei kauaa mene kun täällä kuuluu sulonen jokeltelu. Tuntuu että asiaa olisi kovasti ja nauramistakin on tänään kokeillut Oskari. Itkuihin alkaa tulla selkeämpiä eroja. Tänään koirakin hätkähti kuullessaan uudenlaisen itkun. Ympäröivää maailmaa katsellaan nyt myös huomattavasti enemmän 

Parhaiten kasvun huomaa vaatteista. Sininen haalari oli käytössä noin kuukauden ikään saakka ja ruskea nyt.

Hienoin kehitysaskel oli ehkäpä noin kolme viikkoa sitten kun päästiin eroon nenämahaletkuista,nyt pojat syövät itse minkä jaksavat. 50-100ml maitoa menee 7 kertaa päivässä.  Alkuun syötiin 8 kertaa vuorokaudessa, ollaan päästy eroon yhdestä yösyötöstä, joten saadaan itsekkin nukkua pidempiä pätkiä aina silloin kun pojat eivät kiukuttele. Myös jonkinlaista rytmiä unien ja valveillaolojen suhteen ollaan yritetty pitää vaikka toki pojat saavat nukkua silloin kun väsyttää. Vissiin noin kolmen kuukauden ikäiselle lapselle pystyy alkaa luomaan paremmin rytmiä.

meidän päivärytmi (kaikki ei aina tietenkään mene ihan minuutilleen, puolentunnin heittoja yleensä kuitenkin vaan)

klo 6.00 aamumaito
klo 6-9 yritetään olla hereillä (tähän tietysti vaikuttaa miten hyvin yö on nukuttu)
klo 8.00 maito
klo 9 -> päiväunet (nukahtavat automaattisesti jos aamu valvottu, mutta esim vaunulenkillä nukahtavat)
klo 11.00 maito
klo. 14.00 maito
klo 15.00 päikkärit vaunulenkillä
klo 18.00 maito
klo 18-20 yritetään taas olla hereillä
klo 20-21 iltamaito ja yöunille
klo02-03 yömaito

Tietenkään aina jutut ei mene niinkuin suunniteltu, mutta aikalailla näin meidän päivät menee. ”Noi yritetään olla hereillä” ajat on ihan siksi että saadaan yöt nukuttua, mutta jos pojat päättää nukkua niin silloin nukkuvat, ei tietenkään pakoteta valvomaan. Meillä on suunnilleen joka toinen päivä pojat hereillä melkein koko päivän ja sitten taas nukutaan enemmän seuraavan päivänä. Samoin kun on selkeesti kakkapäivät, sillon kakataan urakalla ja seuraavana päivänä kerran :D Yksi huomattava muutos onkin se, että kakat ja pierut haisee… ne tosiaan haisee, etenkin pierut… ja meillä piereskellään PALJON!!!! no hyvä että ilma tulee ulos niin on mukavampi olla.

Oliverin päiväunet <3

Neuvolassa meitä muistuteltiin siitä, että pojat syntyivät 5 viikkoa etuajassa, joten tulevat myös kehityksessä jäljessä. Ovat nyt siis periaatteessa vasta kuukauden ikäisiä koska reilu kuukausi poikien elämästä on mennyt kehittyessä ns. vastasyntyneeksi. Sen lisäksi, että ovat joutuneet kehittymään kohdun ulkopuolella liian aikaisin, ovat joutuneet käyttämään valtavasti energiaa syömisen opetteluun ja hengittämiseen. Neuvolassa poikien kehitystä seurataankin lasketunajan mukaan ja ovat sen mukaan normaalisti kehittyneitä. Ottivat asian puheeksi ihan siitäkin syystä, että vanhemmilla on monesti tapana vertailla lapsiaan ja moni saattaakin meille sanoa että kyllä meidän Liisa osasi sitä ja tätä jo neljän kuukauden ikäisenä, mien teidän pojat ei osaa. Lasten kehitys on muutenkin yksilöllistä, joten jos mulla on itsellä olo että pojat kehittyy normaalisti ja neuvolassa niin sanotaa, on mulle aivan sama mitä jonkun muun äiti sanoo omien lastensa osanneen. Meillä ei ole kiire minnekään. Neuvolassa saatiin viimeksi myös rotarokotteet. Ehkä ihan pikkusen enemmän on vatsavaivoja ollut, mutta ei mitään suurempia vaivoja tullut.

Luonne erot oli alkuun selkeät. Oskari oli se tempperamenttisempi herra, mutta nyt tuntuu olevan toisin päin. Oliver nostaa mekkalan paljon herkemmin ja Oskari köllöttelee ihan rauhassa ihmetellen kaikkea näkemäänsä. Jännä nähdä millasia veijareita pojista kasvaa.

Vaikka ollaan kovasti kasvettu, mahdutaan vielä kevyesti samaan sitteriin. Ollaan nyt ns. vastasyntyne.en kokoisia

PS.  Kun vähennettiin se yksi yösyöttö, pohdin itse kuinka se onnistuu kun pojat olivat tottuneet syömään tiettyihin kellonaikoihin ja heräilivät automaattisesti. Me nostettiin pikkusen maitomäärää jokaisella aterialla ja kun pojat heräsivät yöllä syömään siihen aikaan kun oli tarkoitus jättää syönti väliin, annettiin vähän vähemmän maitoa ja takaisin nukkumaan. Ajattelin vähentää joka yö tämän syötön maitomäärää niin, että pojat tottuvat lopulta olemaan ilman maitoa, mutta jo seuraavana yönä pojat nukkuivat tämän yhden syöttökerran yli ja heräsivät vasta seuraavalle syötölle.

Muruttimet kastettiin

Lauantaina 11.10.2014 meidän murut kastettiin ja saivat nimekseen Ukko Oskari (Herra A) ja Urho Oliver (herra B) Oskariksi ja Oliveriksi kutsutaan, on kutsuttu näillä nimillä jo raskausaikana. Nimillä ei ole mitään sen erityisempaa tarkoitusta tai historiaa kuin että me tykättiin niistä. Alkuun oli vain Oskari ja Oliver, sitten tuli Urho Oskari ja Ukko Oliver, mutta nimet vaihtoivat paikkojaan koska Oskari on olemukseltaan jotenkin enemmän äijämäinen, siispä Oskarista tuli Ukko ja pienestä Oliverista Urho, onhan poika kuitenkin taistellut kohdussa ahtaudesta huolimatta ja ottanut urheasti kiinni minuutin vanhempaa veljeään kasvun suhteen. Urhea Oliver ansaitsee siis nimekseen Urho. Mun isä on muuten syntynyt Ukon päivänä.

Kastejuhla pidettiin Keravan kirkolla pienellä porukalla. Mukana oli poikien huippu kummit, meidän perheet sekä minun kummit ja kummitädin perhe, Mikon täti ja tädin mies.

Kuva Salomon Kosunen

Juhla oli mukava ja kiitetään kaikkia juhlavieraita sekä kaikkia juhlan valmisteluissa auttaneita. Minun äiti teki juhlaan voileipäkakun, kookospikkuleipiä, paistoi piirakat, hommasi kahvit ynnä muut, huolehti kastemekot ja poikien juhlavaatteet sekä auttoi kahvituksen laitossa ja siivoamisessa. Mikon äiti teki täytekakut ja lusikkaleipiä miehensä kanssa sekä auttoi myös kaikessa järjestämisessä. Mun sisarukset ottivat tiskikoneen haltuun ja olivat hoitaneet näin ison osan siivoamisesta. Mikon sisko oli iso apu järjestelyissä ja Oliverin kummitäti (joka muuten kutoi poikien hienot töppöset) oli miehensä kanssa iso apu tavaroiden kuskaamisessa juhlapaikalta kotiin. Valokuvia juhlasta otti meidän kaveri ja kivoja kuvia tuli paljon. Iso kiitos myös kaikille poikien sylittelystä. Tähän voisi luetella vielä vaikka kuinka monta kiitosta, mutta eiköhän kaikki tiedä, että kaikki apu oli tärkeää vaikka en tähän ihan kaikkea kirjotakkaan.Tuntuu etten itse tehnyt mitään, mutta kuitenkin tein kokoajan jotain.. en vaan yhtään tiedä mitä kun tuntuu että hirveän vähän ehdin kenenkään kansa juttelemaan. Valmisteluissa pääsin helpolla, ostin mehun, servetit ja kynttilät sekä näpersin kakkujen päälle koristeet sokerimassasta. Ihanaa kun on paljon tukijoukkoja ympärillä.

Mun iskä ehti ottaa kuvan toisesta kakusta ennen korkkaamista

Tässä kuva tästä mun osuudesta. Molemmilla pojilla oli oma kakku. Oskarin kakku oli muuten samanlainen, mutta kengät olivat tumman siniset ja tietysti nimi oli eri :D Kengät ja niiden väri sai alkunsa Oliverin kummitädin kutomista töppösistä Muista tarjottavista mulla ei oikeastaan ole kuvia ja voileipäkakkua en ehtinyt kokonaisena edes näkemään kun lämmittelin pojille maitoa :D Kaikki maistui kuitenkin hyvältä ja sehän se on pääasia.

Pojat saivat  ihania lahjoja. Oli Marimekon puisia rakennuspalikoita, pyyhkeitä, vaatteita, pehmohiiri hienossa sirkuslaukussa, kehykset joihin painaa käden ja jalan kuvat, rahaa kohta avattaville tileille jne. Kuvassa kummilahjatuolit. Tuoleissa on laatat joihin kaiverrettu poikien syntymätiedot. Huikea idea! Tykkään hirmusesti nistä pikkusista tuoleista.

Nyt on kastejuhla sitten ohi ja poikien nimetkään ei ole enään salaiset. Nyt voidaan heittää hyvästit A:lle ja B:lle ainakin melkein ja toivottaa tervetulleeksi Ukko Oskari ja Urho Oliver!

Elämää pikakelauksella

Arki rullaa hurjaa vauhtia enkä ole ehtinyt tänne kirjoitella. Päivät rytmittyy poikien syöntien mukaan, eli eletään kahden- kolmen tunnin sykleissä. Päivät hujahtaa ohi hetkessä ja tuntuu ettei mitään ehdi tekemään. 

Ollaan kuitenkin päästy ulos täältä meidän omasta valtakunnastamme. Vaunulenkkejä on tehty jonkin verran ja kyläilty myös. Omaa mieltä piristää aina kun pääsee vaihtamaan vähän ympyröitä tai kun joku käy täällä meillä kylässä. Vaikka myönnän että tarvii tänne väliin niitäkin päiviä kun ollaan ihan vaan oman perheen kesken, lojutaan sohvalla ja katsotaan leffoja.

Olavi odottaa lenkillelähtöä poikien kanssa

Olavi vahtii jälleen

Kaksi vahtii yhtä

Pojilla oli vajaa viikko sitten kontrolli sairaalassa. A-poika oli ylittänyt jo kolmen kilon painon kuudella grammalla ja B lähestyy vauhdilla tuota maagista kolmen kilon rajaa. Hienoa että pojat kasvaa! Nyt siirretään isompaa poikasta vähitellen apteekin korvikkeesta kaupan korvikkeeseen, kummasti parantaa taloudellista tilannetta kun maito maksaa huomattavasti vähemmän… vaikka eipä siinä, raha on kuitenkin aivan toissijanen juttu poikien hyvinvointiin nähden. Pienempi poika syö apteekin korviketta vielä melko pitkään. Nenämahaletkut on pojilla edelleen vaikka pääsääntöisesti syövät jo melko hyvin itse. Saatiin lääkäriltä myös lupa vähentää yösyöttöjä, joten maidon kerta annos suureni. Nyt syödään 7x75ml maitoa vuorokaudessa. Letkut nyppästään pois viimeistään kastejuhlaan mennessä, saahan ne takasin jos on tarvetta.

Miesten hetki <3

Omia fiiliksiä

Musta tuntuu, että poikien syntymän jälkeen mieliala on melkonen vuoristorata. Moni juttu johtuu varmasti paljon kaikista hormonaalisista vaihteluista, mutta osa ihan vaan väsymyksestä. On ihanaa olla äiti, mutta samalla myös kamalaa. Poikia en antaisi pois mistään hinnasta, mutta pakko myöntää, että välillä pikkasen ottaa päähän!!!

Tänään mulla oli jälkitarkastus ja käytiin läpi näitä mieliala hommia. Sain täytettäväks sellasen mielialakyselyn, josta laskettiin pisteet.Pisteet määrittelee sen tarviiko apua esim masennukseen ja minkä tasonen masennus on kyseessä. Hoitaja sano, että jos pisteet olis menny yli kolmentoista, olisin ns. normaalia väsyneempi ja kenties masentunut. Mun pisteet oli seitsemän. Vastasin rehellisesti kaikkeen enkä yrittänytkään peitellä sitä, että joskus ei oo ihan kaikki muumit laaksossa. Hoitaja sanokin ettei mun tapauksessa olis ollu yhtään ihmeissään vaikka pisteet olis ollu melkosen korkeat kun oli tuo alku sen verran rankka, sekä kaksi vauvaa ja ensimmäiset lapset. No mun pisteet oli kuitenkin ihan normaalit.

Pääosin mulla on ihan hyvä fiilis, mutta joskus tuntuu ettei mikään onnistu. On jännä miten sitä syyttää itseään aivan kaikesta. Jos joku asia menee pieleen, mun pää sanoo sen olevan mun vika vaikka näin ei olisikaan. Tajuan sen itsekkin, mutta joku tuolla aivoissa niksahtaa ja vollotan kuinka surkea oon, kuinka mikään ei onnistu, olen huono äiti, täysin turha jne. Hetken kuluttua fiilis on aivan päinvastainen.Näitä hajoomisia tulee ja menee… mutta myönnän, että nyt mut on erittäin helppo suututtaa.

Riittämättömyys on se tunne mikä on heti toisena kaiken hyvän jälkeen. Riittämättömäksi itsensä tuntee usein. Jos yhden lapsen vanhemmatkin tuntee sitä niin ei ihme jos näin tuntee myös useamman lapsen kanssa. Pahimpia on ne hetket kun kaksi vauvaa haluaa samaa asiaa samaan aikaan, huutavat kaikkialla muualla paitsi sylissä ja silloinkin hiljenevät vain kun kävelet ympyrää ja hytkyt. Otat yhden vauvan syliin, saat vauvan hiljenemään, mutta edelleen se toinen huutaa. Lasket sylissä olevan vauvan pois sylistäsi ja otat huutavan syliin, jolloin myös se sylistä pois joutunut jatkaa huutoaan. Yrität pitää vauvoja sylissä yhtä aikaa, mutta kiukkuinen lapsi vääntelehtii ja kääntelehtii, jolloin toteat ettei se vaan onnistu ja taas on kaksi yhteen ääneen huutavaa vauvaa. Jatkat vuorottelua ja tunnin kuluttua huomaat olevasi edelleen samassa tilanteessa. Jumppaat vauvoja, annat tutin, kannat, laulat, juttelet, mutta aina vähintään toinen itkee. Siinä raivoomisen keskellä teet vauvoille maitoa ja toivot sen auttavan, ehkä niillä on nälkä… aina ei ole, mutta aina voi yrittää. Eniten tuoitku raastaa mieltä silloin kun se on samanaikaista ja öisin vaikka huutajia olisi vain yksi. Täytyy vaan hengittää syvään ja ajtella itkun väkisinkin loppuvan joskus. Pitää vaan yrittä pysyä itse rauhallisena… helpommin sanottu kuin tehty. Päivisin mua ei kyllä yhtään haittaa jos toinen itkee, sen jaksaa hyvin. Vaikka toki olis kivempi jos pojilla olis vaan kaikki hyvin eikä tarttis itkeä. Yleensä meillä itketään nälkää tai vatsan väänteitä.

Olo silloin kun kaksi huutaa yhtä aikaa

Fiilis kun huutoa on jatkunut yli tunnin...

Välillä tekee mieli huutaa... etenkin jos yöllä ei nukuta

mutta kun lopputulos on tämä....

... on aivan huippu, voittajafiilis!

Oon onnellinen että toistaseks kovin moni ei oo mulle sanonut ”Siinähän kaksi menee kuin yksiskin” NO EI MENE!!! (ei ainakaan mun taidoilla) Onhan niitää vauvoja kuitenkin kaksi... tai no jos joudut vaihtamaan useinkin neljä vaippaa vartin sisään, syöttämään lastasi kahdesta tissistä tai pullosta samanaikaisesti jos yksi lapsi huutaa kahden lapsen volyymilla, riisuu itsensä jo vauvana niin että puet vauvasi kaksi kertaa peräkkäin ilman että syynä on falskaava vaippa tai ääni joka kertoo kuinka vaippa täyttyi jostain haisevasta. Jos kannat useamman vauvan tarpeet mukanasi aina kotoa lähtiessäsi, käytössäsi ei ole edes sitä yhtä vapaana olevaa kättä jne. Voisin jatkaa tota listaa loputtomiin. Toki mulla ei ole kokemusta yhdestä lapsesta, joten en tiedä… mutta joskus mietin, etenkin öisin olevani jo nukkumassa jos lapsia olisi vain yksi. Uskon kuitenkin että niitä positiivisia asioita on kaksosissa paljon enemmän kuin näitä ns työllistäviä ja niitä taas ei muut kuin kaksosten vanhemmat pääse kokemaan, Ja kyllä varmasti useamman eri ikäisen lapsen vanhemmalla on sitten taas aivan omat haasteensa. Se on juttu aivan erikseen kuinlka sovittaa elämä yhteen eri ikäisten lasten kanssa, mutta siitä mulla ei ole kokemusta. Enkä sano sitäkään, että kaksosten vanhemmilla olis automaattisesti vaikeampaa kuin yhden. Se on ihan lapsesta/lapsista ja sinusta itsestäsi (asenteesta) kiinni millasta se elämä on. Jos on yksi vauva joka kärsii esim koliikista, on elämä varmasti raskaampaa kuin kahden ns. helpon vauvan kanssa. Nostan hattua kaikille vanhemmille jotka jaksavat kamppailun itkuisen lapsen tai sairaan lapsen kanssa, on lapsia sitten yksi tai useampi. Mutta palatakseni tähän siinähän kaksi menee missä yksikin kommenttin. Sairaalassa hoitaja kertoi erään miehen sanoneen ystävälleen, joka oli kyseisen kommentin heittänyt ja sen jälkeen tuumannut lähtevänsä pesemään autoaan. että pese samalla meidänkin auto. Tähän ystävä oli tokassut että siinä on ihan hirvee homma ja aikaa menee kaks kertaa enemmän… NIINPÄ…. 

Mutta joo, vaikka fiilikset heittelee ihan miten sattuu ja vaikka hommaa riittää yllinkyllin jokaiselle kädelle ja jalallekkin niin pakko olla onnellinen tietysti pojista, mutta myös siitä, että meidän pojat on reippaita pieniä ihmisen alkuja. Koen, että meidän pojat on ns helppoja vauvoja (ainakin vielä). Vaikka valvotut yöt ja päivät on rankkoja niin kyllä noita pikkusia jaksaa rakastaa, ihmetellä ja ihailla. Välillä vaan pitää purkaa se väsymys ja riittämättömyys vaikka ihan vaan huutamalla peilikuvalleen niin jaksaa taas kummasti paremmin :D Nyt oon erityisen kiitollinen näistä hyvin nukutuista öistä. Pojat ovat saaneet (ainakin hetkellisesti) mahtavat unenlahjat. Nyt meillä herätään syömään vain kerran yössä!!! Toivottavasti tämä jatkuu, mutta jos ei niin nautitaan tästä nyt :)

Kotiarkea

Vähän reilu kuukausi poikien syntymästä ja blogi tekstejä tulee harvakseltaan. En voi sanoa, etteikö olis aikaa tai ettenkö jaksais kirjottaa, aika vaan menee nopsaa eikä tekemisestä puutettakaan ole. Kun sitten on aikaa, joko nukun tai köllähdän sohvalle katsomaan jotain täysin turhaa ohjelmaa.

Mulla on kirjotuskaveri

Päivät kuluu poikia syöttäessä ja hoitaessa, pullojen sterilointiin, maidon tekemiseen, kotitöihin jne. Tosin välillä tuntuu, että itse vaan lusmuan ja mies häärää ympäriinsä. No olen mä aina jotain hyödyllistä saanut tehtyä, mutta tää kämppä varmaan räjähtää käsiin kun mies menee töihin :D Onneks siihen on vielä monta viikkoa...

Tämä arjen pyörittäminen alkaa sujumaan jo hyvin ja asioita tekee melko ruutiinilla. Oon myös vähitellen oppinut tekemään asioita vauva kainalossa. Ihan hyvin voi tehdä kotitöitä, joskin se on vähän hitaampaa... kaksi vauvaa onkin sitten asia erikseen, kahdesta täyttyy kädet eikä jalka taivu laittamaan astioita kaappiin, solmimaan roskapussia yms. Tosin katsoin just videon naisesta jolla ei ole käsiä ja teki jaloillaan kaiken mitä muut käsillään. Itse en moiseen kykene.

Välillä tulee toki niitäkin päiviä kun mikää ei tunnu onnistuvan, mutta otetaan kömmähdykset huumorilla. Toissapäivänä kaadoin useaan kertaan maidot lattialle kokeillessani ovatko sopivan lämpöiset... maailma on vaan suunniteltu niin, että nesteet valuu lattialle jos ei laita korkkia kiinni ennen kallistamista... sitä kutsutaan kai painovoimaksi? Ajatus ei ihan aina pysy mukana tekemisessä, luulen sen johtuvan väsymyksestä. Ihmisen aivot tarvii vissiin unta toimiakseen. Töissä kuulin ihan raskauden alussa, että nainen on ”tyhmimmillään” synnytyksen jälkeen, pitää paikkansa (ainakin mun kohdalla)! Sellanen äly ja väläys fiilis. Yritettiin tossa miehen kanssa laskea maidon valmistus suhteita. Jos maitoa tarvitsee valmistaa esim. 880ml ja kolmesta mittalusikallisesta + 90 millistä vettä tulee 100ml maitoa, niin kuinka monta mitallista jauhetta ja kuinka monta millilitraa vettä tarvitaan, jotta saadaan haluttu määrä valmista maitoa? Kyllä oli sitten vaikeaa. Osasin laskea määrät, mutta aivot ei osanneet kertoa miten. Olin varma mieheni laskutoimituksen olevan ihan pielessä ja siinä se ilta menikin ihmetellessä millä kaskutoimituksella noi määrät lasketaan. Piti sitten soittaa äidille :D Noh, tuli tyhmä fiilis kun laskutoimitus sitten selvisi. Se on niinkin vaikeaa kuin 8.8x3 = tarvittavan jauheen määrä ja 8,8x90= tarvittavan veden määrä! Niin ja mun mies oli laskenut kaiken ihan oikein, vähän vaikeemmalla kaavalla vaan. Katsotaan josko tähän joskus aivotkin tottuu.

On myös jännä miten pää reagoi äidiksi tulemiseen, lähinnä mieleen tulee nyt tämä yö elämä. Jo ennen kun pojat olivat päässeet sairaalasta kotiin, heräsin itse öisin siinä uskossa, että mun peiton alla on vauva. Jähmetyin paikalleni etten vain satuttaisi lasta. Sitten iski paniikki, mitä jos poika tukehtuu!!!! Varovasti aloin siirtelemään peittoa ja etsimään vauvaa ja lopulta tajusin mun poikien olevan monien kilometrien päässä. Heräsin myös poikien ruoka aikoihin ja kelloa katsoessa ajattelin, että siellä joku hoitaja nyt syöttää meidän lapsia. Nyt kun pojat ovat kotona, olen myös heräillyt ja luullut toisen olevan vieressäni. Yhtenä yönä luulin toisen pojan nukkuvan lattialla sängyn vieressä. Pimeässä konttailin lattialla etsien vauvaa. Löysin jalat, mutta en päätä. Sitten löysin nenämahaletkun ja lähdin sitä seuraamaan. Vauvan sijaan löysin kännykän ja kauhistein miksi ihmeessä ollaan liitetty meidän lapsi kännykkään ja missä ihmeessä se pää on!?!? Hetki kesti tajuta nenämahaletkun olevan mun kännykän laturin piuha ja jalkojen mun sukat. Kumpikin poika nukkui ihan omassa sängyssään. Luulin myös toisen lapsen kadonneen kun mies yöllä kysyi syöttövuorollaan onko mulla toinen poika kainalossa... no ei ollut, mutta missä ihmeessä se sitten on! Luulin miehen jo katsoneen sängystä.

Elämää poikien rytmiin

Elämä rytmittyy tietysti poikien tarpeiden mukaan ja varsinkin yö elämässä on totuttelemista. Enään ei saakkaan nukkua öitään rauhassa. Vaikka nukun kyllä nyt paljon paremmin kuin raskauden loppuaikoina ja synnytyksen jälkeisinä parina viikkona. Ollaan päästy alkuvaikeuksien jälkeen melko helpolla ja siksi ehkä muutamat raivoitku yöt tuntui rankoilta. Silloin mietti voisko nää palauttaa jonnekkin ja ärsytti valtavasti, mutta päivällä taas ihaili miten rakkaita ja sulosia paketteja meillä onkaan. A poika aloitti useampana iltana raivoomisen ja tätä huutoa jatkui sitten aina aamuyöhön. Aloin epäillä koliikkia, mutta katsotaan miten tää tilanne edistyy. Toissapäivänä päästiin onneksi miehen kanssa syöttövälissä hieman tuulettumaan kahdestaan kun mun äiti katsoi poikia hetken. Piristi kummasti valvottujen öiden jälkeen käydä markkinoilla. Viimiset kaksi yötä huudettiin vaan muutaman kerran ja luulinkin jo sekoittaneeni pojat kun huutaja olikin toisena yönä B, herra A nukkui rauhallisesti koko yön... mitä nyt herättelin syömään. Viimeisten öiden huudot oli kuitenkin pieniä ja sain nukuttua melkosen hyvin. Vaikka öisin tietysti haluaisikin nukkua niin turha siitä on antaa itsensä ärsyyntyä jos välillä valvotaan... täytyy vaan nukkua sitten kun siihen on mahdollisuus. Vaikka jos tässä on koliikki puhkeamassa niin varmasti rankkaa tulee olemaan.

Olavi tahtoo kovasti hoitaa myös

Kehitystä havaittavissa

Torstaina meillä oli ensimmäinen kontrolli sairalassa kotiutumisen jälkeen. Poitsut olivat kasvaneet ja saaneet lisää painoa. Kohta kumpikin painaa 2,5kg, mikä tarkoittaa sitä, että saadaan alkaa kohta ulkoilemaan! Meidän pienempi poika oli mennyt pituudessa isoveljen ohi. Kaikki oli hyvin, paitsi A pojan hemoglobiini, joka oli laskenut entisestään. Lauantai päivä vietettiin taas sairaalassa punasolusiirrossa, jotta saadaan hemoglobiini nousemaan. Oli ihana tulla kotiin sairaalasta kun mun äiti oli käynyt laittamassa meille ruokaa ja tehnyt kiisseliäkin. Niin ja perjantaina kävi neuvolatätikin katsomssa poikia.

Punasolusiirtopotilas

Nyt meillä on kaksi pirteää poikaa. Jaksetaan valvoakkin syöttöjen välejä ja seurustella. Maitoakin menee pullosta enemmän ja toissapäivänä molemmat pojat söivät ensimmäistä kertaa pullon tyhjäksi. A on tyhjentänyt jo kahdeksan pulloa ihan itse. Tällä hetkellä maitoa on joka aterialla 57ml. Viikossa maidon määrää nostetaan aina viidellä millillä. Kohta taas pieni nosto, pojatkin ovat nälkäisempiä kuin ennen. Täällä siis kasvetaan ja voimistutaan. Keskosvaatteetkin jää jo pieniksi.

Luonne erot alkaa myös selkeytymään. Jo raskausaikana huomasin toisen olevan vilkkaampi kuin toisen. Näinhän se on nytkin. Herra A on huomattavasti kärsimättömämpi ja hermostuu herkästi jos ruoka ei ole valmiina heti. B on selkeästi rauhallisempi tarkkailija luonne. Pääosin kuitenkin hyväntuulisia molemmat.

Kiitos

Viime postaukseen laittelin juttuja miten meidän arki pyörii ja miten ollaan sitä helpotettu. Sain sen jälkeen käyttöni kaksi maidon lämmittäjää, kiitos niistä. Ovat kätevät etenkin öisin.

Saatiin myös koliikkikeinu josta uskon olevan paljon apua etenkin silloin kun mies menee töihin eikä omat kädet ehkä riitä aivan kaikkeen. Vielä ei ole otettu käyttöön, pojat hukkuu siihen vielä ja päällisetkin ovat pesussa. Kiitokset keinusta!

Iso kiitos myös kaikille meitä auttaneille ja tukeneille. Erityisesti haluan kiittää mun vanhempia, jotka ovat meidän koiran hoidon lisäksi hoitaneet meidän koko perhettä jo raskaudesta lähtien. Myös miehen perhe on piristänyt ja auttanut hurjasti. Eilen anoppi toi kaksi mam- tuttipulloa lisää, joten nyt meidän ei tarvitse enään aamusin keittää yhtään pulloa, laitetaan vain mikroon. Keitettäväksi jää vain maidon valmistuspurkit ja muutamia mittaruiskuja. Onneksi meillä on miehen kanssa aivan huippu perheet!

Kiitetään myös Pampersia pienistä keskosvaipoista. Vinkkinä muillekkin yhden tai useamman keskosen vanhemmille, Pampers lahjoittaa yhtä keskosta kohden kaksi pakettia micro vaippoja ilmaiseksi (ei saa kaupoista niin pikkusia vaippoja). Voi olla että lahjoittavat myös vaippoja täysiaikaisille vauvoille, mutta siitä en ole varma.Vaatii vain soiton Pampersille. Myös Liberolta voi tilata pieniä vaippoja tosi edullisesti soittamalla tai sähköpostitse.

Jeps, tulipas taas paljon tekstiä. Tarttis kirjottaa vissiin päivittäin saadakseen lyhkäsempiä postauksia. Mukavaa viikkoa kaikille, kirjottelen taas kunhan saan aivot oikeille asetuksille.

Yhdessä vihdoinkin

Viimeinen päivä sairaalassa

Perjantaina 5.9.2014 saatiin meidän pojat kotiin. Olihan tätä jo odotettukkin, vaikka näin jälkeen päin ajatellen kolme sairaalassa vietettyä viikkoa on lyhyt aika... se vain tuntui huomattavasti pidemmältä.

Aamulla suunnattiin kohti Hyvinkään sairaalaa melko epäuskoisissa tunnelmissa. Saadaanko me nyt ihan oikeasti koko perhe kotiin? Ajattelin, että vielähän tässä ehtii tulla jokin vastoinkäyminen ja meille ilmotettaisiin, ettei kotiutuminen vielä onnistukkaan. Sairaalassa aloitettiin poikien aamutoimet niinkuin kaikkina muinakin aamuina. Poikien nukkuessa käytiin hoitajan kanssa läpi kotiutumis asioita ja saatiin hoito -ohje nivaskoja, joista näkee poikien vorokauden maitomäärät, vitaamiinit yms. Katsottiin myös kaikki kelaan tarvittavat lausunnot kuntoon ja odoteltiin lääkäriä.

Siinä se päivä sitten eteni samoin kuin kaikki aikaisemmatkin. Poikien vaipan vaihtoa, syöttämistä ja nukkumista. Lopulta lääkäri tuli ja käytiin läpi vielä kaikki reseptit ja lääkäri kertoi missä kaikissa tapauksissa olla herkästi yhteydessä sairaalaan. Toki sellaista asiaa ei olekkaan, josta ei saisi soittaa ja kysyä, mutta koska pojat ovat vielä pieniä, täytyy heidän vointiaan seurata hyvin tarkasti. A-pojalla on alhainen hemoglobiini, mutta punasolu siirtoja ei vielä tarvinnut aloittaa. Toivotaan, että uusi maito yhdessä raudan kanssa saisi sen nousemaan. Erityisesti A-pojan kohdalla on siis oltava tarkkana ja huolestua mikäli poika on normaalia väsyneempi, veltto tai kuumeinen. Toki samat jutut pätee kumpaankin lapseen. Seuraava kontrolli käynti onkin jo ensi torstaina. Silloin pojista otetaan labrat ja lääkäri tarkistaa kaiken olevan kunnossa.

Nappasin sairaalasta mukaan poikien kortit. Siniset Mikki kortit on naistenklinikalta.
Niissä lukee sisällä poikien tiedot. Vihreät pienet kortin on Hyvinkäälä ja niissäkin on sisällä poikien tiedot. Nämä sekä mikki kortit olivat kiinni poikien sängyssä. Hyvinkäällä pojat saivat myös onnittelukortit kahden kilon johdosta.

Saatiin pihalle kukkia naapurilta

Kotiin!!!

Lopulta saatiin lupa lähteä kotiin. Pakattiin pojat turvakakaloihin ja suunnattiin kohti kotia. Matkalla käytiin apteekista hakemassa poikien maitojauheet. Hieman jännättiin ehditäänkö poiken hoitovälissä ajamaan kotiin apteekin kautta ja vielä valmistamaan maidot. Apteekissa oli pitkä jono ja mua alko ärsyttämään ne iäkkäämmät ihmiset, jotka jää muista vuoroaan odottavista ihmisistä huolimatta juttelemaan farmaseutin kanssa kaikkea maan ja taivaan väliltä. Ei mulla normaalisti olis ollu mikään kiire, mutta mua odottaa autossa kaksi pientä poikaa isänsä kanssa, joiden tarttis syödä ihan kohta. Oltais haettu maidot edellisenä päivänä kun saatiin resepti, mutta kyseistä maitoa ei ollut missään hyvinkään eikä keravan apteekissa (muista apteekeista en tiedä), joten se täytyi tilata ja oli perillä meidän kotiutumispäivänä.

Kotona meitä oli vastassa meidän koira ja mun isä. Olavi oli pitkään hoidossa mun vanhemmilla ja sovittiin, että isä tuo koiran kotiin ennen meidän saapumista. Ajateltiin, että kun koira on kotona ensin, on se pienempi ”järkytys” kuin se, että koira tuodaan monen viikon hoidossa olon jälkeen kotiin ja kotona odottaakin kaksi uutta lauman jäsentä. Ehkä olavi koki nyt, että ei ole joutunut olemaan pois kotoaan näiden kahden omituisen otuksen vuoksi. Hienosti Olavi otti pojat vastaan. Mua vähän jännitti alkuun kuinka tässä käy kun tuo meidän koira on iso ja vastaanotot on melko rajuja (on niin kamalan innoissaan). Mun isä piti Olavia kiinni kun laskettiin pojat kaukaloissa lattialle. Siinä sitten haisteltiin ja tutustuttiin. Olavi on kovin kiinnostunut pikkumiehistä, mutta osaa olla oikein nätisti. Kyllähän koirakin varmasti vaistoaa, että noin pieniä täytyy käsitellä varovasti.

Ensimmäiset päivät kotona

Nämä ensimmäiset päivät on mennyt oikein mukavasti. Enimmäkseenhän pojat vielä nukkuu. Heräilevät syömään ja nukkuvat lisää. A-poika on pirteimmillään illalla (klo 21-00) ja B kuuden aikaan iltapäivällä. Näihin aikoihin poitsut jaksaa vaipanvaihdon ja syömisen lisäksi seurustella ja ihmetellä tätä uutta maailmaa. Ensimmäinen yö kotona meni mulla valvoessa, sillä herra A päätti, että ensimmäistä yötä kotona ei suinkaan kannata käyttää nukkumiseen. Kaveri valvoi koko yön ja oli kovin nälkäinen. Toisena yönä pojat ja minä nukkuttiin hyvin, mutta Mikko valvoi. Kolmantena yönä nukuttiin kaikki. Pojat syö kolmen tunnin välein, joten toki yöllä herätään kaikki kahden tunnin unipätkien jälkeen aina syömään. Poikien syöminen kestää noin tunnin. Ensin syödään pullosta sen verran mihin voimat riittää ja loput laitetaan nenämahaletkuun valumaan. Nyt kotona syöminen on alkanut onnistumaan paremmin. Kaikki maidot ei vielä mene pullosta ja joillakin syöntikerroilla ei pullo kiinnosta ollenkaan, mutta enemmän syövät itse kuin sairaalassa. A:n ennätys on 33ml maitoa pullosta ja B:n ennätys taitaa olla 30ml. Nämä millimäärät ovat huima nousu! Yhteensä maitoa jokaisella aterialla tarttis syödä 50ml. Hieman on vielä matkaa, mutta suunta on oikea!

Kummasti energiaa riittää (vielä) vaikka yöunet onkin vain pieniä pätkiä. Aamulla noustaan kahdeksan aikaan ylös, hoidetaan poikien aamutoimet, keitetään yön aikana käytetyt tuttipullot, laitetaan tiskit, pyykit, Olavin ruoka ja aamupissa reissu sekä syödään itsekkin aamupala. Viimeistään kymmeneltä kaikki on jo valmista. Ennen lapsia oli hyvä jos olin kymmeneen mennessä edes syönyt aamupalaa... tai herännyt (vapaapäivisin). Loppupäivä kuluukin sitten vauvoja hoitaessa, Olavin lenkkeihin ja hoitamiseen, seuraavan vuorokauden maitojen valmistamiseen, lepäilyyn ja perus kotihommiin.

Mun isä oli tehnyt Olaville vetolelun.
Sen kanssa Olavi saikin itsensä touhuttua ihan väsyksiin

Eilen kävin poikien nukkuessa Olavin kanssa ihan kahdestaan lenkillä. Viimeksi ollaan ulkoiltu Oltsun kanssa kahdestaan reilu puolivuotta sitten, enkä oo moniin kuukausiin päässyt lenkille lainkaan. Olavikin tajus, että tää on nyt jotain ihan spesiaalia ja katseli mua melkein koko lenkin silmiin ja heilutti häntäänsä (tai no Olavilla heiluu koko takapuoli, ei vain häntä). Oli mukava kävellä ulkona, vaikka mikään reipas lenkki ei ollutkaan... Hiki mulle tuli silti, mutta vähitellen omakin kunto tässä varmasti kohenee. Kovasti odotan, että pojat saavuttaisivat 2,5kg rajan, silloin saadaan alkaa harjoittelemaan ulkoilua muutamien minuuttien erissä. Joskus päästään sitten vaunulenkeille ja kyläilemään.

Olavi nukkuu lasten vieressä ja vahtii

Arjen helpottamista

Ollaan ehditty kehittelemään joitakin arkea helpottavia juttuja jo näiden muutaman päivän aikana. Varmasti kaikenlaisia keksintöjä tulee ajan kanssa lisää, mutta tässä niistä muutamia.

1. Maidon valmistus

Poikien maito säilyy jääkaapissa vuorokauden, joten tehdään aina vuorokauden maidot purkkiin valmiiksi. Säästyy aikaa ja maidon saa nopeammin kun sitä ei tarvitse enään ennen syömistä alkaa mittailemaan ja sekoittelemaan. Nyt vaan mitataan ruiskulla isosta astiasta 50ml maitoa kahteen tuttipulloon.

Muita päivän aikana tarvittavia ruiskuja.
Ensimmäinen on nenämahaletkuun
toinen raudan annosteluun
ja kolmas nenämahaletkun puhdistamiseen.

2. Yö maidot

Yön maidot mitataan pulloihin valmiiksi. Näin säästyy yöllä aikaa. Maidot lämmitetään vesihauteessa (Kuumaa vettä hanasta kukkaruukkuun) Jos maidolla on kiire on sitten yö tai päivä tehdään alkulämmitys mikrossa. Täytyy vain pitää huoli siitä ettei maito pääse kiehumaan eikä muutenkaan lämpene liikaa.

Maidot lämpenee hyvin kukkaruukuissa vesihauteessa.
Pieni ruukku sopii myös muovipullojen lämmittämiseen.
Muovipullot kelluu, mutta näissä ruukuissa pysyvät kuitenkin
tuttiosat ylöspäin. Teräskannu pitäis lämpöä kyllä paremmin,
mutta sellasia meillä ei ole

3. Yö syöttämiset

Ollaan alkuun noustu kumpikin hoitamaan poikia öisin. Nyt ollaan alettu harjoittelemaan kuinka voidaan hoitaa pojat vuorotellen saadaksemme kumpikin nukkua hieman pidemmät pätkät öisin. Sylissä on vaikea syöttää kaksi pientä kaveria.. Kädet loppuu kesken kun niitä pullojakin tarttis pitää. Sitterit on pojille vielä aivan liian isoja, joten niissä syöttäminen ei onnistu. Ratkaisu löytyi imetystyynystä ja äitiyspakkauksen laatikosta. Tyyny kerälle laatikkoon ja pojat sinne mukavasti nojailemaan. Mun imetystyyny muotoutuu kivasti poikien mukaan, joten ovat tukevasti paikallaan. Näin pienethän tarvitsevat paljon syliä ja suositelaan syöttämään sylissä, mutta yö ei ole seurustelu aikaa muutenkaan, joten uskon tän olevan ihan hyvä ratkasu meidän oman jaksamisen kannalta. Joskushan mun on muutenkin pystyttävä hoitamaan pojat yksin enkä silloin halua käyttää varsinkaan öisin reilua kahta tuntia jokaiseen syöttämiseen. Mulle jäis aikaa nukkua yössä yhteensä 3 tuntia vajaan tunnin pätkissä. Toki sitten kun pojat syövät itse maitonsa ja kasvavat tarpeeksi, voidaan syöttövälejä alkaa öisin harventaa. Tämä syöttötaktiikka on vielä kokeilun alla, mutta uskon tämän toimivan oikein hyvin.

Olavi on mukana poikien ruokailu hetkessä. Tässä testaillaan laatikko ruokailun toimimista

hyvin toimii. Äiti ompeli laatikkoon hienon päällisen.
Toisessakin laatikossa on päällinen. Sen on mun sisko tehnyt omaan laatikkoonsa.
Ompelen joskus siihenkin tällasen päällisen ja päällystän myös kannet. Tulee hyviä säilytyslaatikoita.

4. Pullojen keittäminen

Syöntikertoja vuorokaudessa on 8 ja poikia 2. Se tarkoittaa, että vuorokaudessa pulloja kuluu yhteensä 16. Pulloja ei huvita keitellä joka välissä, joten keitettävien pullojen määrä on kerralla iso. Mam- tuttipullot voi sterilisoida mikrossa. Siispä käytetään päivisin vain näitä pulloja ja laitetaan käytön jälkeen mikroon. Helppoa ja nopeaa. Aamuisin tarvitsee keittää vain yön pullot sekä muutamia mittaruiskuja.

Pullojen keitto operaatio ja maito tehtailua

5. Nenämahaletkut

Sairaalassa maitojen letkuttaminen tapahtui joko sylissä tai sängyssä. Sylissä letkuttaessa laitettiin maito roikkumaan tippatelineesstä narun varaan ja sängyssä maitoruisku teipattiin sängyn pinnaan. Kotona teipattiin maidot sängyssä ollessa myös pinnoihin, mutta huomattiin, että jos letkussa on pienikin tukos, tarvitsee maito valuttaa ylempää. Mikko laittoi sänkyihin tätä varten korkeammat tikut, joihin maidot voi kiinnittää. Teippiäkin kuluu paljon, joten Mikko lisäsi näihin tikkuihin vielä narut, joista maidon saa roikkumaan. Mun isä oli vissiin kehitellyt jotain ratkaisua myös pinnasänkyn laitaan asennettavaksi.

Tässä letkut vielä teipattuna.

6. Kahdessa kerroksessa asumista

Meidän asunto on kahdessa kerroksessa. Alakerrassa on olohuone, keittiö, vessa, kylpyhuone ja sauna. Yläkerrassa makuuhuoneet ja vessa/kylppäri. Pojat nukkuu paljon, joten ei viitsitä jättää heitä päiväksi yläkertaan nukkumaan. Pojilla on sänky yläkerrassa heidän omassa huoneessaan sekä alakerrassa. Päivisin elellään siis alhaalla ja öisin ylhäällä. Näin vältytään jatkuvalta portaissa ravaamiselta. Tällä tavalla eletään nyt ainakin alkuun. Sitten kun pojat ovat hereillä enemmän tai kun eivät mahdu enään nukkumaan samassa sängyssä siirtyy kumpikin sänky yläkertaan ja päiväunet, sekä yöunet nukutaan ihan omassa huoneessa.

alakerran peti

Alakerrassa pojilla on molemmilla tällaset unilelut.
Siniset nallet pojat saivat tädiltään ja puput mun kaverilta eli kummitädeiltään.

Poikien huone. Täällä nukutaan yöt.
Mikko sahasi kummankin pinnasängyn kahden jalan alle puupalikat, jotta saadaan sängyt kallelleen.
Poikien on helpompi hengittää kun saavat maata pää hieman korkeammalla kuin jalat.

Mun isä kunnosti poikien huoneeseen vanhan lipaston.
Lipasto on mun mummin ja ukin vanha. Oli alunperin
tumma, mutta ukki maalasi sen oranssiksi lasten toivomuksesta.
Oranssi väri siinä oli edelleen, joten iskä teki tästä enemmän meidän kotiin sopivan.
Tykkään tosi paljon.

poikien makkarista. Unilelut pojat saivat Mikon tädiltä. 

Tällasen virkkailin raskausaikana.
Mun piti tehdä näitä enemmänkin, mutta ei mun vointi sallinut.

Tässä nyt joitain juttuja mitä tuli mieleen. Nää on varmaan ihan perus juttuja monille, mutta ei meille. Kun on ekat lapset, on kaikki muutenkin uutta ja sitten kun niitä pikkusia on vielä kaksi, tarvii kaikki työkin tehdä tuplana, mikä aiheuttaa taas omat haasteensa.

Niin ja iso apu on myös kuivausrumpu. Saa pyykit heti kuivaksi ja kaappiin. Säästyy aikaa ja tilaa + tulee tosi pehmeitä pyykkejä. Eikä tarvitse ostaa montaa eri keskosvaatetta kun jää se vaatteiden kuivattamis aika huomattavasti lyhyemmäksi kuin telineellä.

Jeps, mutta hyvin menee ja toivottavasti menee jatkossakin :)